Järkyttävän täysi olo. Mahassa siis. Ei sillä tavalla täysi, miten tämän nyt sitten selittäisi. Siis mahalla olisi tilaa kasvaa ylöspäin vielä hyvinkin yksi kämmenenleveys. Täysi olo sikäli, että koko se alue mille vauva on nyt levittäytynyt, on täynnä. Vauvan liikkeet ovat kuin hidastetusta elokuvasta tänä aamuna, jalka, oletan, siirtyy hissukseen mahan yläosassa sivusta toiselle. Joko vauva on ottanut jonkun kerrassaan hullun asennon kohdussa, tai sitten kohtu on päättänyt lopettaa mukana venymisen.

Nukuin huonosti. Aivan liian huonosti. Olisi ollut liki sama vaikka olisin jättänyt nukkumatta, ei viidellä tunnilla jonka nukut pätkissä ole kovinkaan virkistävää vaikutusta. Junnu heräsi kesken uniensa, tai en edes tiedä oliko hereillä, vai istuiko unissaan sängyssä ja selitti minulle aamusta. Kehotin vetämään peiton takaisin päälle ja jatkamaan uniaan. Aikansa pulistuaan hiljenikin, onneksi.

Minä en sitten enää unta ottanutkaan saadakseni. En millään. Ja kun viimein nukahdin takaisin, näin unta vauvasta joka syntyi paljon ennen aikojaan mutta oli täydellinen pikku kansalainen. Uni vaihtui Ina-uneksi, ja heräsin julmetun moiseen ikävään. Ja nyt se hiton ikävä istuu sitten olkapäällä. Ihan kohta tulee kuukausi siitä, kun koiruus siirtyi autuaammille pihvimaille, ikävä ei silti tunnu muuttuneen juurikaan. Niin kauan kun koiruus ei tule mieleen tai sitä ei ajattele, ikävä pysyy lähes täysin poissa, mutta annapa olla kun ajattelet tai näet unia siitä, koko seuraava päivä menee ikävöidessä.

Hittolainen. Liian vähän aikaa kulunut, eiköhän tämä tästä taas.