Nyt en ihan varmaksi osaa vielä sanoa. Koetan siirtyä lievästä ketutuksesta reippaaseen hymyyn. Siis aamuhan alkoi hyvin, eikä vähiten mukavasti nukutun yön vuoksi. Mukavastihan ei tarkoita välttämättä samaa kuin rauhallisesti, tiedättehän. Irkku ja ukko kun nukkui harvinaiseen tyyliin eli irkku ukon kaikussa. Normaalisti meillä kyllä nukutaan omilla puolilla, ihan käytännönkin vuoksi. Kuumahan siinä toisen kyljessä tulee, ei sille mitään voi.

No, viime yönä ei ihme kyllä tullut ja hitsi, mutta olikin kiva nukkua kainalossa kun ei tullut kuuma. Rauhallista ei silti ollut, spede ja junnu kätisi vuoroin, tiedä mikä ihme kumpaakin vaivasi. Aamulla puoli kuuden aikaan sängystä nousi silti suht pirteä ja ilomielinen irkku. Ukko oli jo lähtenyt töihin. Mutta sitten se ketutusosio tulikin.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että aamulla tarvitsen sen tunnin-puolitoista täyttä rauhaa ja hiljaisuutta. Se on jopa niin tärkeää, että nousen, kuten ukko asian ilmaisee, puolesta yöstä ihan vain saadakseni sen aamurauhan. Ja perkema, tänä aamuna ehdin hätinä housut kiskomaan jalkaani kun spede alkoi kätinän. Eikä toivoakaan, että olisi asettunut takaisin sänkyynsä. Että risoi, ketutti ja pänni, etenkin kun poika oli kärttyä täynnä herättyään selvästi kesken unien.

Irkku joka ei ole saanut sitä rauhassa juotua kahvikupposta saati päässyt vessassa käymään vielä siinä vaiheessa, on hieman vastaava kuin jalkaväkimiina. Siihen ei kummosia kätinöitä tarvita, että sokka katoaa. Ja niinhän siinä kävi, että kiukutteleva ja aamuvelliä vaativa spede sai sen sokan irti alle puolen minuutin. Jumankekka sentäs! Sen verran reippaasti irkkua risoi, että irkku teki karkean virhearvion.

Karkean juu, vellipurkin kanssa. Voin kertoa ja suosittelen kaikille, että vaikka kuinka ketuttaisi, sitä vellitetraa ei kovin kovaa kannata pamauttaa pöydälle kiukuspäissään. Ja sitten vasta ketuttikin kun se saamarin tetra halkesi ja velliä oli siellä täällä. Anna mun kaikki kestää. Spede tosin hiljeni. Katselemaan että ahaa, äiti leikkii ruoalla, ainakin ilme oli sen kaltainen.

Onneksi spedekin hoksasi vellin saatuaan, että oikeastaan onkin ihan kivaa makailla sohvalla rauhassa. Irkku on saanut nyt nauttia kahvia ilman kummoisempia ohjelmia, mitä nyt ajoittain spede on käynyt tökkimässä. Että josko tästä sitä hymyä vielä löytyisi. Ja löytyykin, jotenkin se vellisotku naurattaa jo.

Ja kuulkaa, koska irkku harrastaa sillisalaattikirjoittelua, tulkoon tästäkin sellainen sillisalaatti. Irkku epäilee suunnattoman kamalan paljon, että irkulle annetaan merkkejä ylhäältä. Tai mistä niitä nyt sitten annetaankin yleensä, mutta jostain. Kas kun se keittiön kaapinovi josta kerroin eilen, se oli ensimmäinen merkki. Toinen merkki pamahti sitten iltapäivällä, spede onnistui irrottamaan uunin kahvan toisesta päästään. Ihan vain kiipeämällä siihen renkuamaan, eihän se nyt ihan kaikkea kestä sekään.

Onko nämä nyt merkkejä siitä että keittiöremontti olisi ajankohtainen? Vai merkkejä siitä, että keittiön oviaukkoon pitäisi saada jonkinlainen portti? Vai kenties merkkejä siitä, että keittiö kannattaa poistaa? En tiedä, mutta risoi tuokin aika huolella eilen ehtoolla. Toki tuon kahvankin, kuten muuten sen kaapinovenkin, sai takaisin paikalleen, mutta silti. Ja vaikka se uunin kahva onkin nyt paikallaan, on se sen verran kärsinyt, että se ei tule kestämään yhtään renkuamista siinä enää.

Ja millä minä sen estän? Apinavikainen spede kun renkuaa siinä aina kun irkku tekee keittiössä jotain. Ei siis ihme että kahva lähti irti. Tai ei spede siinä ihan aina renkua. Toisinaan spede kiipeilee kaadettujen penkkien päältä keittiön pöydälle ja paukuttaa keittiön lamppua. Joka on tietysti aivan yhtä sallittua irkun mielestä kuin se renkuaminen siinä uuninluukussa. Jaa jaa, taidan jättää miettimättä tätä nyt, alkaa muuten se hymy taas hukkumaan.

Vaan oli miten oli, nyt on siis edelleen loma ja lomallahan kuuluu lomailla. Menen siis lomailemaan pyykkikoneen ääreen. Viettäkää reipashenkinen ja lupsakka tiistai. Se on moro!