En ole ehtinyt tännekään yhtään mitään runoilemaan, kun minulla on kuulkaa ollut KIIRE. Siis se sellainen, mikä on yleensä meidän mummolla ja eläkeläisillä, tai näin olen ollut huomaavinani. Mutta minulla. Minulla sitä ei yleensä ole ollut, mutta nyt on. Ehei, en ole hommannut työpaikkaa, en ole joutunut roudaamaan Spedeä lasareettiin, ei mitään sellaista. Tosin, flunssa se jatkaa vaan pyörimistään täällä, jokin merkillinen versio on kyllä kun yhden päivän luulet olevasi ok ja seuraavana päivänä tuntuu että silmät falskaa poskille ja kumartaa ei uskalla, ettei nenästä valahda kamat pitkin poikin.

Joka tapauksessa siis, kiire on ollut. Ei varsinaisesti ole tarvinnut juosta mihinkään suuntaan, mutta muuten. Teini-ikään ehtineet lapseni ovat järjestäneet sitä kiirettä oikein tosissaan. Ensinnäkin, poika 13v tuli pyhänä isältään ja kehui ensimmäisenä seuraavaa: mummu kaatui lenkillä, sillä on käsi poikki ja mä hyppäsin voltin vahingossa sängyn viereen, mulla on kantapää vissiin murtunut. Mitä siihen sitten sanot. Aha. Just. Etenkin kun poika totesi, että kovin on tyhmää kun veli, 11v, teki myös voltin mutta se osui sinne minne piti eli sängylle.

Poika on siis käytetty lääkärissä, kantapää EI ole murtunut, nilkka vain saanut kolauksen ja "aika parantaa", näin lääkärin sanoja mukaellen. Ja jotta nyt kiire ei tähän jäisi, niin mies, tuo kerubien ykkönen, kävi jälleen lääkärissä polvesta joka ei ota toetakseen ja sai lähetteen magneettikuviin. Kierukkaa epäili hän, lääkäri siis. Magneettikuvat ensi viikolla, saikulla on. Eikä tässä kuulkaa vielä kaikki. Ehei, ei sinne päinkään.

Poika, siis se 13v, tuli eilen koulusta kotiin ontuen. Isovarvas mitä ilmeisimmin murtunut, terkka käski käydä lääkärissä. Sivulauseessa mainitsi että hänen pyöränsä muuten varastettiin jäähallin pihasta. Just. Ei pyörää, eikä toimivaa jalkaa ja taas lääkäriin. Tällä kertaa diagnoosi oli oikea, varvas on todellakin murtunut eli nyt pojalla on varpaat teipattu ja kepit käytössä. Juuh.

Vaan eihän se minun kiire näistä johdu. Ehei kuulkaa, minä olen ylennyt tuolla ihmeellisessä keskiaikaisessa pelimaailmassa liittoutumamme johtotehtäviin. Toisin sanoen, vastuullani on uusien pelaajien kuulustelut mikäli näillä on haluja liittyä meihin. Ja kuulkaa, se vasta onkin mukavaa hommaa. Jos olisin aiemmin tiennyt kuinka mukavaa se on, niin olisin itse kysellyt mahdollisuuksiani siihen. Ja eihän se tietenkään ole pakollista, mutta minähän olen tehnyt siitä itselleni suunnilleen johtajanpalliaseman.

Irkku on siis höyrähtänyt, jos mahdollista, vielä entistäkin pahemmin. Ja nyt. Spede kutsuu. Eli taas on kiire. Moro!