Vaikka ei juurikaan olisi kiinnostanut eilen mökiltä lähteä kotia kohti, etenkin kun suurajotkin alkaa tänään. Vaan minkä tälle tekee, rippijuhlat on sunnuntaina vaikka miten päin asiaa katselisi joten hohhoijaa. Mutta mukavaa oli. Suorastaan ihanaa, etten sanoisi. Ja vielä mukavammaksi oleilu kävi pyhäehtoona kun mökki jäi yksin meidän käyttöömme muiden lähdettyä kotia kohti työn pakottamana.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi seurasta mutta jokainen varmasti ymmärtää että 24/7 periaatteella ajan viettäminen lähisukulaisten kanssa on aika rassaavaa jos niin on pitkään. Ja onhan se niin, että välillä on kiva viettää aikaa ihan vain oman perheen kesken, ilman jatkuvaa mietiskelyä siitä mitä kukakin syö ja kenen vuoro onkaan tehdä sitä tai tätä. Johan siinä ehdittiin olemaan isolla tiimillä useampi päivä, pappa kun tuli mökille samana päivänä kun me sinne menimme eli torstaina ja ukon sisko lapsineen ja eksineen heti perjantaina.

Perjantaina kävimme ukon kanssa paitsi kaupoilla, myös käyttämässä muksut liikennepuistossa. Voi sitä ajelun riemua kun penskat pääsi polkuautoilla kiertämään pitkin poikin liikennepuiston "kaupunkia". Viikonloppuna ei mökillä oikein kummallisia touhuttu, muutama matto tuli pestyä ja lauantaina vietimme ukon siskon exän kolmekymppisiä. Lapset teki salaa sankarilta kortteja ja kruunuja, me juonimme sankarin läheisimmän ystävän paikalle ja nautimme sankarin ilmeestä kun tämä ei tajunnut mistä se ystävä oikein putkahti paikan päälle. Kyläbaarilta oli ostettu jo päivällä kääretorttu ja kakkukynttilät, ja yhdessä lasten korttien kanssa kiikutimme "kakun" juhlakalulle puhallettavaksi.

Sunnuntaina nautittiinkin sitten tosiaan siitä hiljaisuudesta kun autojen takavalot katosi mökkitien mutkan taakse. Sitä ennen tosin irkku joutui luopumaan jälleen yhdestä periaatteestaan eli peräkärryn kanssa ajamattomuudesta. Kävimme näet iltapäivällä hakemassa isomummun talolta vielä pyykkikoneen ja pirttipöydän meidän päähämme ja ehkäpä ne edellisillan synttärikemut oli osasyy siihen että ukko katsoi olevansa kykenemätön ajamaan vielä siihen aikaan.

Osasyy sikäli, että ukon selkä lienee se pääasiallinen syy, se kun kipeytyi reippaanlaisesti jo torstaina mökille ajellessa, kas kun silloinkin oli se kärry perässä ja irkku ehdottomasti EN AJA linjalla. Inhottava vaivahan se on, yli 100 kilometrin matkoilla selkä menee lukkoon repsikan penkilläkin istuessa vaikka ukko vääntelee itseään aina mutkalta toiselle. Tämän kesän aikana onkin päädytty siihen, että se on pääsääntöisesti irkku joka ajaa mökkireissut, ukolta kun tuppaa lähtemään tunto jaloista jos tämä istuu pidempään suoraselkäisesti auton penkissä. Mutta kuulkaa, ei siinä ajamisessa mitään vaikeaa ollutkaan. Peruuttamaan en olisikaan suostunut, papan kärryn kääntelyä kun katselin niin tuumin että ei ole ihan irkun hommia.

Maanantaina olikin sitten SE kamala päivä. Kamala sikäli, että olimme jo aiemmin päättäneet että lähdemme heti aamusta joko Powerparkiin tai Puuhamaahan, ihan sen mukaan kummassa on parempi keli luvassa. Niinpä autoon pakattiin yhdeksältä aamulla spede, junnu, prinsessa ja poika 12v ja irkku hyppäsi ratin taakse. 265 kilometriä tuli matkan pituudeksi yhteen suuntaan ja ihan hieman oli puutumusta ilmassa kolmen tunnin ajon aikana. Onneksi Pohjanmaalla tiet on hyviä ajaa ja liikenne aika olematonta, ohituspaikkojakin löytyy lähes kohdasta kuin kohdasta maaston ollessa laakeeta aakeeta.

Neljä tuntia pyörimistä Powerparkissa ilman rattaita, välillä spede käveli, välillä tätä kannettiin pitkin poikin ja siinä kuulkaa alkoi olla jo käsivarretkin mittaa simpanssi. Mutta on se hieno paikka, pakko myöntää että yhtä ainoaa yhtä siistiä ja visuaalisesti kaunista huvipuistoa en ole tässä maassa nähnyt. Ja se laitteiden määrä ja kirjo. Aika meni tosiaankin siivillä siellä hummaillessa. Neljältä pakattiin jälleen tiimi autoon ja lähdettiin kohti mökkiä.

Takaisin tullessa olimme sen verran viisaampia kuin mennessä, että pysähdyimme paitsi tankkaamaan ja jaloittelemaan, myös levähdyspaikoille muuten vain notkumaan pariin kertaan. Siinä määrin ajomatka alkoi puuduttaa irkkuakin, että puolen matkan paikkeilla oli pakko pysähtyä vielä nappaamaan kahvikupponen huoltsikalta. Ja kuulkaa, harvoin jos koskaan irkku on pelästynyt yhtä paljon kuin paluumatkan viimeisillä kilometreillä.

Irkku näet ajoi mäennyppylän yli himppasen liian lujaa ja ennenkaikkea liian luottavaisena siihen, että tie tosiaan jatkuu suorana heti nyppylän takana kuten ukko vieressä totesi. Eipä muuten jatkunutkaan, nyppylän takana tie haarautui kahtia niin että nokan edessä oli peltoryteikköä eikä suinkaan sitä tietä mitä piti olla. Ei sitä vauhtia nyt mahdottomia ollut, viittäkymppiä taisi mittari näyttää mutta pahaksi onneksi nyppylä samoin kuin alamäki nyppylän takana oli täynnä irtokiviä. Niitä inhottavia peukalonpään kokoisia "marmorikuulia" joista saa auton kyllä luisuun mennen tullen jos niikseen on.

Siinä kohtaa oli ukkokin hiljaa ja kalpeana vieressä kun auton perä lähti vasempaan ja nokka oikeaan kun kivet kuljetti mukanaan, irkku väänsi vastaan, perä siirtyi oikeaan ja nokka vasempaan ja jälleen irkku vääntää rattia. Voisin sanoa, että en ehtinyt oikeastaan muuta miettiä tilanteessa kuin että kummalle puolelle tietä päädymme mutta kas kummaa, jotenkin sain auton oikaistua. Rallihullu prinsessa nauroi kippurassa takapenkillä huutaen että tee se äiti uudestaan, poika 12v taas totesi että hitto hän säikähti.

Pelästyminen itselle tuli oikeastaan vasta mökillä kun ukon kanssa tilanteesta puhuimme. Ei siinä paljon oloa helpottanut se että toinen totesi että hitto sähän osaat ajaa paljon paremmin kuin olet sanonut ja eihän hänen tarvinnut edes napata rattiin kii kun hän huomasi että sä saat sen oikaistua. Irkun mielestä kun taitava kuski ei olisi kuunnellut kenenkään arvioita siitä että mihin se tie jatkuu vaan ajellut vaikka sitten matelemalla nyppylän päälle nähdäkseen onko se tie suoraan edessä vaiko ei. Opinpahan ainakin jotain uutta siinä, jos en muuta niin juuri sen että en kuuntele oudoilla teillä muiden sanomisia ja sen, että johonkin selkärankaan se oppi auton käsittelystä liukkaalla on jäänyt, niin automaattisesti ne korjausliikkeet tuli ilman että niiden kanssa oli ajattelulla mitään tekemistä.

Tiistaina hoideltiinkin sitten isompi kauppareissu pois ja vaikka alunperin oli ajatuksena että mökiltä kotiudutaan keskiviikkona, päätti irkku että ehei, yksi päivä pitää saada ihan vain hengailua varten ja kotiin lähdetäänkin vasta torstaina. Illansuussa irkun piti istuskella kaikessa rauhassa ukon seurana kun tenavat oli viimein saatu nukkumaan mutta kuinkas kävikään. Ehei, ei perinteisiä, mökillä kun irkulla on merkillinen tapa nukahtaa aina kesken illan kuten kävi lauantainakin kun niitä kolmekymppisiä vietettiin. Tuolloin muut valvoi neljään aamulla irkun vetäessä hirsiä jo ennen puolta yötä.

Tällä kertaa se olikin ukko joka koisasi autuaasti, spede näet alkoi kätistä puolilta öin ja ukko meni tätä rauhoittamaan irkun jäädessä lukemaan isomummulta tuotua Suomen talvi-, jatko- ja Lapin sodasta kertovaa "Kotirintama"-kirjaa. Puoli kahdelta irkku vasta havahtui tajuamaan että kappas, kaikki nukkuukin ja irkku vain istuu ja lukee ihan yksin. Kahdelta luovutin ja siirryin myös pehkuihin.

Keskiviikko siis hengattiin, irkku siivosi ylämökin, ukko ja poika 12v hakkasi loput puut haloiksi. Ukko opetti prinsessaa uimaan sammakkoa ja vesikammosta vielä perjantaina kärsinyt junnukin pluttasi järvessä sydämensä kyllyydestä. Ja mikä siellä oli plutatessa, mittari kun näytti veden lämpötilaksi 24 astetta. Illalla saunottiin vielä pitkään ja hartaasti ja eilen pakattiin kamat ja siirryttiin kotiin. Eikä kuulkaa olisi tehnyt yhtään mieli kotiutua, etenkään kun suurajot oli alkamassa ja mökin ympäristössä kulkee iso osa rallireiteistä. Hittolainen!

On se kumma kuinka nopeasti aika aina menee mökillä. Nytkin tuntui että päivät vain vilisi ohitse ja suunnilleen samantien piti lähteä kotiin. Ilman niitä hiivatin rippijuhlia emme olisi vielä kotiutuneet, irkku ilmoittikin pojalle 12v että tämä voi olla varma siitä että kun aikanaan ripille pääsee niin joutuu kesän ensimmäiselle leirille, enää yksiäkään ajoja irkku ei suostu missaamaan minkään kekkereiden takia.

Vaan kuulkaa, päätän tämän mökkiaiheisen raporttini tähän ja kirjoittelen vielä myöhemmin ihanista seuralaisista joita reissultamme saimme. Nyt siirryn tutkimaan mitä kaikkea kaupasta pitääkään hakea että saa tarjoiluvalmistelut alkuun. Ja kyökkipiika Kati, ISO KIITOS ihanista kakkukoristeista, poika 15v ei niitä ole vielä nähnyt eikä haluakaan nähdä ennen kuin kakun päällä mutta tiedän satavarmaksi että tämä tulee olemaan enemmän kuin ihastunut niihin.

Ja nyt se on moro, viettäkää mukava perjantai!