Viikonpäivät. Ymmärrän varsin hyvin, että viikonpäivät menee sekaisin jos on pyhiä sotkemassa, ymmrränpä vielä senkin jos päivissä on yhden päivän heitto, mutta tämä on jo käsittämätöntä. Irkun mielessä tänään on perjantai! Kyllä! Tiistaina, kun juuri vasta on viikonloppukin mennyt ohi. Mitä tämä kertoo minusta? Että olen sekopää... Hah!

Onko syynä eilinen merkillinen puhelu? Jonka kaltaisista minä saan samaan aikaan sekä hupia että ärtymystä. Sisko kyseli lauantai-illan kuvioita, että onko jotain, onko isommat kotona, olemmeko jumissa vai mikä meidän tilanteemme on. Kas kun hänellä olisi meille juttu illalla. Siis irkulle ja ukolle. Parin tunnin. Mansessa. Että josko teini voisi hoitaa lapsia tuolloin. No ei hän nyt sitä vielä voi kertoa. Mutta seiskalta illalla pitäisi olla mansessa.

Ja kyllähän se on niin, että irkkuhan ei asioita yksin tällaisiin vihjailuihin jätä. Ehei, pakko se oli kurkkia lippupisteen ja lippupalvelun sivut, että mitä siellä mansessa on seiskalta tarjolla. Ja nyt olisi tyrkyllä vaihtoehdoksi Kari Tapion konsertti joka olisi looginen siskon tuntien. Urheilua se ei voi olla, koska jääkiekkomatsi on jo aiemmin ja senkin kimppaseuraaminen olisi ollut mahdollinen vaihtoehto. Muut vaihtoehdot on sitten leffaa, syömistä, teatteria ja jotain vastaavaa jota ei lippupisteiden kautta tarjolla ole.

Veikkaan siis Kari Tapion konserttia Tamperetalossa. Sisko on hyvinkin saattanut saada sinne lippuja ystävältään, joka sattuu olemaan Kari Tapion poika. Eli hyvinkin looginen, sanon mä. Jotenkin muut ei kuulosta loogisilta mutta takuulle en mene, siskolla kun on toisinaan yllätykset todella yllättäviä.

Josta tulikin mieleen toinen merkillinen puhelu, jonka sain perjantaina. Tuo ei ärsyttänyt yhtään, mutta tunteita se kyllä herätti. Ensin irkku oli likellä saada slaagin. Lopulta irkku naureskeli ja virnuili hyvällä mielellä. Mutta tosiaan, se puhelu joka tuli kuuden aikaan illalla alkoi sanoilla "täällä on lääkäri se ja se sieltä ja sieltä terveyskeskuksesta, iltaa, miehen asioilla tässä soittelen". Siinä kohtaa irkun sydän löi varmasti tyhjää väliin. Näin jo miehen tehohoidossa, koipi poikki, selkäranka murtuneena ja vaikka mitä.

Selvennettäköön että mies oli iltavuorossa töissä, lääkärin ääni oli haudanvakava ja irkulta meni ohi terveyskeskus josta lääkäri soitti. Eli siinä sitä suunnilleen pidettiin sydänalastaan kiinni ja odotettiin mitä kauheuksia linjan toisesta päästä kuuluu. Siinä määrin ehdin ajatella jopa järkeviä siinä välissä, että ajattelin että ei se ainakaan kuollut ole, siitä ei varmasti lääkäri soittelisi kotiin vaan paikalle pöllähtäisi poliisi.

Onneksi leveää savoa vääntävä lääkäri tajusi siinä vaiheessa kysyä sukunimeä. Ja kysyä vielä perään että no mikä sen miehen sukunimi on. Tuossa kohtaa alkoi kellot soimaan irkunkin päässä, taisi olla väärä numero. Ja sehän se oli, hittolainen että oli lääkärilläkin hauskaa langan toisessa päässä. Siinä sitten vaihdettiin kuulumiset, kelitiedot, kevään etenemiset ja vaikka mitä kummankin naureskellessa.

Eikä se edes siihen loppunut vaikka puhelu loppuikin. Ei mennyt kuin pari minuuttia kun sama lääkäri soitti uudestaan. Ja totesi että kyllä, nyt on omahoitaja merkinnyt puhelinnumeron aivan päin honkia ja onko ihme, ettei he virassa olevat terveyskeskuslekuritkaan pääse töistä virka-ajan päätyttyä neljältä jos vielä kuudelta illalla pitää tehdä salapoliisityötä asiakkaan numeron selvittämiseksi.

Hyvälle mielelle tulin tuosta puhelusta. Nauratti niin maan perusteellisesti vaikka onhan tuo toki huono juttu jos ei oikeaa numeroa ole. Tosin sen verran lääkäri mainitsi puhelimessa että onneksi ei ole akuutista asiasta kysymys, sen voi jättää maanantaillekin mutta noloahan tuo toki on. 

Jaa, jopa kello menikin vauhdilla puoli seiskaan, tarkoittaen sitä että irkun on pakko lopettaa tämä aamupostaus tähän. Poika 12v lähtee luokkaretkelle ja koululla on oltava kahdeksalta, herätys on tilattu puoli seiskaksi äidiltä. Näihin puheisiin, se on moro ja pysykää muut oikeissa viikonpäivissä.