Mainos televisiossa. Helppoa, simppeliä ja iisiä. Kyllä ne itkee. Isä ei osannut vastata pojalle, olisivat kysyneet minulta. Se tuli kuin oivallus, vastaus siihen. Inan kasvattaja sanoi silloin joskus vuonna käpy ja muna, että Ina oli ensimmäinen doggi heillä joka ITKI synnyttäessään. Suotakoon se Inalle anteeksi ja lasketaan se Inan kunniaksi.

Olen ollut hetkisen hiljaa- olen miettinyt. Koko tätä blogia ja koko NETTIÄ. Pitäisikö nämä kahleet katkaista välillä. Ei, blogi ei ole minulle kahle mutta netti on. Olen siis pysynyt pois koko netistä. Olen myös mokaillut epä-äidillisellä tavalla, onneksi siitä ei tiedä kuin isoimmat lapset. Tsot tsot. Meillä äideillä ei ole LUPAA saati OIKEUTTA mokailla.

Mutta koska olen irkku, niin tottahan minä sen(kin) tein. Nyt puuttuu hampaasta pala, polvet on ruvella ja leuka auki. Ja kaikki vain siksi että yhden illan leikin olevani ei-äiti. Ei kannattaisi. Onneksi ukko löysi silmälasit sieltä keskeltä tietä, onneksi juuri sillä hetkellä ei autoa näkynyt missään ja kyllä, kaiken tämän tuloksena minä olen paitsi elossa ja näkökykyinen, myös helvetin nolo ja itseäni soimaava.

Toisaalta, elämä on ja jos koskaan ei harrasta extremeä, voiko sitä ikinä olla tyytyväinen siihen että elää ja voi hyvin? Ja nyt minä menen nukkumaan, ja toivon että sinä olet siellä vielä huomennakin. Öitä!