Tätä se sitten tiesi. Kuulkaa ei ole helppoa olla nainen parhaassa iässä, siis liki keski-iässä. Etenkään jos on aiemminkin kärsinyt selkänsä vinoilusta aina toisinaan. Sanon minä kuulkaa, tämä aamu kuuluu sarjaan "helvetistä hei!". Kun tässä on nyt nämä aamut venyneet jotenkin ihan ylimyöhiksi, kun ei ole sitä aamusouvia ole ollut kouluunlähtijöiden muodossa eikä Speden uusi hieno unirytmi ole mitenkään tilannetta auttanut, niin irkulle alkaa jo iskeä se sellainen joulumuorin unipöhö suunnilleen.

Eli irkku, joka on aina herännyt sisäiseen kelloonsa viimeistään puoli seitsemän, oli sitten arki tai pyhä, on oppinut nukkumaan kahdeksaan, yhdeksään ihan tuosta vaan. Ja nyt kun Spede on keksinyt että tosiaan, yöt on tarkoitettu nukkumiseen, niin tässä on useampanakin aamuna juotu kahvia yhdeksän kanttiin fiiliksillä "puoli päivää on jo mennyt". Ja koska irkku kokee asian näin, irkku teroitti eilen sisäistä kelloaan ja tuumi sille, että JOKU RAJA TÄHÄN AAMUNUKKUMISEEN ON SAATAVA!

Tänä aamuna sisäinen kello ilmoitti yhtäkkiä että "silmät auki kotka ja katso kelloa". Irkku katsoi, puoli kahdeksan, edistystä kai sekin, mutta joku kummallinen ääni irkun takavasemmassa lohkossa sanoi että silmät kii vaan akka ja käännä kylkeä. Tässä kohtaa SE sitten tuli. Tai no, jo tässä on monta päivää selkä vihoitellut miten sattuu mutta sillä tavalla, siedettävästi. Irkku koetti kääntää kylkeä ja ai s-na p-le ja mitä vielä lisäksi. Aivan järjetön kipu ristiselässä. Ei siinä auttanut paljon kylkeä käännellä. Pakko oli nousta.

Ja sitten tulikin SE vielä pahempi homma. Irkku koetti istahtaa sängynlaidalle vetääkseen sukat ja housut jalkaan. Meidän makkarissa on vissiin joku ninja, sen verran kovaa joku iski puukon, samalla hetkellä kun pakarat liki viisti sänkyä, ristiselkään. Ei siis toivoakaan istuma-asennosta. Aivan kamala juttu! Olen raihnainen. En pysty istumaan, en kunnolla edes seisomaan kun on koko ajan pakko pitää jonkinlaista liikettä jaloissa jottei kipu ylly ihan älyttömäksi. Ja troppeja en ottaisi millään, ne kun vaikuttaa heti Speden juomiin.

Joten, koetan saada tasaisella liikkeellä kivun pienemmäksi. Joka joissain määrin auttaakin, jos tarkkoja ollaan. Onneksi Spede nukkuu vielä, sillä nyt on pakko miettiä miten minä sille maitobaaria kauppaan. Istuma-asento ei käy, seisaallaan puutuu kädet. Makuulle en tiedä pystynkö menemään sillä tavalla järkevästi. Että tämäkin nyt sitten. No, kerranko sitä, selkä paukkuu. Kerran puoleen vuoteen...

Ja nyt, menen takaisin jumppaamaan, kun tämä kirjoittaminen seisaallaan jalat hytkyen puuduttaa myös. Se on moro!