Siis ihan tuosta vaan, käsittämätöntä! Minua on eniten pänninyt tässä vauvan saamisessa sairaalaan meno. Tai no, ei varsinaisesti sekään, vaan siellä olo. En haluaisi olla siellä hetkeäkään ylimääräistä, jollei aivan pakko ole. No, koska nämä vauvani ovat aina olleet sellaisia "rääpäleitä" eli tosiaan, pienin alle kaksikiloinen ja isoinkin huikeat 2600, olen viipynyt sairaalassa vaihtelevasti kolmesta päivästä reiluun viikkoon.

Ehkä se on sitten ikä, ehkä se on sitten kokemus ja se, että nuo pienet ovat niin tuttuja juttuja jo, päässäni on vähitellen itänyt ajatus siitä, että tahtoisin, jos siis itse siihen voin vaikuttaa, kotiutua vauvan kanssa suunnilleen samantien kun tuo on todettu no, vauvaksi? Eläväksi? Hyväkuntoiseksi? Ongelmia tuottaa verensokerit. Nehän kahdella keskolapenskallani on ongelmana ollut. Ja niitä on tarkkailtu myös sitten kahdelta muulta vaavilta sen kolme päivää osastolla vierihoidossa. 2600 on ilmeisesti jokin maaginen lukema, koska tältä ne tarkistettiin pariin kertaan ja kotiinpääsypäivänä vielä kertaalleen. Muiltahan niitä mittailtiin neljän tunnin välein ensimmäiset päivät.

Vankina meitä ei tietenkään voida sairaalassa pitää, omalla vastuulla sieltä saa vauvan kanssa lähteä, jos kohta yksinkin. Prinsessasta lähdin omalla vastuulla. Tosin prinsessa oli vielä silloin masussa. Johonkin hiton vastuuvapauspaperiin piti nimi laittaa silloin, en muista kunnolla, mutta kun tuntui että menee silkaksi temppuiluksi. Halusivat siis ottaa osastolle odottamaan synnytystä, koska vauva oli pienikokoinen. Olihan tuokin pieni, mutta toiseksi isoin sakista syntyessään joten? Ja niin, syntyi ihan näppärästi ja osoittautui terveeksi ja tomeraksi tytöksi joka ei sokerejaan heilutellut eikä ruoatta ollut.

Olenkohan minä nyt sitten ihan hullu, kun olen ajatellut että tämän vauvan kanssa lähden kotiin samantien. Sairaalaan on meiltä kahdenkymmenen minuutin ajomatka, voin käydä siellä jos tuntuu ettei homma lähde toimimaan ne muutamat päivät kun tahtovat tarkistella tilannetta. Paitsi tietysti siinä tapauksessa jos haluavat tarkistaa niitä verensokereita neljän tunnin välein, silloinhan hommassa ei ole mitään järkeä. Ja toisaalta taas, jos vaavi osoittautuukin keskolavaaviksi, niin taidan lähteä samantien kotiin. Mikään ei ole kamalampaa kuin olla vieriosastolla samassa huoneessa kahden tai kolmen äidin kanssa joiden vauvat vaativat ruokaa muutaman tunnin välein yöllä. Kokemusta on.

Niin. Minulle on tosin sanottu ystävällismielisenä neuvona, että tottahan makoilet ja lepäilet siellä muutaman päivän, mitä sitä kotiin itseään samantien väsyttämään lähtee. Asia vain tuppaa olemaan niin, että sairaalassa jos jossain minä väsyn. Totaalisesti. En osaa yksinkertaisesti levätä. Ainoa positiivinen puoli on ruokailu. Kun ei tarvitse edes miettiä sitä, aina ruokakärryt tulee ajallaan ja hauskaa on. Nähtäväksi jää. Voihan se olla että mieli vielä muuttuu, tajusin muuten että se on kahta päivää VAJAA kaksi kuukautta laskettuun aikaan enää. Mihin tämä odotus on mennyt?