maanantai, 17. maaliskuu 2008
Läheisyys on kova juttu
Tänään siitä saatiin sitten taas uutta vahvistusta että näinhän se on. Tänä talvena, kuukausi pari takaperin, täti haki Spedeä vaunuilemaan. Siis ihan muuten vaan, tyyliin lenkille kun pitäis ja yksin on tylsä kävellä. Yllättäen ukko oli tuolloinkin illassa kuten nytkin. Ja yllättäen illalla ei käynyt kuin äidin syli. Ei oma tuoli, ei sänky, ei isompien seura, äiti sen olla piti. Isi olisi saattanut käydä, jos olisi kotona ollut. Siis olisi saattanut, paljon mahdollista toki sekin ettei olisi käynyt isikään, kipeänä kun isi ei käy.
Tänään mummu soitti aamupäivällä. Että josko Spedeä mukaan vaunuilla kun postiin menee. Kun olisi ihan kiva. Eipä siinä kai mitään, vähän oli itsellä kyllä olo tyyliin voi hiittinen, miten käy illan, mutta pakkohan se on toista antaa muidenkin seuraan silloin harvoin kun pyydetään. Jotta tottuisi. Että ei äiti ole ainoa joka käy. Kun eipä noita mummun tapaamisiakaan ole ollut varmaan kymmentä koko toisen elämän aikana. Ja vaikka anopin kanssa välit on mitkä on, niin mummu tuo silti on ja siihen en puutu.
Mummu tuli ja poika hymyili turvallisesti äidin sylistä. Siinä vaiheessa kun haalarit saatiin päälle ja syli vaihtuikin mummun syliin vetikin vakavaksi. Vaunuista katsoi vakavakatseinen nuorimies. Ilman kitinöitä ja kätinöitä matkaan silti pääsivät, äiree jäi ruokaa laittelemaan. Kotiinkin tultiin ja siinä vaiheessa hymyiltiin jo mummullekin, kunnes nähtiin äitin kasvot. Sitten alettiin vääntää mummun sylissä äitiä kohti. Jotta josko nyt tämä olisi tässä ja jos tuon äidin kanssa.
Jep jep, iltapäivä sujui normikaavalla, kuten viimeksikin, mutta sitten se alkoi. Kuuden kanttiin. Äiti EI saa poistua näkyvistä edes vessaan. Ei, isoveli EI käy lohduksi. EI tuttia kiitos. EI nyt liikuta eikä tehdä mitään, istutaan tässä ja tuijotetaan toisiamme. Johan siinä pienikin väsyi, onneksi, ja äiree sai toisen simahtamaan jakkaraansa. Heti kun oli saanut junnun iltapalatettua itkevää pientä jalalla heijaten, siivottua jäljet köökistä itkevää pientä heijaten ja heiteltyä likaiset astiat puhtaiden tilalle koneeseen.
Edelleen päässä kytee pieni epäilys siitä, tulkitsenko kuitenkin väärin, mutta jotenkin, ei siltä vaikuta. Ei siltä tunnu. Ei siltä näytä. Spede vain on äititakiainen. Äiti on maailman napa ja elämän edellytys. Kai se pitäisi vaan koettaa taajempaan saada poikaa muiden seuraan edes hetkeksi mutta toisaalta, miksi? Jep jep, pitäisi ajatella eteenpäin asioita, jos vaikka joskus taas on menoa johonkin ilman lapsia, mutta silti. Kun en minä itsekään niin kovin mielelläni tuosta erossa ole. Ei Spedestä ole vaivaa yhtään sen enempää kuin muistakaan lapsista. Eikös jokainen vauva muutu jossain vaiheessa ei niin vauvaksi enää. Hohhoijaa.
Toivottavasti yö on silti rauhaisa, muuten ei kuulkaa kunniankukko laula ja tämä akka päästää lasta vielä vähemmän silmistään.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.