Murrosikää pukkaa päälle sille vähin erin, tai no, ehkä ennemminkin rytisemällä. Poika on kaikista sosiaalisin ja välittömin näistä viidestä, junnussa on aika paljon samaa kuin veljessään. Jotenkin jäin oikein miettimään poikaa ja kaikkia niitä juttuja, jotka tuon kanssa on eteen tullut. Mistä sitä edes aloittaisi... Ehkä siitä vauva-ajasta, sillä tottahan tuo silloinkin jo sitä ohjelmaa järjesti ja urakalla äidilleen.

Isosiskonsa, siis teini, oli onnellinen ja tyytyväinen vauva jonka elämän suurimpia iloja oli hyppykiikussa pomppiminen silloin vauvaiässä. Poika kun tuli pomppukiikku-ikään, ei kyseinen kapine tälle käynytkään. Sillä kun ei päässyt eteenpäin. Saati taakse. Poika sai siis kävelytuolin joululahjaksi puolivuotiaana, ja voi sitä riemua kun sillä pääsi liikkumaan.

Pari kuukautta myöhemmin, konttausiässä, yllätin pojan kakomasta keittiönlattialla sinipunaisena kasvoiltaan, oli näppäränä poikana keksinyt miten uunin alaluukku avataan ja kappas, leivinpaperin pala oli takertunut kurkkuun. Siitä onneksi selvittiin alaspäin roikottamalla ja sormilla kurkkua kaivamalla, mutta voitte vain kuvitella kuinka pahasti säikähdin. Jotain ehkä kertoo sekin, että pojan opittua liikkumaan, minulta tippui kuusi kiloa painosta ilman minkäänlaista elämänmuutosta.

Parivuotiaana tuo leikki siskonsa kanssa leijonaa, kiipesi rappujen kaiteelle ja tippui pari metriä alaspäin rapputasanteelle. Päivystys tietysti kolmenkymmenen kilsan päässä ja mies autolla ylitöissä, mikäs siinä, toinen penska kainaloon, kolmas killui silloin masussa ja kiiruulla lainaamaan autoa naapurista lääkärikeikkaa varten. Tulos, verenpurkauma peukalossa ja lievä aivotärähdys.

Eipä aikaakaan kun tuo tippui sohvan ja seinän väliin moneen kertaan kielletyn sohvan selkämyksellä renkuamisen päätteeksi ja jäi mahastaan kiinni niin ettei saanut otetta sen enempää ylhäältä kuin alhaaltakaan. Naurussa oli piteleminen kun poika räpiköi sohvan takana, kahdesti mietin että viitsiikö sitä ihan heti edes pinteestä päästää.

Sitten onkin välissä vuosia jolloin muisti sanoo tyhjää kommelluksien suhteen, niistä vuosista muistan lähinnä sen, kuinka poika tutustui kaikkiin ihmisiin olimme sitten kaupassa tai lääkärissä. Kiitos niille monille ihmisille jotka ovat talviaikaan poikaa auttanut milloin missäkin pukemaan haalaria päälle ja pelannut korttia mielikuvituskorteilla.

Ala-asteelle ehdittyään tämä ajoi päin puuta pyörällä heti keväällä sen saatuaan talven jälkeen ajoon. Syy simppeli, unohti missä jarrut on. Seuraavana keväänä olikin vuorossa oman pihan ruusupuska, syy vielä simppelimpi, unohti että sarvista pitää kääntää pihaan kurvatessa. Samalle vuodelle ajoittuu kaivurista tien laitaan jätettyä kauhaa päin ajo, kuinka ollakaan, kauha kaatui ja miten siinä sitten sattuikin pojan sormet jäämään kaivurin kauhan ja kaivonrenkaan väliin.

Koulussa on mm kouluavustaja kontannut pojan perässä ruokalassa pöytien alla ekalla luokalla kun ei oikein tuo aloillaan istuminen sujunut, koulun kalliolta pissasi koulun pihaan, koulun katolle kiipesi aurinkoa ottamaan, söi muurahaisia ja ajoi ensimmäisen opettajansa hermoraunioksi. Onneksi kolmannelle luokalle vaihtui opettaja joka sanoi missä sen kaapin paikka on, joten koulujuttuja ei kuulu enää alkuunkaan niin usein.

Pojan pää on tikattu jäällä kaatumisen seurauksena, tuolloin sama kohta oli jo aiemmin liimattu, kun oli kaatunut muutama päivä aiemmin koulun salissa näyttämön rapuissa. Poika on myös muksahdellut milloin koulun kallioilta, milloin puista alas. Kerran kävin nostamassa sen oksankärjestä pois kun jäi paidastaan siihen roikkumaan tippuessaan.

Nämä on vain niitä jäävuoren huippuja jotka muistan, lisäksi on mitä milloinkin touhuttu. Jäi myös kaupassa varastamisesta kiinni muutama kesä takaperin, fiksuna poikana oli varastanut hyttysmyrkkyä jonka sitten suihkinut pitkin metsää... Ne myrkyt maksoi omasta viikkorahastaan eli useamman viikon ajan lähti aina rahat saatuaan maksamaan kauppiaalle velkaansa. Kiitos muuten tällekin kauppiaalle, parhaiten lapsi oppii kun joutuu itse edesvastuuseen teoistaan.

Pojasta tulee selvästi elämässä selviäjä. Uteliaisuutta, vilkkautta ja kekseliäisyyttä riittää vaikka muille jakaa, tämän lisäksi poika on kova tekemään hommia. Siis miesten hommia, halonhakkuuta, rakentelua, pyörän tuunaamista ja mopon korjailua. Lue tuo ei juurikaan, joka on sikäli harmi että lahjoja olisi vaikka mihin. Mutta ehkäpä siitä tulee sitten loistava työmies isona.