Koska olen ihan pikkuisen tuota, raskaana, hullu ja muutenkin häiriintynyt niin.... Vessa saa nyt kyytiä mutta onneksi fysiikka pakottaa välillä istumaan alas. Ei pysty. Jatkan kohta. Vessan pöllyytystä siis. Ilmoitettakoon kuitenkin tässä yhteydessä, koska tottahan kaikkia kiinnostaa ihan ylikamalan kauhean paljon minun touhuni, että pyykkikone on siirretty takaisin paikalleen, sen alusta on pesty karhealla sienellä ja kuivattu, samoin kuin seinät ja katto koneen ympäristöstä.

Yksi kappale pyykkikoreja on lentämässä kotvan kuluttua helvettiin ihan suoraan sanottuna, kiitos poikieni jotka tappelivat joskus keväänkorvalla vessassa ja toinen tuuppasi toisen pyykkikoppaan sillä seurauksella, että koppa on halki halki takareunastaan. Ja tottakai sillä ärsyttävällä tyylillä halki, että toisinaan pyykkejä saa pujotella halkeamasta irti. Joten, noudan korvaavan kunhan joudan ja jaksan. Mutta siis, joka tapauksessa, osa työstä on hoidettu, myös hammasharjateline on pesty ja kiinnitetty takaisin seinään.

Seuraavana vuorossa on vessanpytyn ympäristö ja vessaan kertyneiden villasukkien (!) paikkansa haku. Voi tosin olla että joudun istumaan tai jopa ottamaan makuuasennon väliin. Kyllä se kuulkaa niin on, että mikään ei ole yhtä hullu kuin raskaana oleva nainen. Nih!