Kyllä nämä viikolla olevat pyhät sotkee totaalisesti ihmisen. Niin se on. Se olisi siis keskiviikko, vaikka irkulla on olo kuin pyhäpäivää viettäisi. Onneksi loppiainen sentään osuu viikonlopulle eli ehkä sen jälkeen jo maanantai tuntuu maanantailta kun lähetän lapset kouluun ja junnun kerhoon. Sikäli hassua, että me jäämme pitkästä aikaa Speden kanssa liki kahden aamupäiväksi, ukko on tosin illassa ensi viikolla eli tuo on seurana.

Irkku on pakotettu aikataulujen rukkaamiseen. Ei vaihtoehtoja. Lomat on kohta lusittu ja sehän tarkoittaa sitä, että nukkumaan olisi päästävä yhdeltätoista ja tässä kohtaa rukkausta kaipaa siis Spede. Parina aamuna viikolla pitäisi olla yhdeksältä viemässä junnua kerhoon ja taas rukkailua kaipaa Spede. Rukkausta vailla on myös prinsessa joka on valvonut miten sattuu viimeisen viikon pari.

Tänä aamuna ajattelin jo, että hittolainen, nythän tämä sopivasti soljahtaa tästä hyvin tämä rytmisysteemi kun prinsessa seisoi seiskalta sängyn vieressä ja totesi ettei saa nukuttua... Ei tarvitsekaan, nyt on aamu ja neidin illat ovat venyneet luvattoman pitkiksi omassa sängyssään, kello on hyvinkin näyttänyt puolta yötä kun neiti on vielä ollut hereillä ja toisaalta taas, aamulla olet riipinyt pystyyn ERITTÄIN kiukkuisen liian vähän nukkuneen 7v. Ja koska irkku on niin pirun mukavuudenhaluinen aamuisin, toisin sanoen, ennen aamukahvittelua EI kestä kuunnella kiukkua, on irkku antanut neidin sitten nukkua yhdeksään tai kymmeneen ja tietäähän sen, sillä keinolla uni ei todellakaan tule neidille illalla.

Spedekin heräsi puoli kahdeksalta kun irkku hillui jo kahvikuppi kädessä ja tässäkin kohtaa ajattelin että jes, lupsahtaapa tuokin jotenkin toisiin uomiin jos nyt syö kunnolla ja sitten seukkailee pari tuntia. Pah, Spede EI herää näemmä nälkään, muutama huikka tissiä ja poika oli aivan kanttuvei. Ei auttanut sylissä kääntely, tuolissakin nosti rähinän ja eipä siinä muu auttanut kuin viedä puoliuninen tenava takaisin sänkyyn nukkumaan. Vauvan rytmiä on vaikeampi rukata, ainakin siltä minusta tuntuu etenkin kun vauva on itse sen rytminsä asettanut.

Mutta on täällä kuulkaa joku jolla rytmi on pysynyt tiukasti oikeana. Junnu. Uudenvuodenaattona annoimme valvoa kymmeneen ja se oli ihan riittävästi, junnusta EI vain ole valvomaan. Ja vaikka yhtenä iltana sai valvoa, niin kummasti tuo heräsi ihan normaalisti puoli kahdeksan eilen. Ja meni nukkumaan illalla kahdeksalta. Junnun kohdalla olen monesti syyttänyt astmaa syyksi siihen, miksi junnu EI vain kerta kaikkiaan voi valvoa myöhempään. Tuo ei vain jaksa ja junnu tarvitsee sen liki 12h unta yöllä.

Tänään pitäisi kuulkaa touhuta sitä ja tätä. Pyykkiä (eikö se lopu koskaan), siivousta (kuka helketti täällä aina sotkee), kuusi pitäisi varmaan roudata ulos (onko se nyt niin vaikea lisätä sitä vettä sinne jalkaan, joka vuosi kuusi varistaa ihan sikana kun joku ei muista antaa lisävettä) ja luonnollisestikin ruokaakin täytyy tehdä. Kokkailuinto vaan on totaalihukassa edelleen. Onneksi päivän ruoka on simppeli eli broitsufilepihvejä homejuustokastikkeessa.

Ja niin, tänäänhän niiden äidin pikkuhuligaanejenkin, poikien 11 ja 13v, pitäisi kotiutua. Ihan hulluahan tällainen on, että äiti suunnilleen riutuu ikävästä kun pojat ovat lauantaina lähteneet isälleen joten kamalan pitkä vierailu ei ole edes kyseessä, ja tietäähän sen, nyt kun kotiutuvat niin huomenna äiree heiluttelee jo taas kitapurjeitaan pojille kun riehutaan, tapellaan, tönitään ja ärsytetään mikä ehditään toinen toistaan... Ei oo helppoo olla irkku.

Ja nyt se on kuulkaa MORO! Irkku siirtyy köökin puolelle tyhjäämään tiskikonetta ja siitä suit sait sukkelaan pyykkikoneen kimppuun. Viettäkääpä hilpiä pikkulauantai!