Olen taas istumatauolla. Pytyn ympärystä on hinkattu. Samoin pytty itse. Kohta pitäisi sukeltaa peilikaappiosaan joka suoraan sanottuna ällöttää tylsyydellään. Meillä kun ei meikit kaapissa hypi. Eikä oikeastaan juuri muukaan mielenkiintoinen. Miehen kapineita siellä on, ja hammasharjanpäitä, kynsilakkoja miljoona pulloa (jäänne ajalta jolloin tällä tyypillä oli kauniit, pitkät ja hoidetut kynnet) ja kenties sieltä löytyy muutama ripsari tai vastaava. En tiedä, harvoin peilikaapilla kun käyn. Minulle riittää ihan se peiliosa siinä samoin kuin pesukoneenpäällyskoppa jossa on dödö ja rasvat.

Epäilen että viimeinenkin valo on sumentunut korvieni välistä. Siitä kielii se, että ensinnäkin, pidän itseäni hulluna koska vessaa pöllyytän. Syykin on selvä, konttausasento ei sovi yhteen tämän olotilan kanssa. Sen enempää kuin kattoon kurottelu saati seinien hinkkaaminen. Toiseksi, koska nyt olen todella ihastunut kätösteni jälkiin, tunnen jo nyt vastustamatonta halua hyökätä keittiön hellantaustan ja jääkaapin kimppuun. Kaappien päällystätkin houkuttelevat, mutta niihin en uskaltaudu syystä että, minulla on ollut viime aikoina tasapaino-ongelmia. Eikä hajuakaan miksi.

Joten pysyttelen maankamaratoiminnoissa. Nyt palaan vessan pariin. Sukellan sulokkaasti sinne peilikaapin ihmeelliseen maailmaan. Palaan tiedottamaan kunhan jotain tiedotettavaa taas ilmenee.