Ja ugga bugga! Taidan liittyä johonkin heimoon, sanon mä! Tai osallistua hiljaisuuden retreettiin! Vaan ihan ensin kiitän edelliseen postaukseen kommentoineita ja jään lähinnä miettimään rullistestin ajoitusta... Kai sekin kannattaa samaan polvivaivaan tunkea ennen sitä aktiivista "pojasta polvi paranee" hoitoa? Vaan on tässä riskinsäkin. Entä jos tulija onkin tyttö? Pitääkö tässä viiskymppisiin asti pöyhiä fällyjä ja todeta mahdollisesti että kappas, nyt olisi viisi tyttöä ja edelleen vettä polvessa.

Sen perään voisikin sitten soitella lääkärille ja kysyä, että mitä tehdä polvelle joka on edelleen jäykkä ja nestesisältöinen kun ei tässä nyt vaan millään tule sitä parantavaa poikaa. Että kun tässä on nyt kymmenen vuotta putkauteltu tyttöjä maailmaan jäykkäpolvisesti (hah, moniko ehti jo odottaa jonkun muun jäykkyyden kuvausta) kun vanhan kansan mukaan "pojasta polvi paranee". Niin ja jos tohtori nyt ihmettelee, niin polvihan loukkaantui vakavassa keski-iän kriisissä reilu kymmenen vuotta sitten kun irkku suoritti teini-iän kaltaista fillarointioperaatioa joka päättyi ikävästi polvi-leuka-asfaltti-kontaktointiin. Hmmm... tätä pitää oikein tuumia!

Ja tästä siirrynkin miettimään niitä heimoja ja retreettejä. Kuulkaa, meidän pieni rakkauden hedelmämme spede on kokenut nukahtamisen kovin tyhmäksi urheilulajiksi viime aikoina. En silti usko, että tuo tuntisi vielä polttavaa halua fillaroida, joten sitä ei kannata ehdottaa hoitomuodoksi. Päiväunille laittelun pitää osua juuri eikä melkein oikeaan kohtaan tai pah, pari tuntia rähinää, kitinää ja kiroilua ei ole kuin nähdä. Siis spede rähisee ja äiti kiroaa. Eikä tuota rähinää saa loppumaan edes sillä sängystä pois nostamisella, kaveria kun väsyttää sikana mutta AIKA EI OLLUT OIKEA ja hänen perusoikeuksiaan on loukattu verisesti!

Jos ajoitus osuu oikein, niin spede simahtaa alle viiden minuutin. Ennen tätä vaivaa ei sentään ollut iltaisin, no, nyt on. Jo useampi ilta on mennyt plörinäksi. Kaveri saa merkillisiä huutokohtauksia, joihin auttaa se, että menet itse siihen omalle sängylle pötköttämään. Joka taas laukaisee erilaiset kohtaukset pojassa, toisin sanoen ensin pudotetaan tutti seinän ja sängyn väliin. Sitten heitetään nunnu johonkin hevonkuusikkoon. Sen perään huudetaan kuin hylkyhinaaja kun tutti ja nunnu on kadonneet. Arvatkaapa repiikö ihmistä joka on sen tenavan oikkujen mukaan pelannut koko hereilläoloaikansa? Ihan hieman...

Nyt on pakko myöntää, että minulla on muitakin lapsia. Jotka kaipaavat myös sitä huomioa ja hoitoa iltaisin. Ja niistä muista lapsista johtuen joudun päivisinkin tekemään kaikenlaista joka vie paljon aikaa siltä että miettisin mitä minä teen sen kiukkuavan, nunnua viskovan ja tutilla ampuvan speden kanssa. Joten oikeastaan ainoa ratkaisu jonka olen keksinyt on jättää spedeltä päiväunet pois. Josko sillä keinoa yöunen saanti helpottuisi ja kenties yöunet jopa pitenisi.

Eilen illalla menin maate puoli kymmenen ja kaivelin niitä speden erinäisiä kapineita sängyn alta, takaa, edestä jne jne kymmeneen asti. Miehen harrastettua samaa lajia siihen asti jo tunnin ajan. Siinä vaiheessa kun spede viimeinkin nukahti, nukahti irkkukin. Herätäkseen pirteänä kuin porkkana puoli kuudelta nauttiakseen hiljaisuudesta aamulla. Ja (anteeksi ruma sanonta) paskan marjat! Samalla sekunnilla kun palasin, lenkaten mutta silti suht hyvällä vauhdilla, aamusauhulta kurvatakseni suoraan vessaan niin eiköhän makkarista kuulunut pahanpäiväinen kiljunta, karjunta ja parku.

Että siinä se irkku sitten klenkkasi liki valonnopeudella, ja melkein ne shaisset ihan oikeasti housuissa, nappaamaan speden sängystään mukaan vessaan. Todeten, että tästä tulee iiiiiihana päivä kun heti aamusta äiti koetetaan teilata kaikella mahdollisella irtokapineella mikä vessasta löytyy. Ja sama linja on jatkunut siitä asti. Mitä nyt rähinäpaikkaa on vaihdeltu ja herätetty jo puoli taloa kiertämällä huoneesta huoneeseen rähisemään.

Olen melko varma että tämä kärttyily, nukkumisvaikeus jne jne liittyy nyt tuohon riivatun nuhaan. Joka kertahan spede on tehnyt saman, eli nukkuminen on muuttunut todella vaikeaksi muutama päivä ennen räkiksen päälle paukahtamista ja kiukkua on riittänyt aina siihen asti kun singulairit on otettu käyttöön. Joten ehkä tänä iltana sitten kaivelen taas singulairia kehiin, josko se auttaisi. Kunhan ensin noudan sitä apteekista, kiroillen, se kun on aika törkeän hintainen lääke juuri tällä hetkellä ostaa kun ei sitä rahaa muutenkaan olisi ylimääräisiä yhtään.

Ja nyt taidan siirtyä tutkailemaan pojan 12v kamoja, josko niissä on vielä jotain joka kaipaa pikapesun ennen lähtöä. Ehtisi juuri ja juuri kuivurin avulla vielä pesaisemaan mahdolliset puutokset. Se on moro ja viettäkää hiljaisuuden retreettiä irkunkin puolesta.