Siis tätä ei kyllä usko Erkkikään. Kello on seitsemän ja minä vasta heräsin. Enkä olisi itse asiassa varmaan edes herännyt vielä, ellei luupäinen junnu olisi ottanut ja herättänyt kysymällä ”koska on aamu”. Tässä sen hyvin huomaa, kuinka meillä ei ole aamua jos äiti on sängyssä. Hullua!

No totuuden nimissä, olin yöllä puolisen tuntia hereillä. Siitäkin huolimatta olen nukkunut viimeisen vuorokauden aikana varmasti enemmän kuin viikkoihin, sillä eilen nukuin päivällä liki kaksi tuntia. Kun heräsin, palloilin jonkin aikaa pitkin taloa ja piipahdin naapurissa, kunnes parin tunnin palloilun jälkeen palasin vuoteeseen iltapäivällä katselemaan elokuvia. Ja taisinpa siinä nukkuakin puolisen tuntia ennen varsinaisia iltaohjelmia.

Ja jotta kaikki olisi täydellistä, iltatoimien ja lasten nukkumaan laittelun jälkeen palasin jälleen vuoteeseen, ja kas, olin ennen puolta yötä jo täydessä unessa. Eli nukuttu on ja paljon. Se öinen hereillä olo taas johtui inhottavasta tunteesta johon heräsin kahden jälkeen yöllä. Sattui niin vietävästi, eikä edes tällä kertaa kannattimiin vaan johonkin tuonne alamahan tienoille, sellaisia kouristuksenomaisia kipuja. Välillä kouristukset tuntuivat mahan sivussa ja taas alhaalla.

Lopulta nousin vessaan, varmana siitä että vähintään lapsivedet lähtee. Ja kuttua kanssa, onneksi. Istuin vessassa puolisen tuntia, maha tyhjeni täydellisesti. Mistä lie, ja mikä lie mahatautiversio. Hieman olin kahden vaiheilla että palaanko sänkyyn, vai jäänkö odottamaan hetkeksi uutta aaltoa. Olin vaan niin kuoleman väsynyt, että en jaksanut odotella, tosin ei se unikaan saman tien sänkyyn palattuani tullut, mutta tuli kuitenkin.

Ja nyt tuo ryökäleen pikkumies herätti minut, vaikka olisin mitä ilmeisimmin nukkunut vielä vaikka kuinka ja kauan. No, aamuhan nyt on. Ja meillä on netti jälleen poikki joten tämä postaus tulee sitten joko muutaman tunnin tai muutaman päivän viiveellä. Eli hei, hauskaa perjantaiaamua!