Kun se iskee, niin se iskee koko voimallaan. Edes blogia ei ole ehtinyt päivittää kun niin. Se wii. Maanantain parin tunnin jumppasessio sai jatkoa tiistain puolitoista tuntisesta joka taas sai jatkoa keskiviikon puolitoista tuntisesta. Eilinen oli palautumispäivä ja tänä aamuna aion laudan kaivella taas tuohon toiminta-alueelle kunhan saan koululaiset liikenteeseen ja itseni täysin hereille. Jalkalihasten pinkeys on kadonnut eilisen aikana, aamulla kolotti mutta illalla koivet oli jo kuosissa.

Aivan uusia lihaksiakin on löytynyt tässä laudan kanssa riehuessa. Yhden joogaliikkeen kuvauksessa lukeva "vaikuttaa syvempiin mahalihaksiin" ei olekaan huijausta. Ja niin kuin minä ajattelin niitä joogaliikkeitä tehdessäni että nämä nyt ei tunnu missään, kaikkea kanssa. Juu ei tunnu ei, silloin kun ekan kerran teet. Teepä seuraavana päivänä uudestaan. Tai odottele päivä pari. Sitten voikin ihmetellä että mitä hittoa, kuka on asentanut pinkeän kuminauhan selkärangan eteen kun niin kiristelee ja kolottaa. Eilen oli suorastaan tuskaa nauraa ja tänään sama näyttää jatkuvan, paitsi se selkärangan edessä oleva piilolihas myös kyljissä olevat puhumattakaan vatsassa päällimäisinä olevista lihaksista, ilmoittaa tehokkaasti olemassa olostaan.

Kaiken tämän kuntoiluhulluuden keskellä poika 15v aiheuttaa äireelleen harmaita hiuksia. Tai niin, aiheuttaa ja aiheuttaa, miten senkin nyt ottaa. Poika on sähläri ollut pienen ikänsä, ketkukin vielä eli ei mitään uutta ihmeellistä mutta silti. Millä hitolla taot järkeä päähän jonka haltija ottaa puhuttelut vastaan silmät kirkkaina, nyökytellen ja ollen samaa mieltä, mutta ei ne opit siellä päässä pysy. On kuin tuuli kävisi korvien välissä vieden kaiken älyn pois sen mukaan missä ja kenen kanssa tämä liikkuu. Hittolainen!

Pojallahan on menossa tämä ns olen aikuinen-kokeilu eli saa maanantaisin tietyn summan rahaa tililleen jolla sitten kustantaa oman elämänsä ruoan ja muiden suhteen. Viime viikolla olin jo aikeissa lopettaa kokeilun lyhyeen, kas kun pojan ruokavalio näytti olevan kolme kiloa banaaneja, muutama paketti nuudeleita, nakkipaketti, näkkäriä ja leikkelettä. Ja tämä siis koko viikon ajaksi, ei edes pariksi kolmeksi päiväksi. Rahat kun oli, yllätys, mennyt viimeistä euroa myöten ensimmäisen kauppareissun jälkeen. Pesäähän raha ei vahingossakaan tämän pojan taskuun tee, ehei.

Kokeilua sovittiin jatkettavan vielä viikon ajan mutta vain sillä ehdolla että ruokavalio on monipuolisempi ja että sitä ruokaa varmasti on koko viikoksi. Maanantaina poika kävi kaupassa, osti maitoa, lisää nuudeleita, kananugetteja, leipää, leikkelettä ja maksalaatikkoa. Kuulemma kolmen päivän ruoat oli plakkarissa ja tililläkin vielä rahaa. Syytä oli ollakin, uusi kauppareissu olisi edessä torstaina. Tämän kokeilun lomassa tämä viikko on ollut ongelmallinen aamuheräämisten kanssa, poika on rehellisesti myöhästynyt koulusta kolmena aamuna eli jälki-istuntoa lienee luvassa. Äireen hermoja on siis koeteltu maanantaista asti joten napsahduksiahan se lupailee.

Keskiviikkona se sitten tuli. Napsahdus. Illalla. Äiree kun antoi fiksuna mimminä pojalle kaksikymppisen että tämä käy kaupalla siinä kulkiessaan ja tuo äireelle pullon pommacia. Koska olen enemmän kuin tietoinen siitä, että se raha ei pesää tee ja kaikessa retkutetaan missä pystytään, vannotin pojan tuomaan paitsi loput rahat myös kuitin kaupalta. Näin sovittiin ja poika ilmoitti kuuden kanttiin liikenteeseen lähtiessään että hän tuo sen limun puolen tunnin sisään ja lähtee vasta sitten kylille. Arvaattekin.

Kellon viisarit näytti seiskaa, kasia, ysiä. Kännykkään ei tietenkään saanut yhteyttä, mitä vielä. Hieman ennen kymmentä poika kotiutui. Jo ilmeestä pystyi kertomaan että ehei, homma ei ollut alkuunkaan kuosissa. Eikä se ollutkaan. Limupullo kyllä tuli mutta loppuja rahoja ei. Ne nyt oli vain mennyt. Kuten ne kokeilurahatkin. Mennyttä kaikki. Voi helketin kuustoista sanon mä. Arvatkaapa repesikö täällä h****tti? Että olisi tehnyt mieli pyöritellä tervassa ja höyhenissä koko poika, kyllä siinä sai poika kuulla kunniansa ja huolella. Kotiarestia, aina siihen asti kun lähdet armeijaan, totesi äiree. Tosiasiahan on sekin, että ei äireen hermo kestä viikkoa pidempää kotiarestia kun pojasta on kyse, tämä kun on varsinainen sähköjänis, mutta kyllä niin tekisi mieli purkittaa koko kölvi.

Muutenkin tämä viikko tuntuu olevan kovin kaksijakoinen. Kuntoiluhulluus ja sen mukanaan tuomat kiputilat ovat, masokistisesta luonteestaniko tämä johtuu, pelkkää plussaa mutta muuten mennään pitkin mutia suunnilleen. Tiistaina käytin spedeä lääkärissä, tälle kun on ilmestynyt mahaan merkillinen "haava", "rupi" tai "läntti", miten sen nyt tahtookaan ilmaista. Märkäruveksi sitä itse epäilin, maanantaina läntti oli vanhan viisipennisen kokoinen, tiistaiaamuna kokoa oli jo kymmenensentin kolikon verran. Kaiken lisäksi läntti on kuin mahaan olisi tosiaan liimattu kymmensenttinen, yhtä selvärajainen, symmetrinen ja kohollaan. Tulehtunutkin se mokoma oli alta ja hyvin, kirkuvanpunaista ihoa riitti parin sentin päähän läntistä joka suuntaan.

Lääkäri, jolla on krooninen antibioottikammo väitän mä, totesi että ei se mitään märkärupea ole. Siinä on ollut molluska jonka lapsi on repinyt auki ja joka on tulehtunut. Hmmm. Väitän kyllä nähneeni rikkiraavittuja näppylöitä ja minun silmilläni siitä ei saa millään aikaiseksi sellaista. No, lopputulema oli kuitenkin se että pojan hoitoohjeeksi tuli paikallishoito eli antibioottirasvaa monta kertaa päivässä länttiin. Toinen mokoma länttikin löytyi tiistai-iltana, tosin paljon pienempänä ja nyt on sitten rasvailtu. Hyvä juttu, rasvailulla taidetaan selvitä, tulehdus on selvästi hellittänyt ja läntti lähtenyt pienenemään, se pienempi läntti onkin jo lähes kadonnut. Edelleen olen likipitäen satavarma että kyseessä on märkärupi, sillä molluskoita en spedellä ole nähnyt ja toiseksi, junnulla näyttää olevan samanlainen läntti, tosin paljon pienempi, takamuksissa.

Koska terveysjutut on nyt selvästi framilla tässä torpassa niin samalla linjalla jatketaan. Eilen junnu tuli koulusta kotiin ja valitti ensisanoikseen päätään. Sattuu ja paljon. Sattui jo koulussa. Ja ei, opettaja ei antanut sanoa asiasta vaikka hän viittasi. Voi hitsinpimpulat sanoin mä. Mittari näytti onneksi vain 37.3 vaikka poika oli kieltämättä sairaannäköinen. Puolen tunnin päästä mittari näyttikin jo 37.6 ja pääkipu jatkui. Onneksi mittari lopetti kapuamisensa ja eilinen mentiin pääkipuisena alle 38 lukemissa. Kunnossa tuo ei todellakaan ole, siihen malliin makoilee milloin missäkin mutta ainakaan vielä ei ole mitään tukehtumiseen tai yhtäkkiseen voinnin romahtamiseen viittaavaa näkyvissä.

Eipä silti, junnu on ollut koko tämän viikon tukkoinen ja röhäinen. Lähes joka aamu on jännitetty tuleeko oksupoksut yskimisen mukana, limaa on ja paljon pitkin väyliä. Normaalisti 160-180 lukemia aamuisin puhaltavan lapsen aamupuhallukset on olleet luokkaa 100-120. Päivää myöten tilanne ei ole juurikaan parantunut, yli 150 ei ole päästy millään. Katsellaan nyt mihin tämä tästä lumpsahtaa, spede puolestaan on siirtynyt niiskutukseen ja yskimiseen. Hohhoijakkaa. Ja huomenna olisi se koulupäivä eikä siinä edes kaikki, paikallismatsiliputkin odottaa hyllyssä ja pikkujoulumeininkiä odotellaan. Saapa nähdä peruuntuuko koko juttu, onhan tässä vielä vuorokausi aikaa.

Vaan nyt, suurin osa koululaisista on lähtenyt tien päälle ja junnu kaipaa paitsi aamulääkkeitään myös aamupalaa. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai!