Kamalan pitkäksi venyi tämä kirjaamattomuus, mutta kun. Jotenkin on aika kadonnut ihan merkillisesti, aamut menneet kuin pikajuna ja päivisin ei juuri hiljaisia hetkiä ole ollut. Kummallista. Ja iltaisinhan minä en juurikaan osaa ajatuksiani jäsentää millään muotoa selvään malliin. Illalla kun lapset menee nukkumaan, irkun pää lyö jo todellakin tyhjää.

Vaan asiaan, tämä aamu ja rauha ei ole kuuluneet mitenkään yhteen. Eipä silti, ei sitä rauhaa yölläkään juuri ollut. Meillä sairastetaan, taas. Junnun omalaatuiseen kaavaan kuuluu nämä omalaatuiset kuumeilut ja sitähän tässä taas harjoitetaan. Ukko oli junnun ja prinsessan, niin ja poika 12v kavereineenkin oli mukana, hoplopissa porukkariehunnan merkeissä lauantaina. Porukkariehuntahan tarkoittaa käytännössä sitä, että mukana on ainakin yksi miehen serkkupojista lapsineen, niin nytkin. Tällä kertaa miesvahvuudessa oli tosin myös miehen siskon exä serkkutyttöjen kanssa eli äijäenergiaa villiintyneillä tenavilla höystettynä oli nähtävissä.

Kotimatkalla junnu oli nukahtanut autoon. Kotona junnu majoittautui sohvalle katselemaan lastenohjelmia. Erittäin epänormaalia käytöstä junnulle, sanoisin. Parin tunnin makoilun jälkeen junnu tuumi että päähän sattuu. Siitähän sen jo sitten arvasikin, kuumetta pukkaa päälle. Ja hyvin pukkasikin, mittari tärähti suoraan lähemmäs 40 astetta kun illalla lämpöä mittailin.

Eilisenkin junnu vietti sohvalla, vuoroin torkkuen, vuoroin valittaen pääkipua. Mittari pysyi koko päivän sitkeästi lähempänä sitä 40 astetta. Illalla annoin suosilla jälleen kuumetta alentavan särkylääkkeen ja kappas, iltakymmeneltä junnu heräsi itkemää sängyssään. Lääke oli selvästikin toiminut hyvin, kaverin yöpuvusta olisi valehtelematta voinut puristaa hikeä pois. Lämpö laski siis rysähtämällä, joka sitten osaltaan taisi aiheuttaa sen että junnu heräili pitkin yötä.

Täysin tarkkaa kuvaa ei ole kellonajasta mutta veikkaisin sen olleen kolmen kantissa kun junnu tuli viereen nukkumaan. Tai no, "nukkumaan". Irkku havahtui taajaan siihen, kun junnu sääti tyynyä paremmin, valitti kuumaa, valitti kylmää, valitti päätään. Neljältä poika oli jo taas käteen kuuman tuntuinen kun irkku siinä nappasi poikaa kädestä kiinni toiveenaan että kaveri sillä keinoin saisi keskityttyä rauhoittumiseen.

Viiden aikaan totesin pelin menetetyksi. Mitä sitä väkisin makaamaan kun nukkumisesta ei tule mitään joten irkku hiippasi junnun perässä olkkariin johon poika kantoi tyynyjään ja peittoaan. Aamulämpö oli jo taas reippaasti yli 38 eli kaipa se sieltä taas nousee sinne lähemmäs 40 astetta. Mutta kyllä tämä kuulkaa ihmetyttää. Miten ihmeessä se on aina lauantai kun se kuume nousee. Ja tälläkään kertaa junnulla ei ole sen kummemmin räkistä tai vastaavaa, ainoastaan julmettu pääkipu ja kuume. Hassua.

Eikö junnu suinkaan ole ainoa aamurauhan sotkenut. Spedekin havahtui hereille puoli kuudelta. No kai nyt, kun seinän takana yksi kappale junnuja pulisee, pälisee ja kolisee. Eli juu, rauha on selvästi yliarvostettua. Perkema sanon mä.

Vaan sitten mukavampiin asioihin. Tai mukavampiin ja mukavampiin mutta ainakin sinne päin. Perjantaina pitäisi mennä lounastamaan ravintolaan. Illansuussa siis. Ne anopin synttärit, niiden kunniaksi ruokaillaan nyt. Ihan kiva joo, irkku rakastaa ravintolaruokailuja mutta mutta. Kyselyt siitä, että tottahan jäämme iltaa istumaan sisarusparven ja anopin kera, ja irkun antamat kielteiset vastaukset ovat saaneet aikaan jonkinlaista negatiivista kannanottoa. Onneksi on spede johon vedota. Ja seuraava viikonloppu johon vedota.

Kas kun irkku tahtoo tulla itse laittamaan speden nukkumaan. Eikä viitsi teiniä pitää lapsenlikkana yötä myöten, tämä kun joutuu samaan asemaan seuraavanakin viikonloppuna. Silloin kun on edessä teatteriin meno lauantaina, sen perään mennäänkin sitten speden kummitädin synttäreille eli tuolloin teini joutuu vahtimaan lähes koko päivän. Ja niin, miksi sitä pahoittamaan omaa saati anopin mieltä olemalla kantona kaskessa, anopin suhtautuminen kun muuttuu muutaman olusen jälkeen vähintäänkin vihamieliseksi. Joten olkoon. Irkku tulee varsin mielellään kotiin kasiin mennessä.

Osasyy tälle kiireelle on muuten ollut selvästikin tämä meidän säästölinjamme. Joka alkaa pikkuhiljaa ilokseni puremaan. Irkun aika on mennyt hyvin pitkälle keittiössä. Leivontaa, ruokaa, leivontaa lisää ja lisää ruokaa. Kiisseleitä, puuroja, pannareita. Monesti on ollut ajatuksena jopa laitella niitä ruokia ja leivontoja tänne, mutta jos ihmisen päässä on vain hyvin vähän ns muistikeskusosia, niin ei lienee ihme, että yleensä olen muistanut kirjaamisaikeeni vasta kun ruoat on syöty ja puolet ohjeesta kadonnut korvieni välistä kuin tuhka tuuleen.

Lisävauhtia elämään järjestää kieltämättä spede joka on keksinyt että ainoa toimiva tapa olla spede, on kiivetä joka paikkaan. Siis aivan joka paikkaan. Positiivinen puoli tässä kiipeilyvimmassa on toki se, että meillä ei enää tarvitse pitää rappujen porttia kiinni, kaveri kun osaa tulla rappuset sievästi alas ja mennä sievästi ylös. Vain kahdesti on rappusista tiputtu ja sen jälkeen spede on tosiaan muistanut, että kannattaa tulla perä edellä alas eikä kuvitella itseään isoksi ihmiseksi joka voi kävellä kaiteesta kiinni pitäen.

Valitettavasti negatiivisia puolia on sitten paljon enemmän. Spede sekoittaa tietokoneet yläkerrassa muutaman kerran päivässä, kas kun se on niin kiva siirtää siihen tuoli eteen ja painella vähän sieltä sun täältä sillä aikaa kun teineistä joku on käymässä vaikka vessassa. Keittiön penkkejen päältä pääsee näppärästi kiipeämään tiskialtaaseen, mikroaaltouunia räpläämään, työntämään leivänpaahtimeen leluja tai aukomaan jääkaapin ovia. Irkku on miettinyt jo naulaavansa penkit lattiaan kiinni ettei niitä siellä jatkuvasti kuskailtaisi kiipeilytelineiksi.

Leluista saa puolestaan näppärästi koottua kasoja joiden päältä voi kiivetä televisiotasolle tutkimaan kuinka helposti taulutelkkarin saa kaadettua. Tai tutkimaan mitä äidin kukat on syöneet. Tai ihmettelemään isin läppäriä. Tai ihan vaan hakkaamaan ikkunaa pikkuautoilla. Vaippapaketit ja ulkokengät taas on oiva apu jos spede tahtoo laajentaa perspektiiviään ja mennä joko vessaan leikkimään vessanpyttyleikkejä tai tutkimaan millaista töhnää sieltä saippuapullosta tulikaan. Samaiset kapineet käy apuvälineinä silloin jos spedestä tuntuu, että olisi kiva mennä ulos. Onneksi matka tyssää aina kuistille, mutta risoo se silti kun kaveri hyppii kylmällä ulkokuistilla.

Hellalle ei enää kannata kiivetä, uunin luukku kun saattaa rätsähtää alta ja se ei ole kivaa. Eli niin, en muuten ihmettele miksi tuntuu siltä, että jos irkku ei ole a.keittiössä, b.imuroimassa tai c.pyykkejä laittelemassa, irkku on mitä todennäköisimmin juoksemassa nostamaan spedeä pois jostain. Ja koska spede ei ole mikään tyhmä heppu, on spede toki tajunnut senkin, että järkevintä on kiivetä AINA silloin kun äiti joko paistaa, kuorii tai leipoo jotain. Taikina käsissä on aika hyvä hidastamaan äidin tartuntanopeutta.

Vaan nyt, äänestä päätellen aika loppui eli spede on keittiönpöydällä paukuttamassa keittiönlamppua. Se on moro, menen pelastamaan lampun.