Ehei, ei se ihan niin mene, ei ainakaan pitäisi. Kyllä iän mukana pitää tulla kokemuksia, ei kolmekymppisen sovi enää käyttäytyä kuin 15-kesäinen, saati nelikymppisen kuin kaksikymppinen. Vai olenko minä vain niin vanha, että ajattelen asian vanhan naisen näkökulmasta? Paljon mahdollista, minulla on ensi viikolla synttärit. Siskon huomisila synttäreillä voi siis bilettää ohimennen omiakin vuosiaan.

Ajattelin tehdä välitilinpäätöksen elämästäni. Siitä, mitä olen kokenut, mitä olen tuntenut, mihin olen päätynyt näinä kolmenakymmenenäseitsemänä vuotena jotka lasiin paukahtaa ensi vuonna. Kymmenen vuoden välein se on hyvä tsekata itse läpi.

30 vuotta sitten

Tänä samaisena päivänä minulle syntyi pikkusisko. Olin paitsi iloinen myös kiukkuinen koska äidin suunnittelemat synttärijuhlani jouduttiin siirtämään. Siskoni on itse asiassa ollut aina hyvä tässä, suunniteltujen kuvioiden sotkemisessa. Sisko oli pieni ja sievä kuin karamelli ja herttinen, että tuolla oli kamala määrä mustaa pitkää hiusta päässään.

Olimme muuttaneet hieman aiemmin maalle, vanhaan omakotitaloon, äidin ja isäpuoleni kanssa rannikkokaupungista jonne olimme äidin kanssa muuttaneet pari vuotta aiemmin äidin ja isän erottua. Eroon asti olin ollut isin tyttö, mutta reilun sadan kilometrin välimatka ja harventuneet tapaamiset hitsasi minut tiukasti kiinni äitiini.

Samaisen vuoden syksyllä menin kouluun, ehdin käydä kyseistä koulua pari kuukautta kunnes muutimme läheiseen vielä pienempään maalaiskylään jossa asuimme seuraavat viisi vuotta. Sitä maalaiskylää pidän edelleen kotipaikkanani ja monesti kaipaan sinne takaisin edelleen. Sieltä on peräisin rakkauteni maahan, metsään ja peltoihin.

20 vuotta sitten

Olin muuttanut poikaystäväni kanssa yhteiseen kotiin keskelle mansea. Uskoin pojan olevan elämäni "mies", kävin töissä ja kesä oli kuuma ja täynnä onnea, tapahtumia ja iloa. Syksyn tullen onnikin latistui pienissä osissa, elämäni "mies" ei ollutkaan elämäni mies vaan todellakin poika. Minä jäin yksin pieni ihminen mahassani juuri ennen joulua. Äidiksi minusta ei ollut, sen verran lapsi olin itsekin silti vielä.

Tuosta ajasta ei ole oikeastaan mitään kivaa saati hyvää kerrottavaa omalta osaltani, kehujen paikka tosin on uskollisissa ystävissä jotka kantoivat minua tuon vaikean ajan yli. Elämä oli todella sekaisin, minä olin sekaisin ja elin villiä ja hulvatonta elämää abortin tehtyäni.

10 vuotta sitten

Kolme vuotta aiemmin olin menettänyt isäni, reilu vuosi aiemmin äitini ja siihen samaan rytäkkään eronnut exästäni jonka kanssa minulla on kolme yhteistä lasta. Etsimme juuri näihin aikoihin ukon kanssa omaa taloa ja asuimme pienessä kerrostalokaksiossa kolmen lapseni kanssa. Jos joskus elämässä on ollut rakkauden taikaa ja huumaa, niin tuolloin.

Samana keväänä löysimme tämän talon jossa nytkin asumme ja remppasimme taloa aamusta iltaan aina siihen asti kun kesän kynnyksellä muutimme tänne. Tuo kevät oli muuten kuumin mitä muistan, huhtikuussa kun talon ostimme alkoi lähes samantien helteet kun lumet suli pois. Istuimme remppatauoilla ulkorappusilla miehen ja tämän serkun kanssa, mies kävi töissä ja aina tämän töissä ollessa me raadoimme rempan kimpussa samaisen miehen serkun kanssa kolmen tenavan juostessa jaloissa.

Kesällä kävin elämäni ensimmäisillä festareilla niin että myös yövyimme paikan päällä. Se koko kesä oli kuuma ja olo oli kevyt kuin päiväperholla. Tai sitten muistan vain sen niin kuumana, ehkä se oli rakkaus kun lämmitti? Oli miten oli, tuo vuosi on täysin vastakohta sille kymmenen vuotta aikaisemmalle vuodelle.

Nyt

Jaa. Viimeinen vuosi on ollut monella tapaa raskas. Siihen on toki kuulunut hyviäkin asioita, mutta jotenkin yleiskuvaksi on kuitenkin jäänyt surut, murheet ja huolet. Parisuhde on onneksi toimiva ja lapset jaksavat aina kaikesta hetkittäisestä mahdottomuudestaankin huolimatta ilahduttaa minua.

Minulla on kuusi lasta, mies ja koti. Minulla on kaikki onnen avaimet. En ole edelleenkään tehnyt mitään työuraa ajatellen merkittävää, en ole keksinyt parannusta aidsiin enkä osoittautunut muutenkaan ihmeidentekijäksi mutta ihmeitä tunnen silti usein tehneeni ja kyllä, olen elämääni tyytyväinen tällaisena kuin se on. Ehkä vielä joskus tulee päivä jolloin haluan enemmän, mutta mikään enemmän ei ole tärkeämpää kuin tämä hetki.

Ja nyt, hyvää perjantaita, yksi ihmeistäni soitti juuri koulusta ja pyysi tuomaan luistimet, mailan ja jääkiekkohanskat eli irkku säntää ihmeidentekoon.