Heidi s:n kommentti laittoi oikein miettimään tätä astmakysymystä uudemman kerran. Aikanaan kun junnu oli parin kuukauden, tämä oli ihan ok kunnes pojalle iski bronkiootin päälle. Sen verran rajuna, että kolme päivää meni sairaalassa imettävänä ja lääkittävänä. Kotiin päästyä pojalle jäi merkillinen vinkuna ja rohina päälle, joihin lääkäri sairaalassa määräsi salbumatol-liuosta, muistaakseni annostus oli kahdesti päivässä, tarvittaessa neljästi. Tietäähän sen, ensimmäinen nuha joka tämän jälkeen pojalle tuli ja pam, elämä oli pelkkää terkkarin ensiapua, spiraa, öisiä lääkityskeikkoja, aamuisia lääkityskeikkoja ja liman sekaisia oksennuksia.

En nyt enää kunnolla muista minkä verran lääkärikäyntejä mahdoin laskea ensimmäiseen hoitotukikaavakkeeseen noin vuoden ikäiselle pojalle, mutta yksin antibioottikuureja keuhkoputkiin ja korviin oli ehditty nauttia parikymmentä noin kymmenen kuukauden aikana. Lisäksi oli kulunut lukematon määrä spiraa ensiavussa, salbumatolia pullokaupalla ja elämä oli lipunut äireen silmien ohi jo pitkän aikaa loppumattomana nauhana limaa, valvomista ja selkään taputteluja pojalle.

Pojalla todettiin astma 8kk ikäisenä. Siihen asti olin vakuuttanut kerran toisensa jälkeen omaa lääkäriä siitä, että poika on aivan kuin astmaatikot, ei selitys voi olla pienet keuhkoputket jotka tarvitsevat aikaa kasvaa. Oma lääkäri vakuutti puolestaan joka kerta, että kyllä se näin nyt vaan on, ja jatkuvat keuhkoputken tulehdukset eivät mitenkään helpota sitä kasvua niissä putkissa. Odotetaan, ihan varmana tämä kierre loppuu, mutta alle vuoden ikäisellä EI voi olla astmaa. Korvalääkäri kallistui samalle linjalle, samoin yksityinen yleislääkäri kunnes meille osui onni kohdalle.

Oma lääkäri oli kesälomalla kun vein jälleen kerran vaikeasti hengittävän ja limaa oksentavan pojan lääkäriin. Jo lääkärin ovella nuori sirpakka nainen totesi, että kylläpä onkin rohiseva vauva. Juu, se on junnun tavaramerkki, vastasin, siihen aikaan olin jo niin väsynyt tappelemaan oman näkemykseni puolesta, että ei tullut mieleenkään lähteä sijaisuutta tekevälle vieraalle lääkärille selvittämään mitään astmanäkemyksiäni. Vaan tämäpä lääkäri totesi heti kun pojan paita saatiin pois kuuntelua varten, että tällä lapsellahan on paha astma. Kai minulle on sanottu siitä. Se onkin ainoa kerta kun olen junnun sairauden takia itkenyt, silloin siellä vastaanotolla, ventovieraan lääkärin toteamuksen vuoksi. Kun vihdoinkin joku näki sen, minkä minä olin äitinä ja astmaattisen äidin lapsena nähnyt iät ja ajat.

Oma lääkäri joka oli väittänyt kanssani asiasta iät ja ajat ei ole kertaakaan tämän jälkeen väheksynyt minun sanojani missään junnuun liittyvissä jutuissa, päinvastoin, meillä kulkee tätä nykyä tiedotus usein niin päin että minä sanon missä mennään ja lääkäri toimii sen mukaan. Ja kyllä, hoito on ollut paljon tarkempaa junnun kohdalla lääkärin puolelta sen jälkeen, luulenpa, että tämä koki jotenkin itsekin nolona tilanteen tai tehneensä väärin tai jotain, koska omalla tavallaan pyysi anteeksi väärää diagnoosiaan ja sitä, että ei ottanut sanomisiani tosissaan.

Edelleen meillä on sama oma lääkäri. Varmasti hänkin oppi jotain junnun tapauksesta. Tänään hän toimi juuri sen historian mukaisesti minkä me olemme yhdessä junnun tiimoilta kokeneet. Ei väheksynyt asiaani, tiesi, että en lähde lääkäriin helposti vaan vasta silloin kun ihan oikeasti tarvitsen apua lapsen kanssa. Ja niin, sillä hän varmasti pitää tärkeänä sitäkin, että Spede saa varmasti riittävän ajoissa sitä hoitoa mikäli tällä sattuu astma olemaan. Toivon ettei ole, mutta jos on, sen kanssa eletään, eihän se ole maailmanloppu kun ei se sitä ollut junnunkaan kohdalla vaikka hetkeäkään en toivo sitä samaa kaoottista elämää takaisin jonka junnun sairastelu sai aikaan ensimmäisen kolmisen vuotta.

Ja niin, junnun kohdallahan lopullisesti onni potkaisi kun alusta asti meillä oli loistavat lääkärit astman suhteen, sitä yhtä erikoistumassa ollutta sijaista lukuunottamatta. Ette usko mitä herkkua oli kun sai ekan kerran jättää lähtemättä yön selkään spiralle pojan ollessa parivuotias. Siihen asti kun tauti oli niin raju, ilmeisesti tulehdustila ehtinyt päästä tosi pahaksi, että edes mahatautia ei sairastettu ilman totaalista tukkoon menoa. Nyt junnu ei ole tarvinnut kertaakaan spiraa vuoteen. Avaavaa ei ole käytetty puoleen vuoteen. Tuplalääkitys on harvoin käytössä. Elämä on helppoa. Ja tämä taivas taas aukeni meille junnun ollessa liki 4v ja lääkärin vaihtaessa lääkkeen sellaiseen joka sisältää myös pitkäkestoisen avaavan lääkkeen.

Junnu ei ole allerginen juuri millekään, kissa ei käynyt ainakaan pienempänä, koivu ja leppä ei käy edelleenkään, mutta muut sopii ja passaa. Lääketaukoakin kokeilin syksyllä kun poika oli ollut pitkään täysin kunnossa, mutta valitettavasti joudun toteamaan että ei lääkkeetöntä elämää vielä silloin ainakaan saavutettu kahta päivää pidemmäksi ajaksi. Tuokaan ei tosin haittaa, pääasia on se, että junnu pystyy toimimaan aivan samoin kuin muutkin ikäisensä lapset, vain todella kova räkätauti saa pojan hidastamaan tahtia kun ei vaan jaksa. Silloin ennen lääkitystä poika ei jaksanut mitään, kääntymään oppi, mutta päivät meni lähinnä nukkuessa. Vielä pari vuotta takaperinkin, ennen lääkkeen vaihtoa, junnu väsähti kesken menon herkästi. Pakkasilma ei tälle käy edelleenkään kunnolla, mutta sentään paremmin kuin edellistalvena jolloin yli vartin ulkona oleilu sai jaksamisen loppumaan ja hengityksen pihisemään.

Heidille ja kaikille muillekin äideille ja isille joiden lapsilla on selittämätön jatkuva nuha ja joille lääkäri tuumaa kerran toisensa jälkeen, että kyseessä on vain liian ahtaat keuhkoputket ja kyllä kasvu korjaa, pyrkikää keinolla millä hyvänsä pääsemään erikoislääkärin puheille. Keuhkoputket voi olla ahtaat, mutta limaneritys toimii tasan sen mukaan millaiset keuhkoputket on kooltaan, eli ei terveissä putkissa sitä limaa liikaa erity oli ne kuinka pienet tahansa.

Ja nyt. Irkku on väsynyt. Huomenna kenties uusin purjein ja voimin. Se on öitä!