Niin, olen kyllä täysin tietoinen siitä että nyt on lauantai. Eikä tämä lauantaiaamu minua nyt yllättänytkään, spede heräsi normaaliin spedetyyliin kuuden aikaan eli sikäli maailma on aivan täysin radallaan ja osoitekin oikea. Mutta eilinen. Jokainenhan tuntee sanonnan "yllätetty housut kintuissa". No minulla on nyt hieman sellainen olo.

Koko eilinen päivähän oli silkkaa juhlaa. Jos näin voi sanoa. Spede nukkui päikkäreitä suunnilleen yhtä paljon kuin viimeisen viikon aikana yhteensä. Ulkona hengattiin koko perheen voimin puolet päivästä. Ukko käyttäytyi kuin ensi rakkautensa löytänyt. Kaikki maailman hommat meni kuin yhteisestä sopimuksesta putkeen. Miksi näitä tällaisia päiviä ei muuten voi olla enemmän? (Ettei totuta liian hyvää, irkun huomautus)

Illan suussa irkku jäi yksin, tai no kaksin speden kanssa, kotiin ukon lähdettyä "hakemaan" prinsessaa ja tämän pikkuserkkua, joka tuli viikonlopun viettoon meille, äidiltään. Spede meni nukkumaan kuten spede normaalisti tekee eli iltapala, makuuasento ja nukkumatti. Ei tietoakaan edellisen illan kaltaisesta huutokohtailusta saati kärttyämisestä muuten vaan.

Tuijotteli telkkaria siinä ja pelastajien aikaan mies siinä kuin tenavatkin kotiutuivat. Ja siinä se ensimmäinen yllätys tuli. Irkku (!!!!!) sai tuliaisia. Ei mieheltä, vaan tämän äidiltä, joka oli juuri kotiutunut laivareissulta. Mitä!? Tiedän, niin minäkin huutelin illalla miehen lykätessä syliin Vana Tallin likööripullon joka oli käsketty toimittaa minulle ja vain minulle. Lapsetkin olivat saaneet tuliaisia, mutta irkku. No, sanotaanko niin että useampaan kertaan vuodessa laivaileva anoppi ja irkku ei ole tuliaisissa koskaan kohdanneet.

Ja koska pelkkä anoppi ei ilmeisesti riittänyt yllätyksissä, yllärin järkkäsi myös mies. Siis nyt jos koskaan irkulla on ne housut kintuissa. Tai niin, ei se yllätys mitenkään housujen laskua edellyttänyt saati aiheuttanut, mutta olo on vastaava kuin housut kintuissa yllätetyllä, oletan ainakin.

Meillä on aika-ajoin riehunut koirakeskustelu. Ina on tiukasti mielessä ja sydämessä edelleen kaikilla meillä. Jopa siinä määrin että eilen selitin illalla miehelle kuinka prinsessa tuli päivällä koulusta ja parahti liki itkemään kun totesi että koulukaverin näkemä olikin harhaa. Kaveri kun oli nähnyt kauempaa ihan selvästi kuinka ulkorapuilla istuva irkku oli silitellyt koiraa. Prinsessa polki pihaan tuhatta ja sataa ja kysyi ensimmäiseksi missä se koira on. Kurkkien sanojensa painoksi samalla sisälle, rappujen alle ja nurkan taa. Todettuaan, ettei äiti valehtele kun ihmettelee mikä koira, prinsessa pidätteli suunnilleen itkua. Ei koiraa. Harhanäkyjä ja ei koiraa.

Ja siinä se totaaliyllätyksen aihe onkin. Illalla ukko totesi miettineensä tätä koira-asiaa moneen kertaan. Ja todenneensa että jos meille vielä joskus koira tulee, sen aika on nyt. Ei viiden vuoden kuluttua kuten hän alunperin ajatteli vaan nyt kun minä olen vielä kotona, lapset on pieniä ja meneminen joka tapauksessa rajallista. Siis nyt, tämän kevään, kesän tai syksyn aikana.

Jos ihminen voi seota ilosta tulematta silti hulluksi, niin kuulkaa, niin irkku illalla teki. Eikä se olo ole vieläkään mennyt ohi, irkku ei oikeastaan tiedä miten päin istua tuolissa kun vain miettiikin asiaa. Tanskandoggi, se se tulee olemaan, eikä mikään muu. Mieskään ei halua mitään muuta rotua sotkea meidän perhekuvioomme, tanskandoggi on ainoa oikea. Ja syy miksi irkku ei tiedä miten päin olla on simppeli.

Irkku laitteli illalla viestin Inan kasvattajalle että nyt, nyt olisi se aika kun irkku ja perhe on valmiita. Ei korvaamaan Inaa toisella mutta ottamaan toisen koiruuden Inan jälkeen. Kasvattajalta, ei mistään muualta. Kasvattaja taisi olla nukkumassa jo tuolloin joten vastausta ei ole vielä kuulunut ja sekös nyt tässä sitten saa irkussa vielä enemmän hyppyloikkaa aikaan. Kun irkku odottelee kasvattajan vastausta.

Kasvattajalla kun ei ole pentutehdasta, ehei, pentuja tulee tätä nykyä noin yksi pentue pariin vuoteen tahdilla eikä irkulla ole hajuakaan koska seuraavan pentueen aika on.  Viimeisin pentue on viime kesältä, eli tänä kesänä joudun toivomaan kasvattajan tekevän poikkeuksen ja taajentavan pentutahtia mutta kovin tuo on epätodennäköistä. Ehkä joudumme ottamaan pennun muualta? En tiedä, ensi kesään asti irkusta ei ole odottamaan millään koska jo ensi kuuhun odottaminen on silkkaa tuskaa.

Olenkohan ihan tervepäinen, jos tarkkoja ollaan? Ja nyt, menen nauttimaan kahvikupposesta vielä kerran ennen kuin aloitan päivän touhut. Hyvää lauantaita kaikille!