Ja pakkohan se on todeta, että hyvä niin, spede kun on mitä ilmeisimmin ollut kesäajassa jo viikon pari mitä aamuheräämisiin tulee. Viime viikolla kun herättiin lähes poikkeuksetta ennen kuutta eli kesäajassa tuokin on sitten jo liki seitsemän. Vaan mikä ihme siinä on, että tuon ikäinen natiainen erottaa arkipäivät ja viikonlopun? Aivan liian säännönmukaiseksi on mennyt speden tyyli nukkua pitkiä päiväunia ja aamulla myöhempään viikonloppuisin, voiko se muka olla enää sattumaa?
Eilen poika pösäytti liki kolmen tunnin päiväunet, viikolla kaveria saa harvoin nukkumaan edes sitä tarpeellista puoltatoista tuntia. Lähes aina viikolla ne päiväunet jää vajaaseen tuntiin ja sehän nyt ei riitä millään, niin paljon kärttyä on ilmassa koko loppupäivän. Ja kyllä, viikolla tosiaan herätään "puolesta yöstä" kuten ukko asian ilmaisee, mutta viikonloppuisin ei ennen seiskaa juurikaan heräillä. Nytkin poika on vielä yöunilla ja irkku hillunut kohta tunnin itsekseen hereillä. Merkillistä.
Huomenna on junnun koulupsykologikäynti numero kaksi. Kaiken kaikkiaan niitä tulee olemaan kolme plus tapaaminen vanhempien kanssa. Ekalla kerralla hommat oli mennyt mukavasti, koulupsykologi oli erittäin tyytyväinen junnun toimintaan. Kuinka ollakaan, tuolloin junnulla oli lääketasapaino hyvä ja astma liki oireeton ja tästä muutaman sanasen koulupsykologin kanssa vaihdoinkin. Hän oli hyvin tyytyväinen siihen, että junnulla on silmälasit, hänellä käy kuulemma puolisokeita lapsia joita vanhemmat ei vaan ole käyttäneet silmälääkärissä.
Huono näkö on kouluun mennessä ongelma, niin koulupsykologi totesi. Tokihan tuon sanoo maalaisjärkikin, jos lapsi ei näe kunnolla taululle niin vaikea se on silloin keskittyä siihen opetukseen. Astmasta hän totesi sen olevan toinen ongelma. Totesipa täti jopa, että on enemmän kuin luultavaa junnun tsemppiä ajatellen, että tulokset ovat suoraan suhteessa sen hetkiseen vointiin. Hyvähän tuo ei silloin ollut.
Totta tuokin, jos aivot ei saa kunnolla happea niin varmasti keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus on aika onnetonta tuolloin. Junnu ei ole kuulemma ensimmäinen eikä ainoa lapsi joka hänen kauttaan kouluun menee nimenomaan sen astman takia. Hänelle kun tulee jopa isompia astmalapsia tutkittavaksi keskittymiskyvyn vuoksi ja lopputulema onkin se, että astma on ollut huonossa hoitotasapainossa ja lapsen tarkkaavaisuus tästä syystä luokkaa nolla. Elän vahvasti toivossa että jauhemaiseen lääkkeeseen päästäisiin siirtymään mahdollisimman pian, luultavasti se tulee olemaan se helpottava tekijä.
Pakko kyllä myöntää, että vaikka astma on täysin tavallinen osa meidän perheemme elämää ja kuuluu junnuun aivan samoin kuin tämän varpaat tai hiukset tai silmät, niin edelleen se tuo mukanaan yllätyksiä joihin en ollut osannut varautua. Tämä on yksi niistä yllätyksistä, mutta toisaalta, eihän sitä tarkkaavaisuutta saati keskittymiskykyä oppimistilanteissa ole tarvinnut ennen tätä niin miettiäkään. Jos saisi valita, minä ottaisin itselleni tuon junnun sairauden, mutta kun se ei ole mahdollista niin pyrin vain siihen, että junnun lääkitys ja vointi olisi mahdollisimman hyvä.
Josta taas tulikin mieleeni. Tiedättekö millaista kiukkua minussa herätti eräänä aamuna eskarin eteisessä isäihminen joka laukoi viisauksia? Tuolloin taisi olla aika kova pakkanen ja junnu oli ollut juuri kipeänä ja kuten aina kipeänä olon jälkeen, astmakin oli huonommissa kantimissa. Sillä kertaa he olivat lähdössä luistelemaan eskarista ja minä sanoin tädille eteisessä, että kannattaa antaa junnun ottaa avaavaa jo ennen sitä lähtöä varoiksi. Tämä kyseinen isäihminen kuunteli mielenkiinnolla meidän puheitamme ja totesi hänelläkin olleen astman pienenä.
"Onneksi astma paranee jos se on lapsena." Hänkin vain juoksi ja juoksi ja juoksi vaikka suunnilleen veri lensi hänen yskiessä paksua limaa mutta sillähän sitä hoidetaan, liikkumalla vielä enemmän kuin olo antaisi periksi. Sillä se varmaan hänelläkin parani nuorena, kun hän vain liikkui aina enemmän ja enemmän vaikka kuinka teki huonoa. Siinä kohtaa täti totesi isäihmiselle että junnu nyt on sellainen sähikäinen että tuo kyllä liikkuu niin kauan kun henki pihisee, eli ei ainakaan yrityksen puutteesta voi syyttää. Ja isäihminen totesi perään että niin, kyllähän hänkin edelleen joutuu astmapiippua käyttämään siitepölyaikaan, jäi jonkinlainen allergia varmaankin muistoksi.
Itselle tuli hieman sellainen olo siinä kuunnellessa, että isäihmisen mielestä junnukin pitäisi laittaa väkisin juoksemaan ja hyppimään ja pomppimaan niin kauan kunnes tältä suunnilleen lähtee taju. Että junnun astma on jotenkin keksitty malli, sellainen lievä yskimisversio tai jotain. Että kiukutti. Teki mieli todeta montakin eri asiaa siinä, mutta en sitten viitsinyt. Mikä minä olen korjaamaan kenenkään luupäisiä ajatuksia. Tosiasiahan on kuitenkin, että astma oireilee eri tavoin eri ihmisillä. Junnun serkkutytöllä, jolla on myös astma, ei ole koskaan ollut tukehtumistaipumusta lisukkeena. Tämä ei ole koskaan saanut astmakohtauksia, vaan hänen pahimmat oireensa on väsymys, kärttyisyys ja yskiminen.
Jos ja kun nämä kaksi serkusta laitetaan rinnakkain seisomaan, ovat muuten lähes samanikäisiä, on serkkutyttö pidempi ja vantterampi vaikka hoikka onkin. Junnu puolestaan on pieni ja hento. Juoksukisoissa junnu päihittää serkkunsa yksi nolla jos matka on viisikymmentä metriä. Sen sijaan jos matka on pidempi, junnulla ei ole jakoa. Tyttö kun juoksee vaikka kuinka ja paljon, junnulla loppuu happi suunnilleen heti jos juoksumatka on hiemankin pidempi. Kun se hengitys vain ei toimi, niin se ei vain toimi. Ja silti kummallakin on todettu astma. Siksi minua varmaan se isäihmisen höpinä siinä risoikin, astma kun tuntuu lapsilla olevan oireidensa puolesta hyvinkin eriävä.
Tosin oli siinä isäihmisen läpinässä hyvätkin puolensa. Minä jäin miettimään että suojelenko minä liikaa junnua? Vaadinko liikaa huomioa junnun sairaudelle? Mutta toisaalta, junnu on kuitenkin vielä itse kovin nuori ja vaikka tuo osaakin lukea itse sairauttaan kuin avointa kirjaa, osaisiko hän ilmaista sitä oloaan selvästi ulkopuolisille ihmisille? Tuskin. Ehkä minä teen oikein siinä, että vaadin huomioimaan sairauden tilanteissa joissa se voi aiheuttaa ongelmia. Kuten liikuntasuorituksissa jotka ovat pitkäkestoisia. Junnulle sopii selvästi nopeatempoinen liikkuminen mutta kestävyyttä vaativa ei. Tästä hyvänä esimerkkinä on parin viikon takainen eskarista tehty retki keskustaan. Junnu ei ollut jaksanut kunnolla. Ei vaikka kävelytahti oli rauhallinen.
Ja tämän huomion teki eskaritädit, pyytäen seuraavalle retkelle junnulle kuljetusta. Minä olen tiennyt tämän kaiken aikaa, senhän vuoksi junnun hain tuohon liki naapuriin eskariin. Että jos ja kun eskariin mennään kävellen, se matka pystytään tukehtumatta suorittamaan. Tosin ei sitä pystytä. Vaikka matkaa ei ole kuin kolmisensataa metriä, junnu saattaa olla tukehtumaisillaan huonoina kausina. Onko siis ihme, että mietin monesti jo valmiiksi kauhulla ensi syksyä ja koulumatkoja. Kouluun kun tulee olemaan matkaa likemmäs kilometri. Toivottavasti saamme siihen mennessä uuden lääkemuodon käyttöön ja toivottavasti se tosiaan toimii niin paljon tehokkaammin kun lääkäri on vakuutellut. Muuten minä en todellakaan ymmärrä millä junnu kouluun suoriutuu huonoina kausina.
Tulipa tästä pitkä tautipäiväkirja tänään. Hah! No oli miten oli, täällä heräillään vähitellen joten irkku siirtyy pyykkäämään ja laittelemaan aamupalaa. Viettäkää rauhallinen sunnuntai!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.