Ja jopa sitä unta riittikin. Lieneekö jännitys liikaa irkulle, irkku simahti jo reippaasti ennen yhtätoista ja heräsi vasta puoli seitsemän. Ohhoh! Kyllä nyt on kerätty voimia tämän päivän reissulle, johan on ihme jos alkaa puolilta päivin haukotuttamaan. Ja kyllä, tällä kertaa spedekin nukkui kuin uppotukki, on tainneet helteetkin olla osasyy huonoihin uniin. Vaan ne unet.

Pitäisikö tässä nyt istua jaskat housuissa lähiviikot ja odottaa missä ne kuolinkellot soivat. Unessa kun minulta irtosi ei ainoastaan etuhammas, vaan sen viereiset kolme hammasta lisäksi. Arvatkaapa vaan kenen mieleen tuli heti lähiviikkojen mahdolliset reissaamiset isompien osalta. Isän kanssa Puuhamaahan vai Powerparkiin vai mihin se nyt olikaan. Uskallanko minä edes istua tuona aikana? Koetan olla ajattelematta asiaa, josko tämä olisi se poikkeus joka vahvistaa hammasunien tarkoittamisen yleensä.

Ihan vain varmemmaksi vakuudeksi siitä, että todellakin koetan olla ajattelematta asiaa, kerron teille sen sijaan elämän pienestä merkillisyydestä joka meitä on kohdannut. Isomummun pihahan vilisi paitsi niitä lintuja myös siilejä ja oravia. Yksi muistotilaisuuden puheenaiheista oli mm se, onko siilipolot löytäneet uutta ruokkijaa lähialueelta, mummu kun niille heitteli sapuskaa ikkunasta aina aamutuimaan ja iltahämäriin. Ja voi kuinka paljon niitä olikaan.

Samalla eläinrakkaudellahan mummu ruokki myös pikkulinnut ja oravat joista kesyimmät kiipeilivät pitkin mummun talon ikkunan- ja ovenpuitteita odottaen josko keittiön ikkunasta ilmestyisi siemeniä ja muita herkkuja tarjolle ikkunalaudalle. Ja ilmestyihän niitä, ikkunan takana katsojiakaan ei hätkähdetty vaan asetuttiin sievästi istumaan ikkunalaudalle rouskimaan.

Mummun kissatkin, ne jotka tällä ovat asustaneet, ovat vain tulleet paikalle. Ilmestyneet nukkumaan kesähuoneen sohvannurkkaan ja odottaneet koska tuvan ovi aukeaisi asettua asumaan. Jokaisesta katista on laiteltu ilmoituksia omistajan löytymistä ajatellen ja koskaan ei omistajia ole löytynyt. Mummun viimeisin kissa ehti asustaa mummun luona likemmäs kymmenen vuotta, iso keltainen kolli joka oli niin ihmisrakas että en ole tainnut ihmisrakkaampaa kissaa koskaan tavata.

Tämä tuli minulle uutena tietona muistotilaisuudessa, mummu on leikkauttanut jokaisen kissansa siinä vaiheessa kun asumiskumppanuus on varmistunut. Mummun sydän kun ei kestänyt ajatusta kodittomista pienistä pennuista joiden elämä päättyy kannonnokkaan, kuten maataloissa usein oli ainakin ennen tapana hoitaa lisääntymisongelmaa. Mummuhan teki pitkän uran maatalouslomittajana joten enpä ihmettele että hän oli tuossa asiassa kovin tarkka.

Vaan asiaan, meidän alueellamme on siilejä näkynyt hyvin satunnaisesti. Kerran olen tainnut törmätä meidän pihamme takaosassa yhden siilin, ja muutaman kerran näiden kymmenen vuoden aikana nähnyt siilejä hieman kauempana asuvan naapurimme pihassa. Pääasialliset siilitapaamiset on valitettavasti tapahtuneet läheisellä valtatiellä jossa auton alle jääneitä siilejä näkyy joka kesä.

Pari viikkoa sitten olin lähellä saada slaagin kun rappujemme alta pönki esiin siili. Rotaksi perkule ensin luulin ropinaa ja sen mukaisesti nousi karvatkin pystyyn kunnes siilin ihanat nappisilmät ilmestyi näkyviin. Tämän jälkeen siili on näkynyt muutaman päivän välein pihassa, yleensä miettimässä kumpaan suuntaan menisi saunapolultamme. Vaan eilen. Eilen jouduin ihan väkisin jäämään istumaan ulkorappusille iltasauhun perään vaikka silmät olikin jo sikkuralla ja sänky ajatuksissa.

Siili, iso sellainen, näet ilmestyi näkyviin talon nurkalta. Tuhisi pyörätelineen alle, siitä sireenin alle ja kadoten jonnekin sireenin taakse, naapuriin oletin. Samalla alkoi kuulua rapina ulkorappujen alta ja sieltähän hiippasi esiin toinen, pienempi siili. Siinä vaiheessa uskoin jo nähneeni kaiken, kaksi siiliä ja yhtäaikaa, meidän pihassamme ja ihan siinä lähietäisyydellä jossa siili on käynyt tasan kerran aiemmin.

Tämä siili tuhisi kaiken aikaa mennessään ja lähti nurmikkoa tallailemaan, asettui sitten yhtäkkiä täysin liikkumattomaksi valkoapiloiden keskelle niin että vain selkä näkyi. Samassa pensasaidassa alkoi ropista ja kyllä, jälleen siili. Oletin tuon olevan juuri se joka katosi sinne sireenin taakse ja kenties naapuriin, ehkä naapurin nurmikko ei ollutkaan miellyttänyt. Vaan ei, tämä siili kipitti, pysähtyi välillä rapsuttaakseen korvaansa (!) ja jatkoi sireenipensaan alle.

Hetken kuluttua pensaan altaa kuului tuhinaa ja kappas, siellä oli se aiemmin kadonnutkin siili, veti itsensä tiukaksi palloksi kun korvanrapsuttelija koetti tätä tökkiä. Olisiko kyseessä äitisiili ja kaksi poikasta? En tiedä, mutta aikansa tökittyään korvanrapsuttelija kyllästyi ja lähti pyörätelineen alitse kohti rappusten alusta. Siilit näemmä tutkivat hajujen perusteella mihin lajitoverit ovat kulkeneet, niin kovaa nuuskutusta siili piti istuutuen edelleen aina välillä rapsuttelemaan korvaansa.

Siinä vaiheessa kerällä ollut siilikin valpastui ja lähti nurmikkoa tallaamaan. Harmi vain että kulkuväylä oli juuri se, josta nurmikko on palanut eli siilin kulku aiheutti rapinaa. Tästä rapinasta intoutuneena, oletan ainakin, se rapsuttelijasiili lähti juoksemaan nurmikolle. Niinpä, se todellakin juoksi, siinä näky jota en ikinä ole nähnyt. Iso siili veti itsensä jälleen kerälle rapsuttelijan ehdittyä lähelle ja taas tökittiin, mutta ei, kerällä se pysyi tiukasti. Rapsuttelija kyllästyi ja lähti nuuskimaan pyörätelineen aluetta uudelleen.

Aiemmin kiveksi jähmettynyt siili, se siellä apiloiden keskellä, sekin päätti jatkaa matkaansa ja saikin kävellä kaikessa rauhassa pihan perälle asti. Iso siilikin lähti hetken kuluttua jatkamaan matkaansa, mutta nyt selvästi hiipimällä palanutta nurmea pitkin. Rapsuttelija istui rapsuttamassa sitä korvaansa pyörätelineen vieressä ja jatkoi sitten matkaansa ulkorappujen alle. Siinä vaiheessa irkku luovutti ja siirtyi sisälle, iso siili samoin kun se kivi kun olivat ehtineet jo pihan perälle saakka.

Melkein teki mieli huutaa, että "mistä näitä siilejä ropisee", niin merkillistä niiden näkyminen meidän pihassamme on. Tiesittekö muuten, että siilit ravistelevat itseään samaan tapaan kuin koirat? En minäkään, eilen näin senkin. Enemmän riemua tosin aiheutti se, että hetki sitten kerällä olleen siilin piikit ropisi tämän ravistellessa itseään. Ei ihme että rapsuttelija jäi kuulostelemaan ja liikkeelle samantien kun nurmikolta kuului palaneen ruohon ropina.

Mutta kyllä minä olin ihastunut. Hämmästynyt. Otettu. Ja vaikka mitä. Ja koska uskon niin lapsenomaisesti siihen, että pois lähteneet ihmiset antavat vielä merkkejä itsestään lähdettyäänkin, olen aivan varma, että tämä oli jotenkin isomummun lähettämä tapahtuma. Aivan samoin kuin äidin viirivehka jonka otin hoitooni äidin kuoltua, viisi vuotta kukka ei tehnyt yhtä ainoaa kukkaa vaikka kukki aina äidillä komeasti mutta sen jälkeen tuo on kukkinut aivan villinä.

Varpusvauvojen lentoharjoittelukausi näyttää muuten olevan ohi. Mihinkään nuo ei silti ole lähteneet, hyppivät kesyinä rappusten vieressä irkun ollessa tupakalla, lehahtelevat omenapuun, sireenin ja pensasaidan väliä ja ottavat hiekkakylpyjä vanhempiensa tapaan auton viereen tekemissään pienissä tasa-alueissa. Onneksi näitä pieniä eläimiä näkyy pihassamme näin runsaasti, maalaiskylään suunnattu uintireissu kun sai irkun sydämen jälleen kerran huutamaan kotia maaseudulta.

Nyt on oikeastaan ainoana ongelmana rohkeus. Täällä kun on kaikki valmiina syksylläkin, junnun koulupaikka pienryhmässä, prinsessan ystävät, hyvät naapurit, tuttu ympäristö. Ei minusta taida olla yhtäkkiä järjestämään kaikkea uusiksi, ei totuttamaan tätä katrasta uuteen ympäristöön saati ottamaan sitä riskiä, että junnun kohdalla asiat ei luistakaan niin jouhevasti jos vaihdamme asuinkuntaa. Hmmm.

Vaan nyt, ystävät hyvät, irkku päättää tämän sekavaakin sekavamman postauksensa tähän ja siirtyy miettimään mitä sitä ollenkaan laittaisi päälleen. Kylpytakki ei liene järkevin mahdollinen asu tuonne kaupungin riemuihin. Juna-aikataulukin on vielä katsomatta, lastenhoito sentään järjestetty eli puoli voittoa tuokin. Ja ei, huomenaamulla tuskin on luvassa tarinaa päivänkulusta, mahtaako irkusta olla koko päivänä kirjaamaan tapahtumia ylös.

Tarkoitushan kun on paitsi saada oksupoksut lentämään niissä pyörittävissä, keinuttavissa ja vispaavissa laitteissa joihin irkku ei ole teinivuosiensa jälkeen edes pystynyt kunnolla katsomaan, myös kiertää terassilta toiselle ja näin ollen kotiin palannee laitamyötäinen irkku iltasella. Ja sehän taas tietää huomiselle paitsi pahaa oloa myös julmettua väsymystä.

Joten näihin sanoihin, viettäkää oikein mukava lauantai ja sunnuntai siinä samaa kyytiä, se on moro!