Että minä en ole kokki. En sen puoleen leipurikaan. Ja silti. Ajattelin kuulkaa seota niin totaalisti sukkiini, että huomenna kun aloitan junnun synttärileipomukset, testaan myös vaahtokarkkipäällistä kakkuun. Siis sitä mitä sekasopan Mariekin sötkötti, Kaurislapsen ohjeen mukaan. Tuloshan saattaa olla ihan hanurista, kun en todellakaan ole se leipuri. Siksipä irkulla on varasuunnitelma. Suklaakuorrutus. Juuh.

Kakun lisäksi tarjolle länttään mm Hellapoliisin menestyksekkäästi kyhäämiä vaniljaviinereitä, jotka siis syntyy ihan sikahelposti kaupan lehtitaikinasta ja vaniljakreemistä. Niitä tuli tehtyä itsekin useampaan kertaan viime keväänä. Ja jotta elämä olisi ihan SUPERII, niin teen vielä kinkkupiirakkaa. Ohjeesta vaan ei ole hajuakaan vielä. Revin siis päästäni ja muiden blogeista ja yhdistän niistä jonkun merkillisyyden.

Mutta kaikelle tälle on yksi ihan pikkuriikkinen edellytys. Ja se on se, ettei Spede mene enää huonommaksi. Nyt kun on tilanne se, että asteikolla 1-10 räkäisyys, on räkäisyys 9+. 10 on se arvo josta irkku vie pienen lääkäriin ja mistä, mikäli junnun tauti vauva-aikana mitään opetti, lääkäri määrää Speden sairaalaan. Eilinen ei toiveistani huolimatta ollut se pahin päivä, toivon hartaasti että se on sitten tämä päivä. Ei kiitos astettakaan enempää räkää pojalle.

Sikäli olemme vielä hyvällä mallilla taudin kanssa että a. pojalla ei ole lämpöä, b. ruoka maittaa ja c. riittävän taajalla niistolla sekä syöminen että nukkuminen onnistuu. Ja nyt, päätän raporttini tällä erää, koska yksi erittäin sekopäinen ja malttamaton synttäripäivänsä odottaja teloi taas vaihteeksi itsensä.

Nimim. äiti jonka poika ei viitsi yhtään katsoa eteensä kulkiessaan