keskiviikko, 23. tammikuu 2008
Jahas kuulkaa
Ei ole vanhaksi tulemista. Tänään uskaltauduin vasta kunnolla istahtamaan tähän näytön ääreen, nytkään en kovin kauaa uskalla kerralla hillua ettei uusi mokoma "hermoilu". Täysin en tietenkään ole konetta vältellyt, pakkohan se on ollut ohimennessä läväyttää joku hyökkäys päälle tai resukenttä päivittymään siellä ihmeellisessä keski-ajassa...
Juu. Pippalot on off. Mies tahtoisi, että menemme joko leffaan, teatteriin tai kiakkomatsiin, irkku olisi toivonut jostain kumman syystä enemmän niitä kavereita iltaa viettämään ja syystä että, irkku ei tätä nykyä tapaa oman perheensä lisäksi oikein ketään. Tainnut tulla viimeksi istuttua iltaa kaveriporukassa vuonna muna. Tai no, pari vuotta sitten ehkä? Ja tosiaan, liki puoli vuotta kestänyt "karanteeni" Speden kanssa on tietysti vielä vähentänyt tapaamisia. Puhumattakaan tästä vesikriisistä täällä. No, irkku ei jaksanut alkaa asiasta inttämään kun miehen näkemys oli luokkaa "voithan sä jäädä kotiin istuun kavereides kanssa, mä ainakin meen johonkin". Toisinaan miehet on aika pässejä.
Asiasta sammakkoon, Spede räkii taas vaihteeksi kymppivaihteella. Nuhahan on ollut ja pysynyt tiukasti lokakuusta, pääsääntöisesti kuitenkin ollut nelos- tai vitosvaihteella, nyt intoutui taas kymppivaihteeseen. Eli räkä lentää, silmät falskaa ja nukkuminenhan siinä kärsii. Viime yönä meillä loikittiin kahden aikaan, uusintakierros otettiin neljän aikaan ja viiden kanttiin prinsessa herätti äireen tyyliin "onks nyt aamu". Kuuden aikaan Spede aloitti uuden märinän, ja irkku nakkasi suosista vaatteet päälleen kun kello olisi joka tapauksessa vinkunut puoli seiskalta. Olo on sanoisinko, puolipitoinen.
Hommia olisi vaikka muille jakaa, jaolle tulijoita vain pirun vähän. Pyykkiä, siivousta, lisää pyykkiä ja hitto, yläkerta kaipaisi taaaaas puskutraktoria. Irkku on siis kypsä. Kyllästynyt. Ja muutenkin jotenkin ihan down. Joka taas ilmenee nälättömyytenä. Joka on ollut irkun helmasynti koko pienen iän. Eli aina kun on jotenkin tympääntynyt tai down-fiilis, ei ruoka maita. Ilmanko kilot karisee toisinaan ihan huomaamatta. Onneksi irkku on sentään sen verran oppinut itseään tuntemaan, että paino ei ole enää päässyt putoamaan nälkäkurki-tasolle.
Ja nyt lopetan tämän puolimasentuneen postaukseni tähän ja potkin itseni pyykkien pariin. Pakkohan se on. Ei oo kivvaa ei.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.