Nih! Ukko on vielä tämän viikon saikulla ja tämä akka plääsää blogissa. Mitähän se kertoo meidän suhteestamme? Rehellisesti sanottuna, suhde voi hyvin, jopa niin hyvin että tässä tulee plääsättyä sinne tänne. Ja etenkin tänne, huomaan mä.

Kouluuntutustuminen oli mennyt hyvin. Mukavaa oli ollut ja ruoka oli ollut hyvää mutta kuulkaas, sen verran rankkaa se kolmen tunnin ajan hiljaa oleminen oli ollut, että junnu oli puolivoipunut kotiin päästyään. Ensimmäinen puoli tuntia meni ulkoportailla makoillen ja aurinkoa ottaen. Kjäh! Saa nähdä kuinka puutunut tuo on syksyllä kun koulu todellakin alkaa.

Sillä välillä kun junnu oli koulussa, me piipahdimme mansessa. Matkalta napattiin ukon serkkupoika kyytiin ja kiikutettiin tämä bilteman kautta työmaalleen autoa laittelemaan. Siitä suunnattiin vielä sittariin tekemään pienimuotoisia ruokaostoksia. Niin ja ne kengätkin tarttui sieltä matkaan. Kotona irkku ruokki vauhdilla speden ja ukko laitteli tämän päiväunille irkun suunnatessa koulua kohti junnun noutoon.

Speden päiväunet on olleet pitkään ongelmallisia, uni ei tahdo tulla ja kun tulee, se katkeilee ellei sitten pääty täysin kesken jo vajaan tunnin päästä. Ja se vajaa tunti on kyllä aivan liian vähän kaverille. Eilen pikkumies nukkui reilun kahden tunnin päikkärit ukon vieressä heräämättä kertaakaan kesken uniensa ja tänään ukko laitteli pojan suoraan irkun ja ukon petiin makuulleen. Ja kappas, kaveri nukkui pari tuntia heittämällä! Näinköhän tuo olisi tosiaan kyllästynyt omaan sänkyynsä...

Tästä pääsemmekin liki sujuvasti ongelmaan johon irkku on törmännyt. Ja se ongelma on ruokailu. RUOKAILU! Eikä ihan kenen tahansa ruokailu, vaan junnun. Prkl! Lähes kaikkiruokaisesta lapsesta on tullut erittäin nirso ruoan suhteen. Oikeastaan vain jauhelihakeitto, nakkikastike ja ranskalaiset perunat tai spagetti/makaroni kelpaisi. Tai jaa, eipäs nyt liioitella, myös pizza, hesen ruoka ja rosvosoppa kävisi.

Aiemmin maistuneet ruoat on suunnilleen kaikki noita lukuunottamatta YÖK. En tykkää. En syö. En tahdo. Ja koska junnulla on kuitenkin nälkä nälkä, niin kyse ei ole edes siitä, että tarjoisin ruokaa kylläiselle lapselle. Arvatkaapa repiikö? Aivan hieman!

Tänään tein ruoaksi uunimakkaraa ja perunamuusia. Koska junnu, sen enempää kuin ukkokaan, ei erikoisemmin pidä perunamuusista niin tein muusia pikkukattilallisen ja kokkailin samalla kertaa nakkimakaronipataa ukolle ja junnulle. Ja kuulkaa, poika totesi YÖK, mä en tykkää tosta ruoasta.

Junnu pitää makaronista, samoin jauhelihaspagettikastikkeesta kuin myös nakeista. Samat saamarin ainekset siinä padassa oli aina mausteita myöten mitä olisi ollut jauhelihaspagettikastikkeessa, tosin jauhelihan tilalla oli nakkeja. Arvatkaapa kenen olisi tehnyt mieli heittää koko helketin lautanen ikkunasta ulos. Ei siinä mitään, henkkoht olen sitä mieltä, että lasta ei saa pakottaa syömään ruokaa josta tuo ei todellakaan pidä. Mutta entä ruoka josta tämä on aikaisemmin pitänyt?

Selvästikin näyttäisi olevan kyseessä lähinnä päätökseen liittyvä pitämättömyys, ei millään tapaa makuaistiin. Ja kun junnu on päättänyt ettei pidä, niin eihän junnu pidä. Ja varmemmaksi vakuudeksi junnu tunkee suunsa niin täyteen ruokaa että alkaa kakoa ja pahimmassa tapauksessa kakominen johtaa oksentamiseen. Ei ole kuulkaa kivaa ei! Kaiken lisäksi junnu on niin julmetun pieni ja hentoinen, että tuntuu pahalta jos tältä jää yksikin ateria väliin etenkin kun tällä kuitenkin on se nälkä. Dilema on tämä nyt kyllä!

Ainoa ratkaisu jonka olen keksinyt on olla stressaamatta itse asiaa. Valitettavasti minä en suostu siihen, että syömättä jäänyt ruoka korvattaisiin sitten voileivällä, jogurtilla tai jollain muulla joka mahdollisesti kelpaisi tilalle. Enkä suostu myöskään siihen, että teen muutamaa hassua ruokalajia jatkuvalla syötöllä yhden tenavan vuoksi. Ei onnistu. Ja silti joudun toteamaan, että jos tämä jatkuu monta viikkoa niin sitten on pakko miettiä asiaa uudelleen, sillä tuosta hennosta onnettomasta rungosta ei parane kyllä yhden ainoankaan gramman kadota syömättömyyden vuoksi, johan tuolta tippuu kilo painoa jokaisella sairastelukerrallakin.

Eikä tämä junnun ruokailuongelma ole nyt ainoa ruokaan tai juomaan liittyvä ongelma tässä torpassa. Ehei! Yksi ongelma hilluu nyt jo tyytyväisenä häkissään, eli se öttiäinen-joka-ninjailee-vesipullon-kanssa. Vesipullo kun oli tippunut jälleen kerran pois paikoiltaan viikonlopun aikana ja irkku sen pyhänä jälleen kerran sinne viritteli apinanraivolla ja roudarinteipillä kun ei sitä saamarin rautalankaakaan löytynyt mistään. Tämä siis aamupäivällä pyhänä.

Eilen irkku ei teinin huoneessa tainnut edes käydä koko päivänä, sen sijaan pojan 15v huoneessa tuli jotain toimitettua ja samalla lisättyä tämän huonetta hallitsevalle öttiäiselle ruokaa koska poika on tämän viikon siellä TETissä eikä näin ollen kykene millään ilveellä huoltamaan öttiäistään. Tänä aamuna irkku hilppasi vauhdilla herättelemään teiniä ja kurkkasi tututtuun tapaansa aamukurkkauksen myös teinin öttiäisen suuntaan.

OMG OMG OMG!!! Öttiäinen oli selvästi epäkunnossa ja pahasti! Ja miksi ei olisi ollut, ilmeisesti se mokomakin ninjailukohtaus oli iskenyt öttiäiselle uudemman kerran sunnuntaina koska vesipullo könötti komiasti nurin. Ja aina pahempaa seurasi kun irkku tutkaili tilannetta lähemmin. Oliko tuolle ressukalle kukaan mahtanut edes antaa eilen ruokaa?! PRKL!!!

Selvä nestepuutos oli pukannut pienelle päälle, jumankekka siinä nousi teinikin sekunnissa ylös sängystään kun irkku kirkaisi öttiäisen olevan viittä vaille vainaja ja eikö sitä nyt saamari voi hoitaa edes yhtenä päivänä itse kun sen on väkisin halunnutkin ja viimeksi viikonloppuna asiasta puhuttu ja jäkä jäkä jäkä!

Tiedän, jäkättävät äidit on toiseksi kamalinta maailmassa juuri heränneen teinin mielestä, mutta mikä onni että puolivainajaöttiäinen vei kirkkaasti sen voiton. Irkku koetti maanittelemalla saada öttiäisen lipaisemaan juomapulloa, ei toiminut, irkku koetti töpötellä pullosta vesipisaroita öttiäiselle, ei toiminut sekään ja lopulta irkku keksi hakea lääkeruiskullisen vettä alakerrasta. Teini piteli öttiäistä selällään ja irkku tiputteli pisaroita öttiäisen suuhun.

Hetken kuluttua öttiäinen alkoi selvästi piristyä, siihen malliin kaveri väänsi väkisin itseään teinin otteesta irti. Tunnin kuluttua öttiäinen oli jo elämänsä kunnossa. Ja arvatkaapa kuinka helketisti irkkua ketuttaa se, etten tajunnut eilen kurkata öttiäisen vointia saati kodon kuntoa. Prkl! Tekisi mieli siirtää koko öttiäinen asuntoineen alakertaan niin että tämä olisi varmasti irkun valvovan silmän alla. Se nyt ainakin on aivan selvää, että jos öttiäisessä elämä pihisee vielä teinin muuttaessa pois kotoa niin mukaan en taida uskaltaa öttiäistä antaa vaikka kuinka tuo teinin öttiäinen onkin.

Nyt öttiäisellä on muuten, paitsi se juomapullo taas kiinnitettynä häkin nurkkaan roudarinteipillä, vettä myös kipossa. Ja tulee jatkossa olemaankin, ihan joka pirun päivä. Hittolainen sanon mä!