Ja ihan joka tavalla millä vain voi olla. Jo aamupäivällä mietin, onko mentävä käymään näytillä, kun supistuksia tuli makuuasennossakin. Selkämalleja. Kohdunsuumalleja. Kipeitä. Ei niin kipeitä kuitenkaan, että olisin aikaiseksi saanut, kunhan makasin ja mietin miten käy. Harvakseltaan sentään, eli puolen tunnin, puolentoista tunnin jne välein eli mitään säännöllisyyttä ei ollut havaittavissa. No, onpa paikat kunnolla pehmitetty, josko sitten synnytys olisi sähäkkä. Iltapäivää kohti onneksi rauhoittui, kiitos siitä kuuluu luultavimmin makuuasennolle, josta en poistunut edes koneelle istumaan.

Ja nyt ei sitten synnyttämään ehtisikään hetkeen. Meillä on kotona kriisitilanne. Siis ei sellainen kriisi, sellainen aviosellainen, vaan lapsikriisi. Teini tarvitsee äidin olkapäätä, ei, poikaystävä ei ole jättänyt, mutta poikaystävän asiat ovat silti ne jotka saa kyyneleet loistamaan silmäkulmissa vähän väliä. Myös prinsessa kaipaa nyt äidin huolehtimista ja paijaamista, kaveriongelmia. Eli sikäli mielenkiintoista, stressiä pukkaa äidille mutta pukatkoon, tärkeysjärjestys asioihin. Toivottavasti elimistö on niin fiksu, että toimii tilanteen mukaan, eikä missään nimessä nyt keksi muutamaan päivään synnytyspakkoa.

Sillä niinhän se usein muuten tekee. Jos pitkään stressaat jostain, niin juu, sairastut tms mutta lyhytaikainen stressi sitä ei kovin helpolla laukaise. Usein se tauti joka on yrittänyt pukata itseään päälle odottaa että lyhytaikainen stressi menee ohi, ja siinä vaiheessa kun huokaiset tilanteen kanssa helpotuksesta, huomaatkin että nonni, nyt iski mahatauti. Flunssa. Angiina. Tai mikä tahansa. Eli peukut pystyyn, että elimistö tajuaa että NYT EI KERTA KAIKKIAAN KÄY! Tytöt tarvitsee äidin apua, tukea ja syliä. Kumpikin.

Mutta voin kertoa, että olo on itsellä kurja. Siis ei niinkään fyysisesti tällä hetkellä, vaan pään puolesta. On kamalaa surra toisten suruja. Ja on kamalaa kun näkee toisen surevan. Ja kaikista kamalinta on, kun et voi taikasauvalla heilauttaa toiselta suruja pois. Vallankin silloin, kun kyseessä on oma lapsi. Tämäkin päivä mennee teinin kanssa jutellessa, lohdutellessa, taputellessa, kainalossa pitäen. Ja prinsessan kaveriongelmaa pitää alkaa selvittää. Eli juu, irkku ei ihan ehdi nyt hetkeen sinne sairaalaan. Nyt hilppaisen TAAS makuuasentoon, olen sitten timmissä iskussa kun teini ja prinsessa herää. Valmiina käyttöön niin sanotusti. Moro!