Ihan oikeasti! Mikä muukaan voi olla sellainen aamu jolloin heräät typerään uneen, käytät ensimmäisen vartin etsien junnun ajanvarauslappua ja seuraavan vartin juosten yläkerran ja alakerran väliä vain kuullaksesi teinin sanovan "mä meen ysiin hei". Hmph. Kaikki menee täältä ysiin tänään. Ihan turhaan olin kasiin tuuppimassa ketään. Merkillistä sanon mä! Ja junnuhan ei mene kouluun, junnun kanssa lähdetään taysiin astmapolille ja aika oli kuten sen muistinkin, vaikkakin se hiton uni sai jotenkin epävarmuuden kellonajan suhteen heräämään. Hmph hmph hmph.

Mutta niin, se uni. Se se kuulkaa oli vähintäänkin omituinen. Ihan ensiksi todettakoon että siinä unessa me asuimme täällä mutta emme silti täällä, talo oli jotenkin paljon syrjemmässä ja hmmm rähjäisempi? Juuh, eikä siinä kaikki. Siinä unessa minä heräsin aamulla bileiden jälkeen puolikuntoisena. Eikä siinäkään vielä kaikki, puhuin puhelimessa anopin kanssa joka oli hyvin ilomielinen ja suunnitteli jotain sen talon ja loppupäivän suhteen, mutta minä en nyt enää muista mitä se oli. Eikä edes nämä vielä mutta kun siinä unessa spede ja junnu oli kipeinä mutta ei sitten kuitenkaan.

Ja luuletteko että se uni päättyy tähän? No ei. Minä etsin siinä unessa kuumeisesti oikeuden kirjettä jossa oli ilmoitettu moneltako minun oikeudenkäyntini oli sinä samaisena päivänä, joka oli muuten sunnuntai. Ja huom, minulla oli siis todella huono olo, etoi, oksetti ja olo oli hutera. Ja samalla kun etsin kuumeisesti sitä lappua missä se oikeudenkäynnin aika oli, soitin appiukolle kysyäkseni mitä kautta sinne saamarin oikeuteen kannatti ajaa. Eikä tässä edelleenkään kaikki.

Kun sain puhelun appiukon kanssa loppuun, äitini huuteli takahuoneesta, niin siis kyllä siinä meidän tässä talossa oli takahuone, samaan tapaan kuin jossain kaupassa ennen vanhaan oli, ettei kannata hosua. Ja sitten minä löysin sen lapun ja oikeudenkäynti aika oli 15:00 ja kello oli puoli kolme jo tuolloin. Ja minulle tuli kiire. Ja prinsessa totesi että hänhän pukee minkä ehtii. Ja äiti huuteli että älä nyt pingota, kyllä sä sinne puolessa tunnissa ehdit. Ja minä soittamaan oikeuteen että voiko sitä minun käsittelyaikaani siirtää puolella tunnilla eteenpäin kun on himppasen kiire enkä taida ehtiä. Ja siihen minä onneksi heräsin.

Vaan ettepä arvaa mistä syystä olin menossa oikeuteen? Olin syytettynä lasten pahoinpitelystä. Siis täh? Ja siinä sen lapun etsintöjen lomassa mietin asiaa ja sitä, miten törkeää on että tukkapöllöstä joutuu oikeuteen, että jos olisi edes vyöllä napsinut tai karttakepillä tai jotain, mutta tukkapöllöstä. Hmph. Oli todella omalaatuinen uni, ja mitä hittoa se äitikin siinä unessa teki. Ukkokin näkyi jossain vaiheessa unta mutta lähinnä sellaisena taustahiihtäjänä, isompia lapsia siinä ei näkynyt ollenkaan. Merkillistä sanon mä. Ja kiitos sen unen, aamulla olin satavarma että muistan junnun ajan väärin ja menemme auttamattomasti myöhässä. Ou mai sanonko mikä.

Vaan se siitä unesta, lähes yhtä paljon oli tapahtumaa ja huvia eilen iltapäivällä kun pojan 15v opettaja soitti. Olenhan kertonut että tämä opettaja on todella kiva, mukava ja hauska, eikä alkuunkaan sellainen nitroja kaipaava tiukkis luokanvalvoja millainen pojalla oli esim alakoulun ekoilla luokilla. Okei, tämä opettaja on luullakseni joko minun ikää tai jopa muutaman vuoden nuorempi, täysin varma en ole, mutta ehkä juuri siksi sekä siksi, että tämä on omien sanojensa mukaan ollut aika levoton nuori mies itsekin peruskoulun ajan ja parantanut tapansa vasta lukioiässä, tämä ei sitten saa sitä slaagiakaan saati stressiä minkä moni muu opettaja olisi tuon pojan 15v ja tämän luokan kanssa saanut jo miljoona kertaa. Luokka on siis poikapainotteinen ja yllättäen samalle luokalle päätyi yläkouluun siirryttäessä se pojan 15v aisapari jonka äidin kanssa paukutimme käsiämme miljoonia kertoja alakouluiässä yhteen.

Mutta siis, opettaja soitti eilen todeten että niinhän tässä nyt kävi, sun poikas sai jälki-istuntoa vielä näin kouluvuoden lopuksi. Ja sitten hölötettiin paitsi syyt ja seuraukset, myös sen kuinka hienosti poika oli seissyt selkä suorana tekonsa takana toiselle opettajalle käryttyään pojan aisaparin taas väittäessä että ei he mitään, ja kuinka hienoa opettajasta oli että poika on selvästi miehistymässä vaikka tuo edelleen pää pilvissä kulkeekin suuren osan ajasta ja kuinka hienosti syksy on mennyt verrattuna aiempiin vuosiin ja kuinka meillä on puoli vuotta aikaa ja pirulainen, pidetään tiukasti se yritys edelleen päällä ja toivo ja usko siihen, että numerot nousee vielä reippaasti kevään aikana kun se läksyparkkikin varmasti alkaa purra myös koetilanteissa, muutenhan se onkin jo purrut paitsi pojan käytökseen ja läksyjen suoritukseen hienosti.

Erityiskiitokset opettaja antoi sille, että tämän kohta kolmen vuoden rupeaman aikana hänellä on ollut hieno luokka, vaikkakin vilkas eikä hän sillä, mutta hieno ja vieläpä sellainen jossa oppilaiden vanhempien kanssa on ollut helppo olla yhteyksissä. Yhtä ainoaa vanhempaa joka kuuluisi sarjaan "ei meidän herranterttu ja opettaja ei nyt tiedä mistään mitään" ei ole kuulemma eksynyt joukkoon. Siinä tuli melkein itsellekin tippa linssiin kun tätä ei todellakaan ole jäljellä kuin puoli vuotta. Enpä muista koskaan kenenkään opettajan kanssa olleeni näin tiiviisti yhteyksissä enkä muista yhdenkään opettajan paneutuneen oppilaisiinsa samoin kuin tämä opettaja on tehnyt. Hitsiläinen.

Mutta niin. Poika 15v sai kamalasti kehuja vaikka sen jälki-istunnon tiimoilta soiteltiinkin. Ja keväällä uudemman kerran sano. Toivottavasti. Johon totesin että niin, onhan tässä vielä kaksi koulupäivää sekä juhlat aikaa. Pojalla 15v kun koulu loppuu vasta tiistaina muiden jäädessä lomalle huomenaamulla. Vaan nyt, hittolainen, enhän minä jouda enempää. Pakko alkaa aamupalatus ja pikakotihommat, tässä on tosiaan se pakollinen taysin keikka vielä. Hyvää perjantaita ja se on moro!