Olisihan se kivaa juu kun päät rauhoittuisi. Vaan aika turhalta toiveelta tuo tuntuu. Irkku näet nousi suosilla puoli kuudelta ylös, spede oli kovin levoton aamuyön ja herätteli kerran toisensa jälkeen. Sitä ennen herättelijänä toimi, tietämättään, ukko, joka jäi valvomaan kun itse siirryin sänkyyn aikeinaani katsoa CSI loppuun. Ei tuo nyt sentään tuuppimassa käynyt, mutta nukkumaan tultuaan siirtyi kerran toisensa jälkeen tiukemmin kiinni ja irkku edeltä reunaa kohti kun oli milloin kuuma, milloin asento huono.

Mikähän siinä on, että silloin kun arki sujuu ja fiilikset on hyvät niin kainalossa on mukava nukkua. Vaan annapa olla, kun suhteessa on pienikin kupru niin jopa unen keskellä sitä tulee haettua sitä omaa tilaa sängyssä. Merkillistä. Niin, siis täällähän on taas pientä kärttyä ilmassa, ollut maanantaista asti. Aluksi se ei oikeastaan edes ollut keskinäistä kärttyä, mutta kettuuntunut ukko sai luonnollisestikin aikaan sen että irkunkin pinna alkoi kiristyä aste asteelta.

Kyllähän minä ymmärrän, että ketuttaaa ja kenelle sitä ketutusta on helpompi purkaa kuin lähimmälleen mutta silti. Kiristämään se alkaa sitä lähimpääkin kun ei tiedä mitä sanoisi, tekisi tai miten päin olisi ettei ainakaan aiheuttaisi lisäketutusta. Ketutuksen syykin lienee arvattavissa. Ukko kävi maanantaina jälleen kerran lääkärissä tsekattavana, ajatuksenaan josko pääsisi vähitellen kokeilemaan töihin torstaina kun saikku loppuu. Lääkäri oli, irkun mielestä viisaasti, toista mieltä ja kirjoitti lisää sairaslomaa. Työpaikan betonilattia yhdistettynä koviin turvakenkiin kun ei ole millään muotoa hyvä yhdistelmä ainakaan tällä hetkellä.

Leposärythän on saatu kuriin, kiitos sen kiropraktikon joka avasi lukot lonkasta ja rangasta, sekä lonkkanivelkuopasta imetyn nesteen ja tilalle tuupatun kortisonipiikin. Rauhallinen kävely ja seisominen toimii jotenkuten, istuminen ei edelleenkään. Lonkan liikerata ei ole normaalia nähnytkään ja tämä jos mikä askarruttaa paitsi sitä fysiatria, jolla ukko käy, myös montaa muuta lääkäriä tällä hetkellä. Onneksi hoito on varmuudella parasta mahdollista, vaiva tai paremminkin sen aiheuttaja kun on totaalinen mysteeri ja fysiatrilla on vankka erikoislääkäreistä koostuva apujoukko joiden kanssa asiaa tutkailevat.

Vaan takaisin siihen kärttyyn. Alkaahan se aika varmasti käydä pitkäksi kotona, en väitä. Irkulla nyt on jatkuvasti jotain puuhaa ja ne harvat hetket kun sitä puuhaa ei ole, irkku käyttää mielellään itselle mielekkääseen oleiluun sen sijaan että hoitaa seuraneidin tehtäviä tympiintyneelle miehelle. Enkä varmasti ole ainoa nainen tässä maailmassa jolle käy vieläpä tämä perinteinen, eli kun ukon naamasta näkee että ketuttaa, niin itse tulee pysyttyä pois näkyvistä niin paljon kuin mahdollista. Näin siis eilenkin, etenkin kun mies oli aamusta asti tympeä ja kiukkuisen oloinen.

Iltaa myöten tilanne ei suinkaan helpottanut, päinvastoin. Irkku touhusi omiaan, tuijotti telkkaria, touhusi taas, laitteli iltapaloja, koetti saada spedeä nukkumaan ja surffaili netissä ukon hypätessä taajaan tupakalla. Snapsejakin tuo näytti ottavan siinä tupakalla loikkimisen lomassa ja irkku jotenkin toivoi että se ketutuskäyrä siitä laskisi ukolla vähitellen. No, eipä tuo tainnut laskea, omissa oloissaan tuo hengaili. Eipä tuo kyllä irkulle murissutkaan, mutta toisinaan murinakin olisi mukavampaa kuultavaa kuin se inhottava fiilis mikä itselle tulee kun tuntuu että missä muualla tahansa olisi mukavampi olla kuin juuri siinä juuri sillä hetkellä.

Yhdeltätoista lähdin suosilla sänkyyn. Havahtuen puoliunesta speden kätinään ennen kuin CSI ehti loppumaan ja nukahtaen umpiuneen liki samantien kun takaisin sänkyyn oikaisin. Ei hajuakaan koska ukko on kömpinyt sänkyyn, mutta tosiaan, puoliyötä meni puoliunessa. Ja kun nousin ylös niin ette ikinä arvaa mitä tapahtui. Sain sännätä valonnopeudella vessaan, se riivatun kuratauti iski vuorostaan irkkuun. Näemmä siitä selvittiin yhdellä kurailulla, tämän postauksen ajan, johon olen käyttänyt aikaa jo reippaasti yli tunnin, ei ole vessaan tarvinnut juosta.

Sen sijaan olen juossut sinne tänne. Spede havahtui kunnolla hereille liki samantien kun heräsin, itse asiassa istuin vielä vessassa tuolloin. Siis spedelle velliä, kärttyilyn hallintaa ja rauhoitteluja. Hetken kuluttua spede kiipesi yläkertaan ja herätti prinsessan joka puolestaan tuli käymään alakerrassa ja murisi irkulle spedestä joka tämän herätti. Kotvanen tästä ja spede tuli alakertaan kädet olkapäitä myöten kakassa, ja sitä samaa tuotosta oli vaipassa ja rinnuksilla. Jiihaa. Onneksi kakka on sentään kiinteytynyt reippaasti mutta risoo se silti, kun aamullakin joutuu miettimään miten sitä tenavaa nostelisi että sen saisi pestyä ilman että on itsekin siinä ihtessään.

Junnu on herätelty, samoin teini, aamupalat laiteltu, lääkkeet annettu ja kahvia juotu mukitolkulla. Sen varmaan huomaa postauksen sekavuudestakin, että ajatukset on keskeytetty taajaan tänä aamuna. Ehkäpä kirjoittelen lisää jos jossain vaiheessa saan omat ajatukseni ihan vain itselleni, mutta siihen asti siirryn suosilla pyykkäämään, viikkaamaan, siivoamaan aamupalajälkiä ja muuta vastaavaa aina yhtä vaihtelevaa puuhaa. Viettäkää mukava keskiviikko, se on moro!