Ihanaa? No ei! Kuten aiemminkin olen luultavasti täällä maininnut, mies ei pidä koirista. Silti meillä on tuo vanha rouva. Ja koska rouva on todella vanha, kymmenvuotispäivä lähenee, niin tottahan vähitellen edessä on kremppoja. Kevään mittaan rouva on vanhentunut suorastaan silmissä. Vähin erin muutoksia on ilmestynyt. Askel on hidastunut ja uni maittaa enemmän ja enemmän. Luopumiseen valmistaudutaan siis. Mutta sitähän se elämä on.

Siis siitä sukasta. Reippaana tyttönä kipitin alas junnun pulistua sängyssään. Kipitin tai lyllersin, käytetään nyt kuitenkin kauniimpaa muotoa eli kipitin. Suorinta tietä eteisen läpi keittiöön. Tuntoreseptorit hieman hitaanlaiset, vasta keittiössä tajusin että sukka on märkä. Mitä ihmettä? Palailin kulkureittiäni rappuihin ja kas, eteisen matto märkänä. Vanha rouva oli lähettänyt miehelle ja miksi ei minullekin kosteat terveiset. Siis pissannut matolle ja miehen salirepulle.

Mies oli fiksuna siivonnut reppunsa ja heittänyt treenivaatteensa pyykkikoneeseen, mutta eipä tuo ollut hoksannut mitään matolle tehdä. Ihan ensin en edes tajunnut että siihen on koira pissannut, kas kun sitä ei ole pentuvuosien jälkeen tapahtunut ja laitoin miehelle töihin viestiä. Asian oikean laidan selvittyä mieheltä tuli radikaali mielipideviesti, "ammu koira". Onneksi tänä aamuna on huumori toiminut, muuten olisin kiskonut aika syvälle nenään herneen.

Laitoin vielä viestiä että ei vanhuksia ammuta jos niillä kremppoja on, mies väitti että kyllä jos ei nesteet sisällä pysy. Laitoin vielä viestiä jossa kysyin että missä vanhainkodissa niin toimitaan... Onneksi tuo on töissä, ehkä se ehtii pahimman kiukkunsa nielemään ennen kotiutumista. Itseäni ei oikein edes kiukuta, harmittaa kyllä, paitsi että matto täytyy kiikuttaa pesulaan, jäin ihan oikeasti miettimään että tämäkö on sitä lopun alkua. Koiruus sentään kävi vielä yhdeksältä illalla ulkona. Ei oo kivvaa.

Ps. sukat on vaihdettu.