Tai siltä tämä nyt ainakin tuntuu. Joko nyt on taas tiistai. Merkillistä. Mihin katosi viikonloppu ja maanantai? Vauhtiin varmaankin. Lauantaina sählättiin pihassa, saunassa ja kärvisteltiin helteessä, pyhänä juostiin perushommien parissa ja eilinen meni lentäen mansikkatilalla kaverin kanssa grillaillessa, höpöttäessä ja lasten touhuja katsellessa. Yhtäkkiä kello olikin jo viisi, ja oli pakko lähteä kotia kohti. Mihin ihmeeseen sekin päivä katosi?

Tänäänkin olisi paljon kaikkea, jos vain jaksaisi. Tai jaksaisi ja jaksaisi, inspiraatio on jossain kateissa. Olisi niin mukava vain olla ja öllöttää, ihmetellä ja tutkailla, mutta tietäähän sen. Puhtaat vaatteet saati ruoka pöytään ei ihan itsestään ilmesty. Lääkäriin pitäisi soittaa, samoin eskariin ja neuvolaan, plääh. Irkulla on jälleen kerran menossa kausi "en pidä puhelimesta". Ja silloin pakolliset soittelut on kuin tervanjuontia.

Junnun eskari alkanee 12. päivä, sen tarkistus olisi paikallaan koska naapurin poika on jo eilen aloitellut eskarinsa. Tosin, poika on hoidossakin samassa tarhassa eli siinä lienee syy. Huolta aiheuttaa junnun tiukasti kateissa pysyvä ääni, sen vuoksi taas olisi lääkäriin soittelu kohdallaan. Neuvolassa ei ole koko kesänä käyty, joten sinnekin pitäisi soitella speden tiimoilta. Polkaista loman ulkopuolista arkea pikkuhiljaa käyntiin siis. Yäk!

Mieli palaisi mökille, toisaalta, ilmojen on lupailtu kosteutuvan viikonloppua kohti. Edelleen kahden vaiheilla että viitsiikö tuota edes ajoihin viikonloppuna lähteä, oman kiinnostamattomuutensa aiheuttaa tämän tiedon mukaan paikalle iskeytyvä seura. Ei välttämättä jaksa. Ei etenkään kun tiedän, että itse joudun olemaan aamusta iltaan ja illasta aamuun mökillä tenavien kanssa ukkolauman juostessa pätkiä läpi. Tai no mökillä ja mökillä, kyllähän minulle auto jää mutta silti. Spede, junnu ja rinsessa ovatkin seuralaiseni, samoin sitä on sitten se ei-niin-kiinnostava-seura.

Eipä silti, ei siinä ei-niin-kiinnostavassa-seurassa muuten vikaa olisi, mutta kun. Yksi niistä seuroista kiukuttelee nonstoppina ja koettaa olla laittamatta tikkua ristiin edes omien jälkiensä suhteen. Yäk! Toinen niistä seuroista kiukuttelee koska ukot kiertää pätkiä ja tämä joutuu huoltamaan lapsensa. Yäk! Ja kolmas. No, se kolmas nyt vain ei jaksa kiinnostaa. Ei vaikka hopealautasella istuisi. Tai ehkä juuri siksi, kun aina tuntuu että tämä kuvittelee istuvansa hopealautasella.

Jään siis edelleen tuumimaan tätä ongelmaa elikäs dilemaa. Haen kahvia ja aloittelen spedehuollon. Se on moro ja viettäkää leppoisa tiistai!