Älyvapaa äiti

Valosta pimeyteen. Vai sittenkin toisin päin?

2018-11-24T15:00:00+02:00

Päädyin nyt paluumatkaajaksi. Viiden vuoden jälkeen. Vai sittenkin kuuden? Oli miten oli, niin täällä ollaan kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Välissä on tullut matkattua siellä, täällä ja tuolla. Tehtyä ja oltua tekemättä. Itkettyä, naurettua, rakastettua ja tuskailtua. Siis eletty sitä ihan jokapäiväistä elämää jota jokainen meistä joutuu elämään.

Tarkoitus olisi saada aikaan, siis kirjattua jälleen elämää näille sivuille. Onnistuuko se, se onkin arvoitus, sillä kirjoittaja minussa on edelleen vahva mutta jotenkin tuntuu, että se eläjä minussa on tänä päivänä vahvempi.

Yksi työkavereista sen sanoikin; Henkireikä. Tämä blogi oli aikanaan minulle henkireikä. Helpotus kaiken arjen keskellä. Paikka, jossa sai olla oma itsensä, jossa ei ollut vain ja ainoastaan äiti ja vaimo. Niinpä.

Tänä päivänä olen niin paljon enemmän. Ja sittenkin; olla äiti ja vaimo on se tärkein osa elämääni. Nyt, eilen ja huomenna.

Hermoromahdus.fi

2012-10-30T09:09:01+02:00

Kyllä se nyt taitaa olla niin, että jätän tämän vuodatuksen blogin nyt toistaiseksi vain kellumaan ja hillumaan omaa elämäänsä. Siis oikeasti. Aina siitä kesäisestä kipistä asti roskapostia on virrannut milloin enemmän ja milloin vähemmän. Ei hajuakaan vaikuttaako viimeaikaiset lisäongelmat koko blogin käytössä asiaan, mutta tuntuu että roskapostimäärä on kasvanut uudelleen ihan räjähdysmäisesti eli joka aivaten ainoa kerta kun sisään pääsee saa ensimmäisenä merkkailla roskapostia toisena perään.

Ihan suoraan sanottuna, vtuttaa moinen! Uusia kommentteja pukkaa kuin sieniä sateella heti kun blogi on muutaman tunnin "pimeänä" eikä todellakaan jaksa enää naurattaa moinen. Sitkeyskin alkaa olla lievästi kateissa sillä hei. Kirjoitusmotiivia syö tehokkaasti useampaan kertaan tapahtunut "hups, katosi koko päivitys kun tallensin"-toiminto. Tämä blogi on kuitenkin ollut minulle hyvin tärkeä osa ihan arkielämääni ja se, että yhtäkkiä tämä on mennyt tällaiseksi että ensin pitäisi kirjoittaa johonkin talteen teksti ja sitten siirrellä...

Ei. Jotenkin se ei nyt vastaa sitä kuvaa jonka itse olen bloggaamisesta itselleni kehittänyt. Joten niin. Toistaiseksi kirjoitan vain ja ainoastaan wordpressin puolella, olkoonkin että se joissain määrin harmittaa sillä hei, tämähän on ULKOISESTI minun blogini ihan täysin ja tätä taustaa ei taida millään saada siirrettyä wordpressille. Höh. Tervetuloa jatkossa siis wordpressin puolelle lukupuuhiin. Ehkä se blogiosoitekin siellä on jotenkin selkeämpi, mene ja tiedä.

Se on moro täältä sängynpohjalta!

Jahans, jahans...

2012-10-30T08:49:01+02:00

Reipashenkinen meno, sano! Siinä speden einehtiessä aamupalaa koetin muokkailla tätä wordpressiä edes jotenkin mieleisekseni. No, toteanpa että suht hyvinhän tämä sujui, muutaman kerran tosin googlailin neuvoja kun siis oikeasti. Vuodatuksella on tottunut juuri tiettyyn systeemiin.

Spedeä tarhaan nakkoessani pyörähdin kaupallakin sillä daa, meidän lihalämpömittari on POIKKI! Siis KATKI! Älytöntä!!! Kun tietäisi kuka sen on pätkäissyt ja miten sillä daa... Ei ne nyt yleensä kai katkeile, tai mistäs minä tiedän vaikka se olisi ihan jokapäiväinen juttu. Siinä samalla nappasin sitruunateepaketin ja eukalyptuspastilleja ja hunajaakin oli tarkoitus ottaa vaan jopa iski iloinen yllätys hunajahyllyllä! (Nyt päästään jännittämään osaanko liittää kuvan...)

Oooh, kuva!!!! Se onnistui! Takaisin asiaan... Vaan jotta nyt kelpaa räkiä ja pärskiä ja vaikkas mitä! Nenä on kyllä superhellänä ja silmiä kirvelee ihan simona, minullehan räkäröhnäily tarkoittaa myös massiivista silmävuotoa. Isommat tenavat oli onneksi einehtineet omat aamiaisensa siihen mennessä kun kotiin ennätin ja sainkin nakottua heidät kokolailla samantien ovesta pihalle meluamaan. Ei voi tajuta kuinka paljon voi lähteä ääntä kahdesta KESKUSTELEVASTA lapsesta?!

Mutta niin, tosiaan. Toteanpa nyt että keli meni ihan ketuiksi! Voi YÄK! Meidän oma pikkutiemme on ihan superliukas jäätikkö jonka päällä lilluu vesikerros, isot tiet sen sijaan on silkkaa sohjoa. No, onneksi ei tarvitse tänään enää poistua ovesta kuin sen, että noutaa speden tarhalta. Ja nyt kuulkaa luulen että tutkailen vielä kotvan tämän blogialustan käytäntöjä. Saakohan tätä kirjoituseditorin pohjaa jotenkin suurennettua? Sen perään oikasenkin jälleen vällyjen alle sillä oikeasti, ei tämä olo nyt edelleenkään ole alkuunkaan normaali.

Varasysteemejä

2012-10-30T07:35:01+02:00

Joopa joo. Kun tämä vuodatus nyt tuntuu kippivän ja tekevän vaikka mitä tempauksia ihan nonstoppina niin perustin, ihan varmuuden vuoksi, blogin wordpressiin. Todnäk ainakin toistaiseksi kirjoitan tekstit sinne, copypastean ne tähän osoitteeseen sikäli kuin tämä toimii ja jos ei toimi niin teksti on sitten vain siellä toisaalla. Helketti soikoon, ihan jo pelkän tämän sivupohjani takia tahtoisin kyllä pysytellä vuodatuksen puolella mutta niin.

Tätä temppuilua on nyt jatkunut sen verran runsaissa määrin viimepäivinä että huoh ja tämän aamuinen tökkiminen, pökkiminen ja tekstin katoilu keskenkaiken sai kyllä kupin täyteen. Sen kesäkipin vielä siedän tuosta vaan mutta nyt tämä pitäisi saada ihan oikeasti toimimaan ja KUNNOLLA! Mutta niin, se toinen löytyy tuolta. Liittelen sen sivulaatikkoonkin jos vain saan, tuntuu että se on aina himppasen säkäkysymys tätä nykyä antaako lisäillä jotain vai ei...

Ei hyvältä näytä ei, sano

2012-10-30T05:48:01+02:00

Joopa joo, se lenssu vei sitten voiton. Ja tämä vuodatuskin on alkanut tökkiä ihan miten sattuu, eilen iltapäivästä tämä taisi toeta niin että olisi päässyt päivittämään mutta eihän tällä iltapäivällä enää moiseen ollut pienintäkään jaksamista. Mutta niin se lenssu. Tai siis tämä lenssu.

Lauantainahan olin äänetön yhtiömies. Siis ihan konkreettisesti äänetön. Yksi kaveri vinkkasi naamiksessa vodkahauteen äänenavaavasta olomuodosta ja tadaa, puolisen tuntia vodkahaude kaulalla ja kas, ääni palasi vaikkakin mollivoittoisena. Jiihaa! Jos joku tahtoo tietää miten moinen haude tehdään niin simppeliä; jollekin liinalle tms vodkaa, liina kaulan ympärille, päälle muovikääre ja sen päälle kaulahuivi lämmittämään. Toimii!

Sunnuntaina olikin sitten nokka tukossa, kurkku kipeä ja olo jokseenkin pska. Ääni seilasi omia aikojaan, välillä se toimi mollissa ja välillä se katoili. Illalla alkoi olla suht selvää että työmaalle ei asiaa ole, lämpöähän se pukkasi. Soittelin työkaverille ja ennakkovaroittelin tätä, maanantaiaamuna laittelin viestiä että jep jep, ei ihmeparantumista yön aikana joten työterveys kutsuu. Rehtorille jätin viestin vastaajaan ja työterveydessä piipahdin heti ysiltä kun sairaanhoitajan vastaanotto aukesi.

Lepäilyä kolme päivää ja kyllä minä eilen lepäsinkin. Ääni elää edelleen omaa elämäänsä, välillä sitä ei ole, välillä on mutta kurkku ei ole mitenkään erityisen kipeä muulloin kuin iltasella joka johtuu kaiketi lähinnä siitä että päivän aikana tulee yskittyä superhyperpaljon ja kurkku todella ärtyy päivän mittaan. Lämpö pyörii alle 38-lukemissa eli sekään ei ole järisyttävä mutta tämä ääni ja nenästä valskaava räkä. Siinäpä järisyttävää kerrakseen!

Tänä aamuna unta olisi saattanut riittää hyvinkin sinne kuuteen mutta pah, jotain rajaa! Ensin havahduin ukon kelloon jonka jälkeen kyllä simahdin samantien umpiuneen jota kesti tasan muutaman minuutin. Spede näet havahtui vuorostaan ja länttäsi telkkarin päälle. Voi sanonko mikä? Minä lapselle höpöttämään että kello on VIIS ja telkkaria EI nyt kaivata johon lapsi pitkin hampain olikin lopulta suostuvainen.

No, se oli sikäli myöhäistä että minun oli pakko piipahtaa vessassa. Ja arvaahan sen miten käy kun nouset kotvaksi jalkeille. Kaikki se lima, joka oli yön aikana asettunut mikä mihinkin koloseen, lähti liikkeelle. Sänkyyn palattuani pidättelin vuoroin aivastuksia ja vuoroin yskimistä sillä kurkussa kutitteli ja tuntui että joka rööri on täynnä ulospyrkivää kamaa. Voi prse! Ei siinä auttanut kuin koettaa hipihipihiippaamalla nousta ylös niistämään ja yskimään, spede kun oli juuri siirtynyt puolihorretasolle.

Ja tottakai spede havahtui siihen hipihipihiippailuun sillä tämähän oli siirtynyt yöllä meidän sänkyymme. Että sellainen tapaus sitten. Nyt arvon tässä aivastaako, yskäistäkö vai vainko niistää. Tätä räkää on ja paljon! Spede menee onneksi tarhaan ja isommat suuntaa kouluun joten minä pääsen ihan rauhassa lepäilemään kunhan saan aamukuviot pois jaloista ja se on hyvä se, sillä se viimetalvinen keuhkokuume on kyllä ihan liian hyvin vielä muistissa.

Sehän alkoi himppasen samaan tapaan, siis julmetulla limamäärällä joka yhtäkkiä katosi ja katoaminen tapahtui suunnilleen samantien kun yskä muuttui kuivaksi. Eilen illalla ja nyt kun kurkkuosaston lima on pääasiassa yskitty pois alkaa yskä olla taas kuivanpuoleinen joten... No, täytyy nyt vain olla tarkkana ja jos himpankin näyttää vielä huomenillalla siltä etten olekaan työkunnossa seuraavana aamuna niin taatusti painelen torstaina lääkäriin ja pyydän katsomaan ainakin tulehdusarvot.

Muilta osin tässä ei nyt sitten oikein ihmeitä olekaan. Tai miten voisikaan olla, mieli tekisi kyllä touhata vaikka mitä täällä kotosalla mutta jaksaminen ei anna periksi ja hyvä niin. Sen verran jaksoin eilen iltapäivällä, kun siinä kotvan keittiössä istuskelin, että sain mielettömän upean remontti-idean! Lienee varsin ymmärrettävää, että ukko totesi ideasta kuultuaan että kyllä se on parempi että olet vain ja ainoastaan siellä töissä sillä tylsiinnyksissäsi keksit aina jotain kotiremppoja. Ai. Ja minusta kun idea on mahtava!

Vaan jaa kuulkaa. Taidan nyt ryhtyä tutkailemaan olisiko tuolla 5veellä aamupalatoiveita. Hiuksia ei onneksi tarvitse ihan vielä koettaa kesyttää sillä reiluun tuntiin tästä ei vielä tarhalle lähdetä joten tadaa, aamukahvia lisää! Viettäkääpä kivakivatiistai ja silleen, minä pyrin samaan vaikkakin teen sen tuolta petin pohjakerroksista.

Tippa linssissä

2012-10-28T13:10:01+02:00

Piti jo illalla postailla tämä mutta vuodatus ei päästänyt sisälle joten tässä tämä nyt on. Se minun toivoton, mahdoton, hankala lapseni 18vee. Se toi äidille myöhästyneen nelikymppislahjan, uuden hanan vessaan. Tippa linssiin tuli jo siitä, sen kun kuulin jo torstaina olevan tulossa mutta tämä.

Tämä tuli "puun takaa" hanan kylkiäisinä eilen illalla. Itkusta ei tahtonut tulla loppua ja se oli siinä ja siinä että maltoin tämän iltasella avata ja polttaa kynttilää. Ja niin kuin tämän poikasen kanssa oli monesti olo ettei tuosta tule mitään. Että elämä on pelkkää vääntöä ja ongelmia.

Peliriippuvaisuus, varastelu, jatkuva kouluongelmointi. Ja nyt olemme tässä. Poikanen valmistuu keväällä, asuu omillaan, painaa töitä ja käy koulussa. Se kaikki vääntö, se kannatti. Ja taas niiskututtaa!

Ps. osayy niiskutukselle saattaa olla hyvinkin lenssussa joka iski koko voimallaan. Ja huomenna olisi PAKKO päästä töihin. Voi rähmä!

Eilinen oli outo

2012-10-27T06:45:01+03:00

Siis oikeasti. No joo joo, toki ne aamukuviot meni ihan vakikaavalla, lumi maassakaan ei haitannut tippaakaan mutta siis daa. Työmaalla. Oikeasti. Ihan ensin voiko olla näin HELPPOA? Voiko? Tai jaa, mihin tämä suhteellisuudentajukin on katoamassa, mene ja tiedä, mutta siis oikeasti.

Lapsi sai ekan kerran koko syksynä olla koko liikunnan tuplatunnin salissa muun luokan kanssa. Siis OIKEASTI. Aiemmin näin ei ole käynyt kertaakaan, ei siis kertaakaan. Toki suurin osa ajasta lapsella oli "omaa liikuntaa" sillä joukkuelajit ei todellakaan toimi mutta toisaalta, eipä ne toimi tämän luokan muidenkaan lapsien kanssa oikeastaan kuin tovin. Tämän lapsen kohdalla viisi minuuttia on ehdoton maks ja lapsi käyttikin koko loppuajan ihan omissa mielikuvitusleikeissään.

Ne mielikuvitusleikit, ne on muuten nousseet ihan mahdottoman korkeaan kurssiin nyt. Eilenkin olin "valmentaja", "tuomari" ja hups, ehdinpä siinä olla "eläintenhoitajakin". Lapsi pelasi keskenään jalkapalloa ja teki maaleja, nämä on niitä hänen ihan yksin leikittyjä leikkejä johon kukaan ei saa osallistua. Yhtäkkiä sainkin olla pelaaja ja lapsi oli maalivahti. Että tämä nautti! Ehkä tämä oli häneltä maksimaalisen iso luottamuksenosoitus sillä oikeasti, lapsen pitää olla PARAS ihan kaikessa ja heti jos tämä ei jotain osaa niin turhautumismomentti on tuhat.

Tein pari maalia ja lapsi vain nauroi. Hetken päästä olinkin jo eläintenhoitaja ja lapsi oli pieni koiranpentu nimeltään Söpö. Siis tämä kaikki oli lapsen omia mielikuvitusleikkejä ja että tämä nautti siitäkin vaikka ainoa mitä tämän hoitajan tarvitsi tehdä oli antaa tälle makupaloja taskustaan. Siis mielikuvitusmakupaloja.

Koko päivä oli silkkaa riemukulkua onnistumisesta toiseen. Mitä helkettiä!? Ne onnistumiset alkoi jo aamulla kun hilppasin työmaalle ja totesin erityisopelle että nyt on kuule ISO ongelma. Erityisopen silmät oli TEEVADIT. Siis APUA nyt sillä on ONGELMA sen lapsen kanssa... Teevadit katosi näkyvistä kun totesin että niin, se tuoli. Se on ekaluokkalaisten pikkutuoli jolla oikeasti vietän neljä tuntia päivässä ja selkä ei oikein moisesta pidä.

Kun kympin kanttiin piipahdin pikaisesti opehuoneessa vessassa käydäkseni oli erityisope rehtorin puheilla. Siis oikeasti, SATULATUOLI on pakko saada, ihan oikeasti, ja rehtori nyökytteli samaan tahtiin. Siis EHDOTTOMASTI. Kohta sillä on selkävaivat ja mitä sitten tehdään, siis OIKEASTI! Selkäproblematiikkani päätyi siis viikkotiedotteeseen jossa kerrottiin karuin sanakääntein että jos jossain on tarpeeton satulatuoli pitää se kuskata käyttööni ASAP.

Jos ei ole niin se lähtee tilaukseen sillä oikeasti. OMG, juurihan tästä oli puhe aamulla kun se ja se ope kysyi onko lapsi enää edes tässä koulussa kun ei lasta ole näkynyt kertaakaan neukkarissa eristettynä kuten ennen. Ahaa. Ok. No, lapsi on luokassa. Kuten tämän kuuluukin olla.

Sitä samaa hämmentynyttä linjaa mentiin loppupäiväkin. Ja positiivista. Yksi ohjaajista totesi että hittolainen, et nyt hosu päivän AINOALTA tauoltasi sinne lapsen luo, kyllä se ohjaaja joka sen tauon paikkaa voi olla HETKEN pidempäänkin lapsen kanssa, oikeasti tauko on pidempi kuin sinun pikainen banaani-jogurttiyhdistelmä jolta sinua odotetaan opehuoneen oven takana. Ai.

Ja lempinimenkin olen sitten jo saanut... olen "meidän ohjussihteeri" joka on siis muunnos ohjaajasta ja koulusihteeristä. Joo-o. Minkä sille voi että lapsen lähdettyä liikun kuin raketti ja hoitelen joutessani kuntoon ipn värityskuvat lapsille, opettajien jättämät laminoinnit ja kaiken minkä vain joudan. Hehee.

Mutta niin, eilinen oli tosiaan outo. Jos samaan malliin tulee nappipäiviä niin hittolainen soikoon. Työttömäksi en usko jääväni sillä oikeasti, tämä lapsi tarvitsee jonkun rinnalleen vielä muutaman vuoden ajan koulumaailmassa, toki toivon että mahdollisimman pian olen "tarpeeton" vaikka niin. Sittenhän jään tämän kohdalta työttömäksi mutta silti. En usko sitä tapahtuvan vielä tänä vuonna, todnäk hänellä on joku vielä ensivuonnakin.

Mutta niin, olipa tosiaan ihanan positiivinen päivä!

Tää on nyt vissiin sit se

2012-10-26T05:29:01+03:00

Talvi. Yäks. No joo joo, ensilumi on aina ihan mahdottoman kaunista ja ihanaa ja vaikkas mitä mutta silti. Yäks. Ensilumen jälkeen tulee loskaa, sitten lunta, loskaa, pakkasta, kylmää, liukasta, lunta, loskaa, jäätä, lisää kylmää, lisää lunta ja blaablaablaa. Jeps, talvi, ei tämän ihmisen juttu alkuunkaan.

No, kerrankin tässä talossa ollaan suunnilleen talvivalmiudessa. Miinus piha jota koristaa edelleen erinäinen määrä puutarhakapineita ja jossa pensasaita rehottaa. Se pensasaita on ukon työlistalla tänään joten melkeinhän tässä pitää toivoa, että päivän aikana päästään taas siihen loskavaiheeseen. Kymmenen senttiä lunta puskan päällä kun ei varmaankaan ole kovin kiva juttu pensasaitaa leikkoessa, luulen mä.

Niin ja se talvivalmius. Siis voitteko uskoa? Minä en uskoisi jos en omin silmin näkisi. Minä näet jaksoin kuin jaksoinkin eilen työpäivän jälkeen sännätä sinne kaupoille esiteinin, ex-prinsessan, kanssa. Nyt on neitosella uusi talvitakki, talvikengäthän tuli hankittua jo viime viikonloppuna, eikä siinä suinkaan kaikki. Junnu sai myös talvitakin, taisi muuten olla ihan ensimmäinen kerta ikinä (!!!) kun tämä sai ihan uuden eikä suinkaan käytettyä. Ohhoh!

Se, miksi prinsessan nimitys muuttuu nyt ja tässä esiteiniksi lienee hyvinkin johdonmukaista kaikkien esiteinien kanssa vaatekaupoilla kiertäneiden äitien mielestä. Siis tsiisus! En mä tollasta, hyi hitto sä oot äiti NOLO, ei tällaisia hihansuita, hyi hitto mikä huppu, no en todellakaan käytä tollasta. Ja siis tätä rataa liikkeessä yksi, kaksi, kolme ja vielä neljä. Jossa esiteini totesi, että hei kuule äiti, oikeastaan siellä liikkeessä kaksi oli ihan just sellainen kuin mä tahtoisin. Aha. Ja sitten se aiemmin katsottu olikin maailman IHANIN talvitakki ikinä. Just.

Talvivaateosasto on siis kunnossa. Lasten osalta. Parit ulkohousut tosin joutunee vielä jossain kohtaa ostamaan mutta muuten. Kunnossa. Ja se jos joku on harvinaista se, yleensähän tämä on saanut aikaiseksi näissä talvivaatehankinnoissa vasta siinä kohtaa kun maa on ollut jo valkoinen ja pakkastakin ihan kohtuukivasti. Tietenkään en sitten huomannut, taaskaan, katsoa itselleni sen kummemmin niitä talvikenkiä kuin talvitakkiakaan mutta kenetpä se nyt yllättäisi. Skeittikenkälinjalla jatketaan siis.

Eikä tässä todellakaan kaikki! Tämänkin pikkukirpun alle on ilmestynyt talvirenkaat. Jes! Siellä nyt kuitenkin on yön aikana tullut likipitäen 10 senttiä lunta joten ihan hyväkin näin, sanoisin. Kaipa sitä suoraa asfalttitietä puksuttaisi ihan kesäkiekoillakin mutta jaa-a, tämän työmatka sisältää kolme (!!!) kiertoliittymää joista kaksi on rakennettu niin tiukoiksi ja kalteviksi, että niissä saattaa kärry lähteä käsistä ihan kesäkelilläkin jos nopeutta on himppanenkin liikaa. Ja se himppanen on siis todella vain himppanen. Lisäksi työmatka sisältää erinäisen määrän JYRKKIÄ mäkiä ja risteyksiä joten talvirenkaat kuulostaa todella hyviltä tässä säässä.

Mitä taas tulee eiliseen työpäivään niin todettakoon että jipiajee! Olipa kertakaikkisen antoisa ja palkitseva päivä, noin ihan kaiken kaikkineen! Ihan ensin, lapsi ei kertaakaan huutanut EI koulupäivän aikana. Tämä teki KAIKKI, siis ihan KAIKKI kouluhommat mitä pitikin ja mikä ehdottomasti hienointa, tämä suostui lukemaan lukuläksynsä opettajalle! Se, jos joku on saavutus sillä moiseen tämä on suostunut tarkalleen kerran aiemmin koko tänä syksynä. JES! Lapsi osallistui jopa kuvikseen johon hän ei ole suostunut aiemmin osallistumaan kuin kerran.

Ei nyt silti lähdetä ihan liioittelulinjalle eli toki sinne päivän viimeisille ohjaushetkille oli PAKKO saada pientä rajojen koettelua aikaan mutta hei oikeasti, se oli niin pientä että tämän lapsen kohdalla se oli melkein seinään vedettävän rastin paikka ja aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kun aiemmin lapsi on juossut piilosille NIIN kauas koulun sisällä kuin mahdollista ja mätkinyt jokaista vastaantulijaa nyrkillä niin nyt tämä jäi yhden kerroksen päähän rappusiin odottamaan tuleeko se ohjaaja tosiaan perässä vaiko ei. Yhtäkään mätkäisyäkään ei matkan aikana tullut joten jiihaa!

Ja ohjaajahan ilmoitti vähän matkan päästä ettei lähde kilpajuoksuun pitkin käytäviä ja on kovin kovin hämmentynyt ja pahoillaan siitä, että lapsen on ihan PAKKO päättää todella hienosti koululaisena sujunut päivä muuttumalla ihan lastentarhalapseksi. Tämä lastentarhalapsi-nimitys tuntuu olevan lapselle aika paha. Siinä kohtaa lapsi lähes aina jää miettimään ja muuttuu takaisin koululaiseksi. Paitsi tietysti silloin, jos tällä on pahan ahdistuksen päivä joita on aika-ajoin.

Lapsi otti kädestä kiinni ja käveli sievästi vierellä takaisin alakertaan jossa ilmoitti, että välipalalle ei takuulla silti tule kun ei ole nälkäkään. Tuli tuo, sitten lopulta, kun ikävä ohjaaja ilmoitti että legoleikit seuraavalta päivältä ipstä voidaan sitten unohtaa jos ei osata toimia sääntöjen mukaan. Välipalalla tämä koetti vielä laittaa ranttaliksi kieltäytymällä käsipesusta ja säntäilemällä kerran jos erään suuntaan jos toiseen, mutta siitäkin päästiin sillä että ohjaaja koppasi tämän syliinsä ja kantoi omalle paikalleen ruokalassa ja ilmoitti että se oli siinä sitten, se käsipesu ja välipalaa ei nyt edes tipu.

Oli muuten ensimmäinen kerta koko tänä aikana kun näin tämän lapsen silmissä kyyneleitä, tämä lapsihan on oikeasti tunnepuolelta hyvinkin huonossa jamassa sikäli ettei tämä osaa osoittaa oikeastaan juuri muuta kuin kiukkua tai hyvää mieltä. Lapsi otti ja huusi kuinka häntä pidetään nälässäkin vielä koulussa (tässä kohtaa olisi tullut nauru jos tilanne ei olisi ollut tämä mikä oli) ja kyyneleet kihosi tämän silmiin. Muutaman minuutin rauhoituttuaan totesin, että nyt on viimeinen tilaisuus osoittaa niitä koululaistaitoja tälle päivälle ja ohjasin lapsen käsipesun kautta välipalan noutoon.

Ja kyllä tämä sitten söikin, eli nälkä oli. Välipalan jälkeen lasta tultiinkin jo hakemaan ja olipa kertakaikkisen mukava antaa noutamaan tulleelle vanhemmalle positiivista palautetta lapsen päivästä sillä aika useinhan palaute on ollut lähinnä sitä negatiivista. Itsekin olen yhtenä päivänä tällä viikolla joutunut sitä antamaan, sitä negatiivista, yleensähän antamani palaute on lähinnä tyyliä "ihan suht hyvin meni päivä, vähän oli väsynyt päivä, tänään ei oikein kouluhommat maistunut, vähän oli tällainen riekaleinen päivä" jne.

Näin välitilinpäätöksenä tästä kolmen viikon rupeamasta voinen todeta että kehitystä parempaan on tapahtunut ja runsaasti lapsen kanssa. Ennen päivittäin muita mätkinyt lapsi ei ole tällä viikolla mätkäissyt yhtä ainoaa lasta, ennen joka päivä lähes kaiken ajan eristyksissä viettänyt lapsi on viettänyt kaikki nämä viikot omassa luokassa sitä yhtä kymmenminuuttista lukuunottamatta joka oli ekalla viikolla ja ennen ehdottomasti koulukirjoihin koskematon lapsi on kirinyt aapisen työkirjassa kaikki muut kiinni. Matikassa olemme tämän kanssa kasissa kun muut aloitteli juuri ysiä joten siinäkään ei voi oikein eroa sanoa olevan.

Ja nyt tämä että hän on suostunut, eikä ainoastaan suostunut vaan suorastaan kysynyt opelta "etkö lue muka mun kans nyt", tämä on ehdottomasti se jonka vuoksi rastin seinään vetäminen ei olisi alkuunkaan liioittelua! Ja sitä lukemista jaksoin kyllä kehua noutamaan tulleelle vanhemmallekin eilen ja voi kuinka vanhempi olikaan tyytyväinen ja hymy korvissa kun ulkovaatteita lapselle ojensi. Ihanaa! Ipssäkin tämä on löytänyt ihan oikeasti kavereita itselleen leikkiseuraksi joten... No, ei kehuta liikaa ettei tiputa korkealta ja kovaa heti tänään.

Vaan jaa kuulkaa. Tämä postaus on venynyt siinä määrin pitkäksi että tässähän on PAKKO ryhtyä tuunaamaan itseään työkuntoon. Se on siis moro ja oikein mahdottoman mukavaa perjantaipäivää kaikille!

Nollapäivää seuraa aina päivä yksi

2012-10-25T05:27:01+03:00

Ja kuten totesinkin, päivä yksi oli jälleen mukavampi kuin nollapäivä, ei sille mitään voi. Lapsiparka tosin kärsi edelliseltä päivältä tähteeksi jäänyttä rankkuaan (ei ulkoiluvuoroa) ja eka tunti sujuikin vallan hyvin, tämä jopa luki (!!!) opelle lukuläksyä jota tämä ei ole yhtä kertaa lukuunottamatta suostunut vielä tekemään. Eka tunti oli tosin vain alkusoittoa, tokan tunnin kohdalla tilanne alkoi näyttää jokseenkin pahalta. EN tee. EN. Ja sitä luokassa seilaamisen määrää. Tuntuu aina välillä himppasen hölmöltä kun aina kun lapsi nousee tuolistaan, yleensä hakeakseen väriteltävää, kurkotat itse niin että näet sermin ohi sinne värityskuvalaatikolle.

Jos lasta ei siellä näy tai tämä kääntyykin kesken menonsa väärään suuntaan pongahdat äkkiä seisoma-asentoon ja kierrät sermin etukautta vastaanottamaan lasta joka todnäk onkin lähdössä luokan etuosaan seilaamaan. Toisinaan lapsi jatkaakin matkaa suoraviivaisesti värityskuvalaatikon ohi jolloin mahanaluseen ilmestyy oitis pari lisäjalkaa sillä yhdellä tällaisella reissulla tämä otti ja kumautti nyrkillä useampaan kertaan kaikessa rauhassa käsialakirjoitusta harjoitellutta tyttöä selkään. Kumauttelut on onneksi kokolailla kadonneet ekan viikon jälkeen, siis muihin lapsiin kohdistuvat kumauttelut, eikä ne ohjaajankaan kumauttelut ole mitenkään normaalipäiviin liittyviä.

Eilen aamulla siis pyrittiin seilausreissuille. Seilausreissujen pääasiallinen tarkoitus on selvästikin herättää luokan huomio. Niiden aikana säntäillään taululle, sutaistaan sinne pikaisesti tussilla kuvio (ehdottoman kiellettyä!), opettajan pöydälle, luokan etuosan apujakkaralle ja no, vaikka pulpetille jos muuta ei keksitä. Samalla kurkitaan tiukasti tuleeko se ohjaaja perässä ja hahaa, saako se kiinni missä kohtaa. Pulpetti on osoittautunut aivan mahdottoman kivaksi paikaksi jo siksikin, että sieltä ohjaajan on PAKKO nostaa alas joka tietysti tekee ohjaajan selälle aina ihan superhyvää.

Eka tunti meni siis hyvin ja tokalla tunnilla homma oli räjähtää käsiin. Lapsi otti ja kiipesi omalle pulpetilleen ja kurotteli sermin yli jolloin hänet oli, tottakai, pakko nostaa alas. Ja hänhän EI tee MITÄÄN! Hän EI TEE! Luojalle kiitos kummivälitunneista sillä sellainen oli luvassa tokan tunnin jälkeen. Ja tottahan ohjaaja käytti sitä tylysti hyväkseen ja tadaa, lapsi otti ja teki tehtävänsä ja asettui aloilleen lopputunnista sillä harvassa on asiat jotka olisi harmittanut enemmän kuin sen kummivälkän viettäminen ipssä tehtäviä tehden.

Loppupäivä sujuikin sitten varsin mukavasti, toki lapsi kiipesi naulakon päälle loppukaneetiksi mutta se on pientä se. Loppupäivä työmaalla sujui enkkukortteja pakertaen ja ennen kuin huomasinkaan oli kello jälleen osoittamassa aikaa jolloin kotiinsiirtymä on sallittua. Jo siinä kotimatkalla minun alkoi tehdä huonoa ja voi kuulkaa, sitä huonovointisuutta riitti koko loppupäiväksi. Ei hajuakaan mistä moinen johtui mutta koko loppupäivä aina kasiin asti oli silkkaa vatsassa vellomista. Siinä määrin vatsassa velloi, että oli vaikea päättää kummasta päästä itseään olisi tyhjentänyt.

Onneksi olotila helpotti himppasen ja Greyn anatomian aikana olo oli jo lähes normaali ja silti, tämä aamukin on lähtenyt käyntiin lievän mahassa vellomisen merkeissä. Näinköhän tässä pukkaa jonkinlaista mahatautia? Yleensä mahataudit ei iske minuun vallankaan niin, että oksentamiseksi menisi joten ehkä tämä on jotain sen tapaista, mene ja tiedä. Täytyy toivoa, että olo entraantuu työmaalle päästyä, saikkukunnossa kun en kyllä koe olevani.

Hartiat alkaa olla auki, vasen käsikin toimii taas normaalisti ja selkä vetreentynee taas parin tunnin sisään omaksi itsekseen. Josta tulikin mieleen, jokohan tänään muistaisin käydä kyselemässä erityisopelta tuolimahdollisuuksia. Selälle ei todellakaan tee hyvää se, että istun luokassa normaalilla ekaluokkalaisten koulutuolilla, ehei. Sitä paitsi, eilen olisi renkailla oleva tuoli ollut todella in ja pop, sillä hitsiläinen sentään, minähän ennätin välillä ohjaamaan ohjattavani edessä istuvaakin lasta ja se oli kuulkaa kivaa se. Rullaavalla tuolilla kykenisin todnäk hyvinä päivinä hoitelemaan tämän lapsen ohjausta siinä samalla kun oma ohjattava keskittää tarmoaan värittelyyn.

Tämä on ehkä se ainoa pieni työmoraalia nakertava seikka tämän lapsen ohjaamisessa. Kun ihan oikeasti minä olen koulunkäynninohjaaja, en lastentarhatäti, ja tämän ohjattavan kanssa sitä oikeaa työtään pääsee tekemään maks viisitoista minuuttia per tunti ja yleensä ei edes sitäkään. Olen näiden työviikkojen aikana väritellyt enemmän kuin laki sallii, teroittanut värikyniä, lukenut satukirjoja ja vaikka mitä joka sopii nimenomaan lastentarhalaisten kanssa tehtäväksi. Miten mukavalta tuntuikaan kun matikan tunnilla pääsi ohjaamaan myös sitä ihan oikeasti ekaluokkalaista laskutehtävissä ja voi miten mahdottoman mukavaa olikaan se, että tämä sai onnistumisen kokemuksia osakseen.

Vaan jaa, tämä tästä työmaailmasta tältä erää. Tämä aamu tulee olemaan jänskän jänskä sillä hei, siellä on pari astetta pakkasta ja tämä ihminen suuntaa työmaalle kesäkiekoilla! Jiihaa! Ukko olisi kyllä ottanut kesäkiekkokärryni käyttöönsä itse nyt työmaalle suunnatessaan mutta minäpä en antanut, en sittenkään että voldemarissa on jo talvikiekot ja tokikin se olisi ollut järkevää ottaa talvikiekollinen kärry takapuolensa alle. Tiet oli jo illalla ihan kuivat joten eiköhän ne ole pääasiallisesti kuitenkin ihan ajokunnossa kesäkiekoillakin ja minun työmatkani on paaaaljon lyhyempi kuin ukon.

Ostoksille olisi ihan PAKKO tänään ehtiä ja jaksaa, mutta niin. Prinsessan talvitakki on ihan oikeasti ONGELMALLINEN! Netin kautta mahdollisesti tälle passaavia takkeja on löytynyt tarkalleen kolme, kriteerit kun on oikeasti ihan pyllystä. Ja ne kriteerithän on niinkin simppelit kuin "ei sellasta lumistopparihihansuuta". Alkaa kokolailla kaikissa takeissa olla moiset, prinsessalle pitäisi löytää jostain pilottitakin tapainen talvitakki mutta jaa-a, kovin lupaavalta tilanne ei näyttänyt tämän meidän kylän vaatekauppojen nettisivuja selaillessa.

Saapa nähdä millaiset etsinnät tässä vielä onkaan edessä. Samalla pitäisi hankkia talvikolttua junnulle, niin ja junnulla on vielä talvikenkienkin mentävä aukko. Onneksi spede ei välttämättä tarvitse YHTÄÄN mitään uutta talvikaminetta ja poikaselle 16v moiset on jo hankittu joten tadaa, helpolla tästä sittenkin pääsee. Jaa niin. Itselle ehkä pitäisi mutta hmmm... Mikä ihme siinä on, että se on aina se osa jota ei saa aikaan? Viime talvenkin kiskoin syystakilla ja skeittikengillä. Ehkä tässä on syytä koettaa nyt himppasen skarpata mutta kun.

Ihan itselleen ei viitsi lähteä shoppaamaan ja sitten kun olet shoppaamassa lapsen kanssa ja olet menomatkalla jo ajatellut, että katsonpa itselle samalla niin miten käy marketissa? Koko jutun UNOHTAA ja keskittyy vain ja ainoastaan niihin tenavan vaatteisiin ja vasta kotimatkalla muistaa, että ai hitto niin, piti itsellekin katsoa. Höh! No, josko tällä kertaa MUISTAISIN ihan oikeasti. Ja nyt, siirrynpä kuosittamaan itseäni työmaakuntoon, josko tämä kuvotus alkaisi vähitellen helpottaa. Se on moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrkinen samaan!

Joo-o että näin

2012-10-24T05:31:01+03:00

Kun eilen suoriuduin työmaalle asti niin pään kääntäminen vasempaan oli mahdottomuus. Kiva. Ja tietenkin luokan toisella ohjaajalla oli takanaan valvottu yö, tälle kun pakkasi poskiontelotulehdusta päälle. Toinen ohjaaja suuntasi siis, useamman kehotuksen jälkeen, lääkäriin ja minä asettelin istuintani siihen malliin ettei tarvitsisi pahemmin käännellä päätä vasemmalle lapsen kanssa ollessa.

Koska tilanne oli valmiiksi mikä oli niin arvaahan sen. Nollapäivähän sieltä tuli. Jo ennen ruokailua lapsi oli tehnyt kaikki aiemmat metkunsa, paukuttanut nyrkillä minua vasempaan olkapäähän, saanut opettajalta luokastapoistamisukaasin ja nostanut kätensä mielenosoituksellisesti yhteen kerran jos toisenkin. HÄN ei tee MITÄÄN. EI MITÄÄN! No, aapisen työkirjaa saatiin sentään tehtyä se vaadittu pätkä, matikka jäi eilen koskematta sillä niin.

Yksi ohjaaja oli tosiaan riveistä pois ja johtuen tästä rivipoistumasta minä paikkasin tätä ipssä joten normikäytännöksi muokkaamani "teemme tuntien jälkeen jos ei tunneilla onnistu" ei toteutunutkaan. Huoh. Tiedossa on todnäk siis takapakkia tämänkin säännön osalta, mitä sitä sellaisiin ukaaseihin uskomaan jotka ei toteudu. No, oli miten oli, niska vetreytyi puoleen päivään mennessä siinä määrin että päänkääntely toimi jälleen. Vasen käsivarsi tosin oli aivan puuduksissa samoin kuin hartiat mutta kerranko sitä.

Ipssä hommat sentään sujui suht jees, kukaan lapsista ei saanut nyrkistä eikä lapsi karjahdellutkaan siellä paria kertaa lukuunottamatta. Tosin ne karjahtelut ipssä on olleet pois alkupäivien jälkeen joten totta tosiaan, nollapäivä. Ipstä välipalalle lähtiessä päästiinkin sitten tositoimiin. Ipn välipalatarjoilu oli lapsesta "yök" ja tämä teki omaehtoisen päätöksen poistua ruokalasta. No sehän nyt ei ihan sovi joten minäpä sitten irrottelin tämän hämähäkkisolmusta kaiteen ympäriltä.

Kiukuttihan se ihan mahdottoman paljon, siis lasta, joka otti ja ihan yhtäkkiä, kesken ruokalaan paluun, käännähti ja täräytti täysiä minua rintojen väliin nyrkillä. Voin kertoa, sattui. Vaikka lapsi pieni onkin niin kiukkuraivoiskut on yllättävän kovia. Ruokalassa tämä yritti täräyttää minua uudemman kerran todettuaan että ei, minä en vain anna periksi vaan hän todella joutuu istumaan tuolilleen odottamaan muiden ruokailun valmistumista. Sain väistettyä ja vain käsivarsi sai pienen osuman.

Koska omaa kiukustumistaan EI parane näissä tilanteissa näyttää niin otin lasta ranteista kiinni, katsoin tiukasti silmiin ja ilmoitin tälle että hän EI saa lyödä, ei ketään. Että se SATTUU kun toinen lyö. Silmissä oli vielä aimoannos kiukkuraivoa mutta ihme kyllä, lapsi otti ja käänsi mielenosoituksellisesti tuolinsa selkänojan minun suuntaani ja keskittyi tuijottamaan ikkunasta ulos. Ja kas, pari minuuttia ja takaakin päin huomasi kuinka se kiukkuraivo katosi, lapsi aivan kuin lysähti kasaan.

Viimeinen kymmenen minuuttia, siis se joka sitä aikaa siinä oli jäljellä, menikin jutellen mukavia. Tai mukavia ja mukavia, samoja juttujahan siinä jauhettiin kuin joka aivaten ainoa päivä kun lapsi on kertoillut milloin mitäkin asiaa minulle. Myönnettäköön, että siinä kohtaa kun lapsi tultiin noutamaan välipalan jälkeen olin todellakin suorastaan tyytyväinen siitä että tiistaipäivä tämän kanssa oli osaltani pulkassa.

Onneksi, siis ONNEKSI, opehuoneesta löytyi tekemistä loppupäivän puolelletoista tunnille ja se puolitoistatuntinen sujuikin sitten vauhdilla ja omia ajatuksia kooten. Jokseenkin harmiintunut olo oli vielä kotiutuessakin, eihän se sylipaini-nyrkkeilypäivä ihan tuosta vain mielestä katoa, ei etenkään kun rintalastassa tuntui vielä kotonakin tykyttävä kipu. Eikä sitä kotiutumisfiilistä mitenkään parantanut se, että täällä oli kaakaot kuohunut pitkin mikroaaltouunia junnun toimesta, keittiönpöytä oli täynnä kaakaoläikkiä ja eteinen oli kuin miinakenttä jolla loikkia reppujen, huppareiden, pyöräilykypärien ja kenkien yli.

Lämmitin sapuskaa, ruokailimme ja jostain kumman syystä se oli siinä ja siinä, että jaksoin siivoilla ruokailunjäljet ja hurauttaa tiskikoneen päälle. Aiemmin päivällä päässäni pyörinyt aikomus siitä, että lähtisin vielä käymään kaupoilla illansuussa oli todellakin poispyyhkäisty ja nojatuoli sekä kutimet osoittautui ihan ylivertaisen houkutteleviksi. Loppupäivä kulkikin sitten kokolailla sitä rataa, toki välissä oli tyhjennettävä tiskikone, touhattava iltapalaa ja katsottava aamuksi kapineita valmiiksi mutta siinä se sitten olikin.

Nyt niskat on ihan ok, vasen olkapää kivistelee, vasen käsi on puuduksissa ja selkää särkee eli tämäkin päivä käynnistynee kipulääkemiksauksilla. Toivottavasti sykli pitää kutinsa ja tänään on helpohko päivä, sillä se on ollut se rytmi lapsen kanssa tähän asti. Huonoa päivää on seurannut suht hyvä päivä eikä niitä huonoja päiviä ole onneksi yleensä viikossa ollut kuin maksimissaan kaksi joten niin. Tänään pitäisi olla suht hyvä päivä. Totesin illalla mielessäni, että palkkapäivänä todella tietää mistä palkkansa saa ainakin näiden tällaisten päivien jälkeen.

Vaan jaa. Minun pitäisi oikeastaan ryhtyä kuosittamaan itseäni työmaakuosiin ihan noin pakkelointia ja kutristoa myöten mutta arvon tässä lähinnä vedänkö ensin kipulääkesatsin ja vasta sitten siirryn niinkin vaativiin tehtäviin kuin ripsarin laittelu. On se hankalaa kun se on hankalaa. Niin ja hei, peukkuja voisitte kyllä pitää! Ei niinkään työkuvioiden osalta vaan ihan sen osalta ettei ne luvatut pakkaset ja liukkaat iskisi vielä huomenaamulla, minulla kun on edelleen tiukasti kesäkiekot alla ja talvikiekkoja en saa kärryyni ennen huomista iltaa millään ilveellä.

Ja nyt siirryn kuosituksen pariin. Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä pyrin takuulla samaan!