Väittäisin mä. Ei taas hajuakaan mikä nyt oli. Irkku päätti fiksuna mimminä rukkailla sitä aikataulua, eli hilasi oman takamuksensa sänkyyn jo yhdentoista aikaan. Lomallahan tuo sänkyyntymisaika on vähin erin lipsunut puolille öin... puol yhteen... yhteen... Ja sängyssä on tullut sitten hyvinkin tuollainen tunti puoltoista vielä tuijotettua telkkaria. Nyt irkku otti kovan linjan, Family Man loppuun ja rillit pois päästä, takuuvarma keino olla näkemättä telkkaria vaikka kiinnostaisi. Puoliltaöin olin jo siis autuaasti unten mailla.

Kolmelta minut herätettiin. Junnun toimesta. Joka siis halusi kertoa ASIAN. Koetin komentaa poikaa petiinsä, eikun mulla on ASIAA, no menetkö siihen äitin viekkuun maate, eikun kuuntele mun ASIA ja sitä rataa aina siihen asti kun irkku tajusi sulkea suunsa kuullakseen maailman ravistavimman ASIAN. Josta irkku ei tosin saanut selvää koska ASIA oli niin tärkeä ja iso että se piti kertoa sipisemällä. Juu, kyllä kyllä, ei hätää, äiti kuuli juu ja tietää. Villinä veikkauksena vastasin pojalle että ei ole, voit ihan hyvin nukkua. Olisi kannattanut raaputtaa arpa heti perään, vastaus kun näemmä oli oikea ja junnu hilppasi takaisin sänkyynsä.

Junnulla on myrkkykammo. Viruskammo. Bakteerikammo. Likakammo. Hajukammo. Ja tämä vesisoppa mikä täällä on ollut ei todellakaan helpottanut asiaa, pahensi todella paljon. Nyt poika uskaltaa jo pestä  vedellä mutta juoda se ei sitä uskalla, eikä äiti kyllä siihen kehotakaan, koska itsekin karsastan ajatusta veden juomisesta. Mutta nämä kammot siis. Joka ilta kun poika menee nukkumaan saan vakuuttaa tämän siitä että ei, peitossa EI ole myrkkyä. Eikä tyynyssä. Eikä junnussa. Ei edes junnun kädessä jos se sattuu junnun mielestä haisemaan pahalta. Tosin tällöin junnu joutuu nousemaan sängystä ja hakemaan käsidesiä käteensä koska junnusta tilanne sen vaatii. Tällä perusteella heitin siis villin arvauksen yöllä junnun jupinan suhteen.

Junnu jatkoi siis uniaan, irkku ei tahtonut saada unta. Siinä vaiheessa kun olin puoliunessa havahduin siihen, että Spede on puolihereillä. Ilman peittoa ja sukat kateissa. Kaivoin pojan tissin ääreen, hiljeni ja taas makasin hereillä. Jotenkin siinä onnistuin torkahtamaan ja havahduin seuraavaksi siihen kun ukon kello soi vähän ennen viittä. Ja Spede havahtui myös siihen, etsin pojan sukat kun ei tahtonut millään saada uudestaan unta, sammui kuin saunalyhty samantien kun sai sukat jalkaansa. Minä en. Puoli kuusi nousin vessaan ja juomaan. Takaisin sänkyyn ja puolihereillä makoilua kunnes uni tuli käymään juuri sen verran että sanoa saa, junnun parkaisu havahdutti kuudelta.

Ja taas makasin hereillä, kuuntelin Speden hengitystä, junnun maiskutusta unissaan ja onneksi en noussut vaikka epätoivo alkoi jo vaivata. Vähän ennen kahdeksaa junnu herätti äidin uuteen päivään toteamalla että KUKAAN EI NOUSE MUN KANSSA. No äiti nousee. Jos pääsee sängystä ylös, selkä ei ole edelleenkään toennut. Merkillistä ailahtelevaa kipua, hetkittäin parempi, hetkittäin pahempi ja aamuisin jumissa. Ei ole kuulkaa vanhaksi tulemista. Ukollahan on tietysti hoito-ohje selälle, nappia naamaan vaan, mutta kun irkku ei lääkkeitä syö ellei ihan pakko ole. Ja nyt ei ole pakko, kunhan muistaa liikkua riittävästi niin selkä vetreytyy aina päivän mittaan sen verran ettei illalla tarvitse enää irvistellä joka kerran kun istahtaa johonkin.

Tällaista kivvaa meillä siis täällä nyt. Suorastaan hassun hauskaa! Nyt menen juomaan kaffetta ennenkuin menen laittamaan pyykkejä ennenkun Spede herää ennenkun olen valmis... Öööö tota siis, se on moro!