Vaikka välillä tuntuu että kaikki kaatuu ja hommat kasaantuu, niitä kullanarvoisia ihmisiä on olemassa. Ihmisiä, jotka saavat sinut iloiseksi ja onnelliseksi, eikä asioiden tarvitse olla edes isoja. Minulla on onni, onni heti aidan takana. Tämä minun onneni on varmastikin ulkopuolisten silmissä yksi epätodennäköisimmistä ihmisistä minun ystäväkseni, mutta sehän tuo on. Ystävä isolla Yllä, ollut jo iät ja ajat. Tai no, kolmisen vuotta.

En nyt lähde sen kummemmin selittämään, mutta sanotaan niin, että elämän todella onnettomat tapahtumat saivat meidät kaksi läheisemmiksi kuin olen koskaan ollut edes parhaan ja pitkäaikaisimman ystäväni kanssa. Naapuri menetti miehensä kolme vuotta sitten, jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Jo sitä ennen orastanut ystävyys sai niiden tapahtumien myötä niin suuren pohjatunteen, että se on kerrassaan uskomaton.

Niin, eilen naapuri huuteli illalla, piipahtamaan pikaisesti sillä puolella. Ja tiedättekö mitä? Nyt naapurin pyykkinarulla roikkuu minun kolme isoa mattoani pestyinä kuivumassa. Kysyi siis voisiko pestä minulta samalla kun omansa pesee, tietää aika tarkkaan miten raskauteni on sujunut. Nyt on siis puhtaat matot. Kullanarvoinen ihminen, edelleen hymyilyttää. Samalla kun pesi matot, piti seuraa miehelleni kun itse nukuin ja grillailivat sakilla. Kuka sanoo että hyvyys on kuollut?