Pojalle 15v. Nyt kun vielä saisi pojan hereille sillä noutaja on saapumassa puolen tunnin sisään. Mikähän siinäkin on, että toisten on niin pirun vaikea herätä aamuisin ja toiset taas ei tarvitse kuin pienen tökkäisyn herätäkseen. Poika 15v kuuluu niihin tuupittaviin jotka ajavat jopa sen tuuppijan hulluuden partaalle aamuisin.

Tässä aamussa on muutenkin omituisia piirteitä. Vai mitä sanotte siihen, että prinsessa on jo hereillä? Ollut kohta tunnin? Tiedän, herättää ihmetystä ja kummastusta, prinsessa kun kuuluu myös aamu-unisiin ja aamukiukkuisiin ihmisiin. Eikä tämä ole edes ensimmäinen aamu kun irkku pyörittelee silmiään prisessan vuoksi, viime viikollakin neiti heräsi lähes joka aamu kuudelta pirteänä kuin peipponen.

Kännykän herätys on ollut viime aikoina in ja pop, siinä se syy taitaa olla. Lisäinnostusta heräämisen tuntuu tuovan tietoisuus siitä, että koulua ei ole enää montaa viikkoa jäljellä. Kolme jos tarkkoja ollaan ja sehän ilahduttaa paitsi prinsessaa myös irkkua. Voi kuinka odotankaan aamuja jolloin ei ole kiire mihinkään eikä ketään tarvitse tuuppia ovesta ulos.

Huomenna on kouluuntutustumispäivä junnulla ja muutenkin tämäkin viikko näyttää olevan täynnä normaalista poikkeavaa toimintaa eskarissa. Lukuvuoden viimeiset viikot tuntuu olevan paitsi kouluissa myös eskarissa silkkaa juhlaa ja poikkeustilaa ja hyvä niin, kyllähän tenavat ehtii kyllästymiseen asti opiskella ja touhuta rutiinin mukaisesti opinahjoissaan.

Ja nyt irkku myöntää tappionsa ja painelee neljännen kerran tälle aamulle herättämään sitä poikaa 15v, kovin on uni aina sitkeässä. Viettäkää mukava maanantai, se on moro!