Minen tajuu. Mistä nuo kolme nuorinta keksi, että aamuheräämiset alkoi taas. Mistä? Miten ne sen hoksasivat, että takuuvarma keino nähdä äiti silmät ristissä, pää nuupallaan ja hermo piukeena, on pilettää porukalla öisin, ja mieluiten vielä niin, että jokaisella on oma piletysaika. Irkku on dööd. Superhyperdööd. Spede känisee selvästi edelleen sitä suutaan yöt, toinen hammas tulee näemmä heti perään. Prinsessa heräilee muuten vaan, ilmoittaakseen milloin siitä, että EI saa nukuttua, milloin siitä, että nyt on aamu. Ja miksi, voi miksi se pitää ilmoittaa puoli tuntia ennenkuin äireen kello soi? Etenkin tyypin joka on maailman aamu-unisin tenava ollut jo monta vuotta. Mikä hitto sen nyt ajaa kuudelta aamulla heräilemään???

Junnu ei edelleenkään usko sitä, että jos haluaa aurinkoisen hyvän huomenen, ei todellakaan kannata kysyä äidiltä minuutti ennen kellon soimista että "joko noustaan". Eikä ainakaan kysyä sohvalta moneen kertaan ensimmäisen puolen tunnin aikana "koska ne ohjelmat alkaa". Aivan yhtä typerää on tuumata "en mä halua tätä kanavaa". Irkku on paitsi dööd myös kärtty, taas. Haaveilen päikkäreistä. Siis kamoon, unelmiahan olla pitää. Unelmaksi se tosin jääkin, ukko menee iltavuoroon eli tiedossa on riehuntaa, kiistelyä, huutoa ja parkua koko rahalla iltapäivällä.

Eilen muuten meillä itkettiin kuorossa. Tai no, duona ennemmin. Siinä juuri sopivasti vartti ennen junnun nukkumaan menoa. Kävipä niin, että junnu, tuo sähköjänis joka ei usko, että tietyt määräykset on omaksi parhaaksi, leikki taas kerran juoksukisaa siskonsa kanssa, joka ei myöskään tunnu tajuavan että sille on ihan hyvä syy miksi rapuissa juokseminen on kielletty. Huonostihan siinä kävi. Sisko kyllä pysyi pystyssä koko matkan aina yläkertaan asti, junnu ei. Jalka lipesi jo alarapuilla ja pam, naama suoraan rappusiin. Veri vain lensi.

Yläetuhampaat sai aika kolauksen, ien turposi hervottomaksi ja yön aikana turvotus ei ole juurikaan laskenut. Ja mikä inhottavinta, äiree veikkaa että etuhampaat menee vielä kuolioon iskun voimasta eli muuttuvat mustiksi. Aivan kuten prinsessallakin aikanaan kun kalautti hampaansa pienenä olkkarin pöytään niin että siihen jäi ikuinen hammaskartta neidiltä. Ja kun junnu itki kuin viimeistä päivää, eihän sitä Spede voinut olla sympatiseeraamatta. Spede itki, junnu itki, prinsessa haki lisää ja lisää paperia junnulle ja lohdutteli, äiree koetti lohdutella kumpaakin poikaa yhtäaikaa ja sanotaanko niin, että muutama käsi lisää ei olisi ollut pahitteeksi.

Että tällaista kivaa meillä täällä taas. Huomenna, jos onni potkii ja irkku jaksaa, ruoaksi laittelen kanaa Gordon Ramseylta kyttäämälläni ohjeella. Laittelen ohjetta tänne sitten, jos saan aikaiseksi eikä päivän ruokalista muutukin jauhelihakastikkeeksi tai joksikin muuksi vanhaksi ja nopeaksi tutuksi. Nyt se on moro, menen tekemään jotain MUKA järkevää.