Siis kääk! Rääk! Ja ärrinmurrin. Irkulla itsellään vuorostaan. Ja ihan heti aamusta kun sain silmät auki. Ketutti. Rankasti. Tiedättehän nämä katastrofiaamut, kun mikään ei varsinaisesti ole vituroillaan mutta silti on sellainen v... kettuuntunut olo. Tekisi mieli mennä ja potkia vaikka seiniä. Oloa ei mitenkään helpottanut se, että en ehtinyt ensimmäistäkään kahvikuppia itselleni kaataa kun junnu lampsi peitto mukanaan olkkariin. Murrrrr... Ja mikä kanava, ei tätä, en tahdo tätäkään, koska se tulee...

Vielä vähemmän tilannetta auttoi se, että junnun vaimennettuani, kahvikupin nenän alle saatuani ja vessassa käytyäni aloitin rappurallin. Ylös, "herätys!", alas, kuulostelua, hiljaisuutta yläkerran suunnasta, ylös "nyt herätys, kello on yli seiska jo", alas, kuulostelua, edelleen hiljaista. Ja taas, ylös, "jumankauta nyt pystyyn sieltä peteistä joka iikka", alas, junnu tahtoi toisen kanavan telkkariin, ensimmäinen herännyt lompsi vessaan ja paukautti oven perässään sellaisella paukkeella, että hetken päästä kuului jo omastakin makkarista Speden heräily. Ärrrrr...

Spede olikin ainoa joka ei ärsyttänyt. Poika 13v kiroili kuin merimies rappuja alas tullessaan kuinka "kello ei varmaan soinu vaikka piti p-le v-ttu", irkku kiristeli otsaansa, teini nakkeli koulukassiaan kun "taas pitää rahdata koko kirja-arsenaali" ja junnu tahtoi taas eri kanavan. Räyh! Irkku istutti tyytyväisen puoliunisen Speden kiikkuunsa ja lukittautui vessaan vartiksi, kuulostellen tietysti tarkkaan käykö ovi, havahtuuko Spede kunnolla hereille, kiekuuko junnu ja herääkö ukkorahjus alakerran maailmanlopun meininkiin.

Ei herännyt. Ei havahtunut. Ovikin kävi merkiksi siitä, että se liki merimies ja laukkuteini lähtivät suorittamaan oppivelvollisuuttaan. Juu. Junnukin makasi tyynen rauhallisena jotain lastenhömppää tuijottaen peittonsa alla sohvalla. Irkkua risoi silti, ja raskaasti. Etenkin kun kello lähestyi kahdeksaa ja oli pakko mennä herätysreissulle vielä kerran, tällä kertaa kohteena vesirokkoinen prinsessa joka ei kuitenkaan ole kuumeinen tai muuten sairaanoloinen, vain silmät näyttää sairailta ja niin, iho, siihen kun pulpahtaa aina vain uusia ja uusia vesikellukoita.

Kahdeksan jälkeen mekkala sitten yltyi uudestaan, kuten joka aamu kun junnu huomaa jonkun muunkin kuin vain hänen tai Speden olevan kotona. Huutoa, juoksua, pälinää, prinsessan ärsyyntymistä, tuo kun selvästi tarvitsee myös sen puoli tuntia hiljaisuutta heti herättyään. Irkku oli naamastaan lähinnä väriä tomaatti siinä vaiheessa kun Spede havahtui kunnolla hereille ja irkku sai häädettyä mölisevän junnun kerrosta ylemmäs touhuamaan. Grrrr.....

Makuuhuonesta asteli esiin hyvin levännyt mies. Venytteli, kiskoi sukkia jalkaansa ja haki kupposen kahvia. Selasi kanavia läpi, haukotteli, hörppäsi kupistaan ja näytti juuri siltä miltä irkun oli pitänyt näyttää aamulla jos olisi saanut sen kahvikupin ja ja... Jotenkin se mies aisti, että nyt irkkua risoo, ja kun irkkua risoo, niin silloinhan risoo miestäkin. Helvvedi sentäs!

Ja mitä tekee jokainen kuntoiluhullu MIES kun tätä itseään risoo? Kipuaa kerrosta ylemmäs ja kaivaa painot esiin. Hikoilee, ähisee ja puhisee ja nostelee rautaa. Mitä tekee jokainen kunnon irkku, joka inhoaa kuntoilua kuin heikkopäinen, silloin kun risoo? Vauvan aamutoimet hoidettuaan asettaa tämän sievästi kiikkaan, kaappaa kiikan kainaloon ja painelee kerrosta ylemmäs RAIVAAMAAN sitä julmettua sotkua jonka on raivannut viimeksi pari päivää aiemmin. P-le!

Mutta helpotti. Pari-kolme tuntia murinaa, ärinää, kiroilua ja manailua siinä lasten lelujen keräilyn, karkkien lattiasta rapsuttelun ja kirjojen hyllyyn kokoilun ohessa. Vaan onpa kuulkaa taas hetken siistiä, yläkerrassa, lasten huoneessa. Tai luultavimmin oli, nythän siellä on jo temmelletty pari-kolme tuntia. Toisaalta, lattialta voi vaikka syödä. Toivottavasti tämä jäi tenavilta silti huomaamatta.