Se minuun on kuulkaa iskenyt. Sen huomaa siitä, että yhtäkkiä olen touhuamassa sitä, tätä ja tuota, ilman että minulla olisi ollut aikomustakaan touhuta sen enempää sitä, tätä tai tuota. Osittain näistä kevätpörriäisen aiheuttamista kohtauksistakin johtuen bloggaaminen on jäänyt nyt suhteellisen vähälle, etenkin kun se kellojen siirto taas aiheutti sen etten olekaan ollut aamuisin jo viideltä kahvikuppi nenäni alla jolloin aamut on menneet suorastaan lentäen.

Kuten eilen. Heräsin, naksautin kahvinkeittimen päälle, läppärin auki, puin ja kävin aamusauhulla netistä aamulehden etusivua lueskellen. Tämän itselleni tärkeän toimenpiteen jälkeen kaadoin kahvia kuppiin, kävelin kerrosta ylemmäs toteamaan teinille kellon olevan ihan justaansa puoli seiska ja töihinlähtöajan olevan aivan liipasimella, palasin alas lukeakseni muutaman mielenkiintoisimman uutisaiheen ja todetakseni että eteisessä mönki pieni mieshenkilö odotellen että äiti tulisi ja tarjoilisi aamuvellit nokan eteen.

Uutisaiheiden lukeminen typistyi hätäiseen tutkailuun sen aamukahvin lomassa ja hetken kuluttua olinkin jo kaivamassa pyykkitelineiltä kuivia ja puhtaita vaatteita junnulle, prinsessalle, tuuppimassa kumpaakin vuorollaan ja lennossa nakkailemassa leipiä paahtimeen, kaakaoita mukeihin ja lisää kahvia omaan kuppiini. Ei hyvä ei, minulle ei todellakaan sovi aamut jolloin en ehdi rauhassa sitä kahviani ryystämään. Ilmanko heräsinkin tänään jo puoli kuudelta, ja niinkin myöhäinen ajankohta johtuu vain siitä että totesin viideltä sängyssä että jotain rajaa, ei sitä nyt tarvitse tuntikaupalla ehtiä notkumaan itsekseen.

Mitä taas kevätpörriäiseen tulee, se on saanut minut pesemään makuuhuoneen aina seiniä myöten, hinkkaamaan yläkerrassa paitsi lasten myös poikien huoneet suunnilleen hammasharjaa apuna käyttäen ja kyhnyttämään vessaa kuin uskoen että riittävällä kyhnyttämisellä vessan lattian alta, sieltä vessanpytyn ja lattian yhtymäkohdasta joka pieniä miespuolisia asukkaita tulvivassa talossa on SE ONGELMA, ilmestyy vähintään Alladin kysyäkseen mitä haluaisin toivoa. Näin ei tosin ole ainakaan vielä käynyt mutta ehkä jo seuraavalla kyhnytyksellä?

Vaan astunpa ajassa kotvan taaksepäin ja totean että kävi juuri kuten ounastelinkin, viikonloppu meni viuhvauhvauhdilla vaikka mitään sen merkillisempää emme tenavien kanssa touhunneetkaan. Perjantaina tuijottelin telkkaria apinanraivolla, kun olin ensin saanut alakerran jynssättyä suunnilleen juuriharjalla, lauantaina keitin julmetun kattilallisen kanasoppaa jota sitten saapui einehtimään myös ukon sisko tyttöjensä kanssa. Illalla keskityin odotteluun ja junnun ja prinsessan aisoissa pitämiseen, kas kun se isi, ihan kohta, ihan pian, ihan varmasti. Ja tulihan tuo, heti yhdeksän jäljestä reppu pullollaan ja kädet täynnä kasseja.

Kyllä. Karkissa riittää. Riittää jopa siinä määrin, että osa karkeista katosi jemma-nimiseen piiloon koska niitä todella oli. Lapset sai jokainen toivomansa hervottoman kokoisen tobleronen, joiden syömiseen en ole muuten puuttunut ja jotka selvästikin ovat niin hervottomia että puolikkaita tobleroneja on edelleen jääkaapissa. Paitsi spede, joka sai pikkupatukoita joita sitten onkin kerätty milloin mistäkin päin torppaa kun ei kai sitä kukaan syö määräänsä enempää kerralla. Ja kun mahaan ei sovi enempää, niin silloinhan on loogisinta heittää se loppupatukka vaikka nyt isoveljen sänkyyn. Toki. Onneksi patukat on nyt loppu, suklaalöytöjä ei ole enää siis luvassa.

Lasten saatua halauksensa ja karkkinsa ja tilanteen tältä osin rauhoituttua sai äitikin sitten sen halauksen ja tuliaisia. Mitään muuta en ollut osannut enkä halunnut toivoa kuin että ukko tulee ehjin nahoin kotiin ja mielellään vielä yhtenä kappaleena mutta arvatenkin ukko oli jotain pientä ostanut. Paitsi että sain ison pullon kermalikööriä, jota en koskaan raaski ostaa, sain myös pullon shampanjaa, jota vielä vähemmän raaskin ikinä ostaa. Lisäksi sain myös erinäisen määrän erilaisia karkkeja koska niin, se makeanhimo ajoittain, sain vielä pisteeksi iin päälle pullon Bacardin mojito-sekoitusta. Tai miksi sitä nyt sitten sanotaankin.

Ukon reissu oli ollut kaikkinensa hyvinkin onnistunut ja on erittäin todennäköistä että ensi kesän mahdollinen ja toivottava kesälomareissumme, se kaksinkeskeinen, suuntautuu juuri Tallinnaan periaatteella yksi yö hotellissa ja kaupungin tutkailua. Tämä on tosin vielä suunnitteluasteella mutta ehkäpä, kenties jne. Mitä taas tulee vaimon hengailuun kotopäässä, joudun toteamaan että vaikka nautinkin siitä että sain olla ominpäin penskojen kanssa niin kyllä lauantaina alkoi jo olla hieman ontto olo. Kaikkea sitä kanssa.

Sunnuntai olikin sitten virvonvarvonpäivä eli täällä hytkyttiin pitkälti kyseisen toiminnon siivittämänä. Junnu ja prinsessa lähtivät virpomaan ja iltapäivästä perjantaina isälleen lähteneet pojatkin kotiutui ja taas hihkuttiin ja hurrattiin tuliaisia. Muilta osin touhu onkin ollut kovin tasaista ruokaa, pyykkiä, imuria ja kevätpörriäiskohtauksia, eilenkin iski pienimuotoinen kevätpörriäinen joka taas aiheutti sen että siloittelin kaikkia hiemankin retkahtaneita aiempia sekopääkohteitani kuosiin ja pesin pyykkiä kuin viimeistä päivää. Tulos: tyhjät pyykkikopat ja nuollut lattiat. Noin suunnilleen.

Tälle päivälle on suunnitelmissa leivontaa, kokkausta ja edelleen sitä pyykkihulluutta, tosin kaappeihin nakottavien muodossa. Samaan syssyyn koetan miettiä missä välissä kiikutan prinsessan sinne korvien puhdistukseen, remowaxia on nyt tuupittu korviin pitkän kaavan mukaan joten olettaisin että sieltä vähitellen saisi moskaakin ulos. Puhdistukseen kiikuttaminen vain sijoittuu niin idioottimaiseen kellonaikaan, tämä kun pitää viedä alueelle 10-13 välisenä aikana ja varautua siihen, että siellä saattaa mennä aikaa. Jälleen kerran joudumme nipistämään koulutunneista joista on nyt nipistetty niiden oikaisuhoitojenkin vuoksi joten pläääääh.

Enpä muuten tiedä muista, mutta minulle tämä kellojen rukkaaminen ei tällä kertaa oikein sopinut. Maanantain kuljin kuin usvassa, tuntui ettei herää millään vaikka kuinka koetti sitä kahviakin juoda. Illalla taas uni on todella kevyttä pitkään, eilenkin säpsähdin hereille kun ukko hilppasi sänkyyn ennen puoltayötä. Ilmanko aamuisin onkin puoliunessa vielä tuntitolkulla herättyään. Selvästikin ollaan silti parempaan menossa, tänä aamuna käynnistyminen on tapahtunut jo hieman joutuisammin kuin eilen jolloin olin vielä kahdeksan jälkeenkin puoliunessa.

Vaan nyt, pakko se on myöntää että on aika siirtyä kaivelemaan jälleen kerran puhdasta ja kuivaa pyykkitelineeltä junnun päälle. Tämä kun on tullut joka ainoa kerta ulko-ovesta poistuttuaan litimärkänä kotiin ja sehän ei ole kiva se. Odotan kauhulla koska tämä saa jonkun julmetun taudin kylmettymisen tuloksena, toivottavasti ei saisi tällä kertaa. Millä pidät eläväisen pojan kuivana näillä ilmoilla? Kumisaappaatkin oli suunnilleen täynnä vettä tämän kotiuduttua eilen kaveriltaan. Hitsinpimpulat sanon mä. Vaan tosiaan, viettäkääpä mukava keskiviikko ja se on moro, siirryn kaivelutoimiin.