Milloin kiusaa unetkin, milloin vain vessajuoksut. Kyllä tässä raskaudessa ainakin on alusta asti saanut aloittaa tuon öisen vessaravin. Nyt olen jättänyt iltajuomisetkin pois eli en ole kahdeksan jälkeen juonut enää mitään, siinä toivossa ettei sitten yöllä tarvitse vessaan juosta, mutta turhaan. Muutama yö oli välissä viime viikolla ettei tarvinnut yöllä herätä, mutta viikonloppuna se taas alkoi. Eilen sentään kävin illalla vasta yhdeltätoista vessassa nukkumaan lähtiessäni ja silti, yhden jälkeen yöllä vessaan. Kääk!

Tänään on iltapäivälle ohjelmaa, prinsessalla on koulupsykologi (!) ja itse menen sillä välillä neuvolaan. Oli jäänyt eskarin testissä pisteen verran rajan alapuolelle eli muisti temppuillut. Sikäli kuulosti minun korviini oudolta, että neidillä on aina ollut tautisen hyvä muisti. Ei taida meidän porukassa olla kenelläkään muulla samanlaista. Ja paitsi että neiti peittoaa muistipelissä muut, tuntuu muisti toimivan myös niin että neiti osaa englanninkielisen lempibiisinsä sanat ulkoa suurelta osin. No, koulupsykologille siis, tarkempaan tutkintaan siitä että onko koulukypsä...

Toinen mistä eskarissa tädit ovat kovasti nähneet vaivaa on se, ettei neiti kertoile oma-alotteisesti kotielämästään. Kotoakaan ei koskaan ole opetettu siihen että asioista pitäisi olla puhumatta, mutta neiti on aina ollut sellainen ettei puhu asioista kuin suunnilleen mummulle, tädille ja kotiväelle. Luonteenpiirre siis. Isoveli 12v puhuukin sitten kyllä myös neidin puolesta, pienenä jo tutustui terkkarireissulla milloin kehenkin, yleensä se oli joku vanhempi mies joka pojan puki sillä välin kun itse koetin saada pienempää vaatteisiin. Minusta siitä ei saisi nähdä vaivaa, ettei neiti puhu tädeille omia asioitaan muuta kuin kysyttäessä.

Ja sinne neuvolaan siis menen. Kuuntelemaan sydänäänet ja samalla sopimaan rakenneultrasta ja keskustelemaan lapsivesipunktiosta. Toisaalta jäänyt miettimään että onko se järkevää tehdä, siis lapsivesipunktiota kun siinä on kuitenkin se 0,5-1% riski keskenmenoon. Tätä raskautta nyt on muutenkin koeteltu kovalla kädellä jo. Toisaalta taas, onko viisasta jättää menemättä? Mitä jos vaavin odottelu onkin juuri siksi ollut näin ei-juu-ei-toimintaa, koska vaavilla on jokin suurempi vika? Olkoon kuinka karusti sanottu tahansa, en minä tähän enää joukon jatkoksi vammaista lasta kaipaa.

Olen koko ikäni vierestä katsonut mitä se vaatii vanhemmilta ja sisaruksilta kun perheessä on vammainen lapsi. Serkkupoikani on puolitoistavuotta minua nuorempi ja kolmevuotiaan tasolla. Sikäli helppo kehitysvammainen että osaa kävellä ja liikkua ihan normaalisti. Vasta viime syksynä vanhemmat antoivat periksi omalle väsymiselleen ja laittoivat pojan hoitokotiin. Ja mitä tuskaa se ero on ollut. Kyllä minä sen ymmärrän. Mutta silti, ja ehkä juuri siksi, en todellakaan toivoisi tämän joukon jatkoksi täysin hoidettavaa lasta, eli lasta joka on koko loppuelämänsä täysin hoidettava.

Kuitenkin siis, se lapsivesipunktio mietityttää. Toisaalta 99-99,5% on paljon enemmän kuin 0,5-1% ja toisaalta, jos sillä selviää että kohdussa köllii terve vaavi ainakin kromosomien puolesta, niin eikö hyöty ole suurempi kuin se riski... Tosin sairaus jota eniten jännitetään jälleen odotusajan ei siinä näy, koska ei liity kromosomeihin, mutta jostain kumman syystä itse katson ettei sitä sairautta voisi vaaviin tulla. Tosiasiassa mahdollisuus siihen että on periytynyt miehen äidin puolelta alunperin on 50-50, joten näin ollen sekin mahdollisuus on olemassa, vaikkakin häviävän pienenä koska muistaakseni periytyvyys sairaudella oli 1/1000.

Ymmärrän silti täysin anopin ja miehen huolen, minä en ole ollut näkemässä miehen nuorinta siskoa, en niitä hoitoja, en sitä toivoa saati epätoivoa mikä on vaihdellut hänen eläessään, enkä sitä tuskaa minkä tytön poismeno vasta 6-vuotiaana tuotti koko sisarusparveen ja vanhempiin. Jotain viitteitä siitä olen miehen kautta saanut, vielä kymmenen vuodenkin jälkeen mies saattaa muutaman snapsin jälkeen siskoa itkeä enkä ihmettele. Miehen siskon itkuja olen monesti koettanut lohduttaa ja anopin joulut ovat edelleen kidutusta.

Olen itsekin jollain tasolla huolissani, mutta silti en edes tiedä miksi pidän kyseisen sairauden vaavilla olemista niin mahdottomana? Rakenneultrassa pitäisi sitten puolestaan tämän sairauden näkyä eli sen suhteen saa olla tarkka.

Tulipa tästä pitkä pikainen aamupäivitys. Nyt irkku rientää komentamaan poikaa 10v kantamaan edelleen vessassa lojuvan pyykkikopan kerrosta ylemmäs. Ja niin, junnu toivoi lihakeittoa ruoaksi, kelpaisikohan sille jauhelihasoppa, se kun olisi nopeammin syötävissä.