Pääsemme lääkäriin. Uudemman kerran, heti joulukuun alussa. Omalääkäri totesi, että on ne korvat nyt paremmat kuin viikko sitten mutta kunnossa ei todellakaan ole. Hassua, minä kun olen tätä tulehdusta lukuunottamatta pitänyt spedeä perusterveenä tenavana jatkuvaa räkätautia lukuunottamatta. No joo, myönnettäköön sen verran että tiesinhän minä ettei antibioottikuuri ole purrut, ja tottahan olen ollut sitä mieltä, ettei jatkuva räkätautikaan normaalia ole mutta hassua, että nyt kun olen ollut vihdoin taipuvainen uskomaan omaa lääkäriä ja sitä, että toiset lapset vain kulkee "tapit nenän alla" parivuotiaaseen, niin nyt omalääkäri toteaakin että ohhoh ja ehei, nyt riitti.

Infektiokierre on saatava loppumaan, hän ei ole nähnyt spedeä kertaakaan räkätaudittomana (jota spede on kyllä ollut ainakin viidesti viimeisen vuoden aikana viikon kerrallaan) ja se räkätautikin on viidesti kuivatettu antibiooteilla ja kolmas kuuri lähtee nyt vähän ajan sisään syöntiin joten ei ei ei kuules, ei me tätä enää katsella kun infektioastmakin jo siellä taustalla. Irkku oli ikäänkuin jotta täh, mitä ja häh? Että kun ne tapit ja nenän alla ja keuhkoputkethan kasvaa ja silleen miten se lääkäri nyt vakuuttelikaan aina junnun ollessa pieni ja mitä on hoettu tähänkin asti ja niin ja nyt sitten ei.

Hieman sama kuin irkku olisi lähettänyt lekurille telepaattisen viestin, että ei siinä mitään, väännetään nyt sitten vuosi kaksi tässä vaikka irkku onkin jo varma, että lapsella on paitsi infektioastma myös jatkuva tulehdustila jossain, johtuen joko korvista (tämä oli ensimmäinen diagnosoitu korvatulehdus mutta lähetteen mukaan kolmas) tai risoista tai jostain. Ja lääkäri olisi kuullut sen. Infektioastmakin on tosin vielä papereiden mukaan "epäily" mutta niin, kyllähän äiti lapsensa tuntee. Sikäli spedessä on eroa junnuun, että spede tuntuu silti terveeltä.

Tiedättekö, sillä tavalla salakavalasti, eli ei jatkuvaa lääkäriravia, ei tukehtumisia, ei hengenhaukkomista tai syömättömyyttä. Ei jokaöistä valvomista (reilua viikkoa ei lasketa ja tämä on tulosta nyt tosiaan siitä korvatulehduksesta) eikä aamuviiden terkkarissa spiralla juoksuja. Ei jatkuvaa lääkekuurien syömistä (junnu söi ensimmäisen elinvuotensa aikana 22 antibioottikuuria ja kävi lääkärissä vähintään kerran viikkoon), ei joka-aamuisia limaoksennuksien siivoiluja eikä muiden toteamuksia siitä, että eikö se tukehdu kun sen on noin vaikea hengittää.

Junnu valmisti minut siis elämään astmaattisen lapsen kanssa niin että pikkuastmat (kai niitä sellaisiakin on) ei tunnu missään. Pikkutulehduksetkaan ei tunnu missään. Eikä tämäkään nyt sikäli tunnu missään, parin viikon päästä käydään korvalääkärin kontrollissa, sen verran omalääkäri ennakoi että kirjoitti paitsi sen maksusitoumuksen erikoislääkärikäyntiä varten myös maksusitoumuksen korvien putkitukseen ja kitarisan poistoon. Mielenkiintoista. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että singulair joka nyt on pojalla käytössä päivittäin, jää tauolle juuri sopivasti joulun alla... Eli pari viikkoa lääkärikäynnin jälkeen.

Jaa-a, irkku jää mielenkiinnolla odottamaan josko tämä kuuri kakkonen tehoaisi korviin, olisi niiiiiiiiiin kiva nukkua yö heräilemättä. Ja huom, kahta kertaa ei lasketa joten siitä voi päätellä miten meillä on viimeisen puolitoista viikkoa nukuttu... Se on moro ja tää siirtyy nyt jälleen kerran pyykkikoneen tyhjäilyyn.