Jos yhtenä aamuna tuleekin nukuttua yli sen kuuden, ei se tarkoita että siitä tapaa tulisi. Elä tänään kello näytti hienoa lukemaa vartin yli viisi kun akka kömpi petistä ylös. Uneen taisin herätä tällä kertaa, ja siihen että mies tunki sitkeästi jalkaa minun päälleni. P-le, pysytäänpä siellä omalla territoriollaan, nih! Eihän siitä nukkumisesta mitään tule kun toinen koettaa aina uudestaan ja uudestaan vaikka kuinka tökit pois.

Niin, se uni. Näin unta että pikkareissa oli verta. Kääk! No kyllähän minä heti tiesin kun silmät avasin, ettei niissä ole, mutta jotenkin se samanaikainen painimatsi miehen koiven kanssa sai aikaan sen, etten jaksanut edes nähdä vaivaa koettaa nukkua. Olo oli kuitenkin jo ihan virkeä. Siis painotus sanalla oli. Ei ole enää, nyt väsyttäisi. Ja nukkumaan ei taida enää päästä, kello alkaa olla sitä luokkaa että kohta pitäisi rappusista kuulua tutut askeleet.

Alakerrassa minua odottikin pieni yllätys sohvalla eli poika 10v. Missä välissä sekin on sitten peittonsa ja tyynynsä kanssa sohvalle siirtynyt, ei tiedä, mutta miehekkäät tavat sillä ainakin on unenkin keskellä. Miten voikin noin pienestä ihmisestä lähteä niin kovaäänisiä pieruja? Siis ensimmäisen kohdalla oli pakko kääntyä oikein katsomaan, että onko se tosiaan poika 10v. Järkyttävää.

Tänään voisi tehdä vähän sitä ja tätä. Poikien huoneen lattia odottaa edelleen hellää (lue räjäytys) kosketusta, samoin peili seinässä, pyykkiähän riittää aina ja kaipa sitä on jotain ruokaakin mietittävä vaikka sen suhteen mielenkiinto on nyt tasoa nolla. Eilen tein koeversion voileipäkakkua teinin rippijuhlia ajatellen, muuten ihan toimiva mutta joku, en tiedä mikä, siinä mättää. Kinkkuosa on yes, samoin tonnikala, eli se on se suolakurkkuosa.

Jään miettimään tätä ongelmaa kahvikupin ääreen. Nih!