Minua on pidemmän aikaa ihmetyttänyt kohkaaminen uusitumattomista luonnonvaroista ja siitä, kuinka niiden tuhlaamista pitäisi vähentää omilla valinnoillaan. Viimeksi jäin asiaa miettimään tosissani pari päivää sitten kun ukko koetti purkaa jatkojohtoa. Huomautettakoon tässä yhteydessä että ukko on koulutukseltaan sähköasentaja, joten tiesi mitä teki. Tai olisi tiennyt, mikäli olisi saanut purettua. Jatkojohdothan on materiaaliltaan muovia, metallia ja lisää muovia. Uusiutumatonta kamaa suurimmaksi osaksi.

Sen kummemmin purkuoperaatioa selittämättä tuloksena oli purettu jatkojohto jota tosin ei takaisin kasaan turvallisesti enää saanut. Tai sikäli turvallisesti, että se olisi ollut turvallinen käyttää. Ennenhän jatkojohdot oli monesti ruuvikiinnitteisiä, eli johdosta sai vaikkapa pistokeosan irti niin että sen pystyi liittämään uudelleen kiinni johtoon. Aivan erikoisen kätevää tuo oli mikäli johto sattui katkeamaan jostain kohtaa sisältä, ei kun nips naps, pätkä välistä pois ja pistoke uudelleen kiinni. Tämän päivän jatkojohdot onkin sitten toista maata. Eli johto muuttui jätteeksi, uusiutumattomaksi sellaiseksi.

Sama juttu pätee lähes kaikkiin kodinkoneisiin tänä päivänä. Etenkin mitä pienempi kodinkone on kyseessä. Tai kaipa niistäkin suuri osa on mahdollista korjata, mikäli siis intoa riittää. Intoa maksaa pari-kolme kertaa hajonneen kapineen hinta korjausmaksuna. Eli karkeasti arvioiden kaikki hajonneet kodinkoneet muuttuvat jätteeksi. Joka on suurimmaksi osaksi uusiutumattomia luonnonvaroja.

Kuka muistaa vielä ajan, jolloin hajonnut kodinkone toimitettiin korjattavaksi. Kuka muistaa ajan, jolloin pesukoneen levitessä soitettiin paikalliseen kodinkonekorjaamoon josta setä korjaussetä tuli ja tutki tilanteen, vaihtoi hajonneen osan ja antoi laskun käteen. Ja laskun loppusumma oli vain murto-osa siitä, mitä uusi kapine olisi maksanut. Kuka muistaa ajan, jolloin leivänpaahdin kesti vuosikausia, monesti jopa periytyen kotoa omilleen muuttavalle jälkikasvulle. Tai kun jääkaapin ovikotelot oli muovia tai metallia joka tosiaan kesti ne maitotölkit jotka siinä ovessa säilytettiin.

Minulla on sähkövatkain. Vuodelta kirves ja kanto. Okei, okei, hajallahan se on, ukko sen pariin kertaan korjasi joskus iät ja ajat sitten, mutta kaapissa se könöttää edelleen. En tosin oikein tiedä miksi sen sinne jätin, joku idea siinä oli, en vain muista varmaksi mikä. Ehkä ajatuksena oli varaosakäyttö, kas kun uusi vatkain on samanmerkkinen. Tai siis uusi vatkain numero kaksi, välissä kävi myös uusi vatkain numero yksi joka tosin levisi aika pian hankinnan jälkeen. Ainakin siitä vanhasta vatkaimesta ne vatkaimet itsessään on edelleen käytössä, ne kun sopii myös siihen vatkain kakkoseen.

Minulla on myös liki 15v vanha pyykkikone. Jonka poistopumppu on uusittu kerran ja hiilet kerran. Ja kummallakin kerralla korjaaja on todennut että niin kauan kun koneesta ei hajoa joku hiton valitsinsysteemi, se kannattaa korjauttaa koska kone on muuten priimakunnossa sisukaluiltaan ja tosiaan, korjattavissa oleva. Toisin kuin kuulemma nämä uudemmat koneet, joita ei korjailla. Lähinnä syystä että korjaus maksaa hyvinkin saman kuin uusi kone. Lisäksi minulla on pölynimuri vuodelta kivi. Jonka muoviosia on murtunut mutta joka hoitaa edelleen vallan mallikkaasti tehtävänsä auto/saunaimurina.

Näiden lisäksi minulla on muutaman vuoden ikäinen jääkaappi, jonka ovikoteloita on uusittu muutamaan kertaan. Nykymaito on selvästi painavampaa kuin vanhemmat virkasisarensa. Seuraava uusinta jääkaapin osalta onkin sitten ilmeisesti ovi itsessään, sillä onpa tuohonkin ilmestynyt murtuma, juuri siihen sellaisen ovikotelon liitäntäpalkkiin. Televisioita meillä on uusittu viime aikoina tahtiin vuosi per töllö, onneksi on hyvät vakuutukset siinä kohtaa kun kyseessä on televisio jonka takuu on mennyt hiljattain umpeen. Kännyköistä en viitsi edes sanoa mitään, jokainen arvannee mikä kännykän elämänkaari tänä päivänä on.

Se, mikä minua itseäni eniten tässä risoo, on kuluttajan vastuu. Jota jaksetaan hokea alvariinsa, oli sitten kyseessä keittiökapine, vaatekappale tai huonekalu. Että miksi kuluttajat ostavat uutta ja uutta ja uutta. Käsi sydämelle, moniko on valmis korjauttamaan parin sadan euron hintaisen imurin jonka korjauskulut tulisi olemaan parisataa? Kuinka moni on valmis verhoiluttamaan viiden sadan euron sohvan uudelleen kankaan revettyä, mikäli verhoilukustannus on viitisensataa? Kuinka moni on valmis korjauttamaan kännykän jonka näyttö on pimentynyt kun korjauskuluilla saa hankittua paljon pidemmälle kehitetyn iskemättömän kännykän liikkeestä?

Kuluttajien vikahan tuo, totta kai. Että luonnonvaroja kuluu. Olisiko valmistajien syytä katsoa peiliin?