Vihonviimeinen keksintö. Ensinnäkin, vauvat nukkuvat usein puolenpäivän maissa päiväunet. Toisekseen, isommat lapset eivät. Ja sitten subbarin juniori puskee maailmalle pim-pim-pim-pim ja koira. Pim-pim-pim-pim ja moottorisaha. Pim-pim-pim-pim lehmien takapuolirivi. Just. Arkisin 9.30-14.00. Onneksi vauvat viettävät viikonloppua ilmeisesti bileissä tai kavereillaan tai pyjamapartyissa. Silloin juniori suoltaa kunnon lastenohjelmaa aamusta iltaan.

Josta sitten tulikin mieleeni. Suurin osa lapsista nauttivat vanhempien ja muun perheen seurasta viikonloppuisin. Aamupäiväohjelmat on hyvä juttu. Illallakin saisi kuuden ja kahdeksan väliin tulla jotain katsottavaa. Sen sijaan koko päivän pyörivät lastenohjelmat ovat pääsääntöisesti turhia. Ainakin suurelle osalle perheistä. Vai kuinka moni voi rehellisesti sanoa että viikonloppu vietetään perheen kesken eri televisioiden ääressä. Sisällä. Kotona. En minä ainakaan.

Tällaisina päivinä kun junnu ja hoitopoika ovat iltapäiväkerhossa, hoitotytöt vapaalla ja vain prinsessa kotona, sen oikein huomaa. Kuinka kamalaa tuo pimputus on ja kuinka turha tuo kanava on päivällä. Varmasti ohjelmalla on jokin pointti. Sillä luodaan vauvalle turvallisuutta. Turvallisuutta. Minusta vauvalle turvallisuutta luova tekijä on pienenä syli. Äidin ja isin tuoksu. Oma sänky. Oma sitteri. Oma nunnu, tutti.

Mistä tämä vauvatv sitten pälkähti päähän, ottaa puheenaiheeksi siis. Meillä kävi kylässä lähes vauva. Ei pitänyt. Selvästi kyllästyi täysin tokan kuvan jälkeen. Ja toisaalta, prinsessa pitäisi ohjelmista kun tulee eskarista ja on väsynyt. Olisi kiva laittaa toinen hetkeksi vällyihin lepäämään ja katselemaan telkkaria omenaa syödessään. Mutta ei. Pim-pim-pim-pim ja kahvikuppi. Taidan mennä siis kahvinkeittoon. Onneksi huomenna on kaikilla vapaa.