Ja hitsiläinen, tässähän ollaan ikäänkuin omin päin tenavalauman kanssa. Tenavalauma tulee tosin lähes puolittumaan illansuussa poikien 13 ja 15 lähtiessä isälleen mutta silti, kovinpa on omalaatuinen tuntemus tämä. Vaan asiaan. Uutiskatsaus kännykän ihmeelliseen maailmaan tai paremminkin varkaiden merkilliseen elämään. Poliisit olivat käyneet roiston asunnolla ja ei, kännykkää sieltä ei löytynyt. Kuten ei sitä roistoakaan, harmillista kyllä. Kännykkää tuskin tullaan saamaan takaisin vaan eipä hätää, kiitän jälleen kerran ihanaa ja hyvää ja loistavaa ja vaikka mitä, vakuutusyhtiötämme josta todettiin että he korvaavat varastetun puhelimen täysimääräisenä koska a. se laaja turva, b. rikosilmoitus ja c. ehdollinen omavastuu joka ylittyi heittämällä.

Puhelimen osalta homma on siis hanskassa, sim-korttia vajaa enää jos tarkkoja ollaan, niin ja sitä puhelinostosreissua. Joka tosin saa luvan odotella siihen kun se sim-kortti ja niin edelleen. Myös teinin asuntoasia on kuosissa, syystä että laskelmia on tehty, kelassa on käyty, tutkittu ja tuumailtu on suunnasta ja toisesta. Ja lopputulema on se, että teini ei muuta kotoa ennen kuin on valmistunut. Tässä kohtaa voi vaikka taputtaa jos siltä tuntuu, vaikka tämä onkin kovin kaksipiippuinen juttu niin silti minusta ratkaisu on fiksu, filmaattinen ja sanoisin jopa järkevä.

Tämän perään voimmekin siirtyä sitten vähemmän hurraa-fiilistä nostaviin juttuihin. Inan kasvattaja soitteli pari ehtoota sitten todeten että tänä kesänä ei pentuja tule. Syykin on erittäin hyvä, astutukseen aiottu oma kasvatti oli kuollut joulun tietämillä. Hitsiläinen. Yleensäkin ottaen kasvattajan elämässä oli ollut tuolloin viikko jonka tämä olisi mielellään hypännyt yli, tämä oli näet itse sairastunut, potenut sikainfluenssa-nimikkeellä ensin vuorokauden julmetuissa mahakivuissa ja järjettömässä kuumeessa ja päätynyt sen jälkeen umpisuolenpoistoon.

Joka oli osoittautunut turhaksi operaatioksi mutta sikäli hyodylliseksi että samassa yhteydessä oli todettu ärhäkkä tulehdus joka selitti sekä kuumeen että ne kivut. Luonnollisestikin asioiden lähtiessä alamäkeen niin alamäki oli sitten himppasen jyrkempi eli kasvattajan kotiuduttua leikkurista oli tämä todennut muutaman tunnin päästä koiralla mahalaukunkiertymän. Eläinlääkärin ehdittyä paikalle ei ollut enää mitään tehtävissä, koiruus oli näet mennyt jo shokkiin. Että sillälailla sitten.

Vaan eipä hätää. Kasvattaja toki lupasi katsella ja avitella josko tahdon sen koiruuden nyt ja tässä hankkia, tämä kun tuntee luonnollisestikin kasvattajapiirit rodun tiimoilta hyvin. Seuraava mahdollinen tilaisuus heidän kauttaan saada koira kun on vasta sitten reilun vuoden päästä kesällä johon mennessä hän on ehtinyt käyttää kohta kaksivuotisjuhliaan viettävää omaa kasvattia näyttelyissä ja saamaan tälle hieman lisää kokemusta, älyä ja meriittejä.

Niin. Kiirekö meillä tässä sen koiran kanssa on, minä ilmoitin että odottelemme. Jäin tosin miettimään päätöksen tehtyäni sitä, että onko kyseessä se että todellakin tahdon koiran vain ja ainoastaan samalta kasvattajalta kuin Ina oli vai haluanko sittenkin vetkuttaa asian kanssa. En ole osannut vielä ratkaista tätä dilemaa vaikka kovin olenkin kallistumassa sen puoleen että kyse on juuri siitä kasvattajasta ja tämän vastuullisuudesta koirien ja yleensäkin eläinten ollessa kyseessä.

Eilen sekosin muuten täysin sukkiini aamusella. Sikäli sekosin, että huomasin yhtäkkiä siirteleväni huonekaluja yläkerrassa ja heiluvani imurin, rätin ja mopin kanssa kuin kaistapää konsanaan. Vaan kuulkaa, nyt yläkerran lattialta voisi vaikka syödä halutessaan. Enpä olekaan aikoihin siivonnut siellä niin että olisin käynyt myös poikien huoneet läpi moppeineni. Tein myös vähemmän miellyttävän ja ajatuksia herättävän löydön kaivellessani pojan 15v laatikoita, jota ei tietenkään saisi tehdä enkä olisi tehnytkään ellen olisi etsinyt johtoa pleikkarille jonka tämä oli kiikuttanut pojan 13v huoneeseen.

Takaisin siihen järkyttävään ja ajatuksia herättävään löytöön. Löysin näet pojan laatikosta avaamattoman viinipullon. Tai tarkemmin sanottuna glögipullon. Mitä tästä sitten pitäisi ajatella. Mitä pitäisi tehdä. Pitäisikö huutaa, riemastua ja kirkua kuin heikkopäinen. Minä ratkaisin asian kysymällä mitä helvattaa tämän laatikossa teki viinipullo, tämä kun ei kuitenkaan juo itse käsittääkseni oikein koskaan ja vielä vähemmän tämä juo viiniä tai glögiä. Niin. Se ei ole hänen vaan hänen kaverinsa ja hän lupasi vain säilyttää sitä kun tämä ei voi viedä sitä kotiinsa. Aha. Ja poika siis olettaa että meille voi tuoda.

Olen vielä vaiheessa tämän asian kanssa sikäli, etten ole päättänyt soitanko kaverin äidille vai enkö soita, toisaalta tiedän vallan hyvin että tämäkin tietää vallan hyvin poikien ottavan joskus ns juhlatilanteessa hömppelit mutta niin. Olen miettinyt asiaa paitsi itseni, myös tämän äidin ja jopa näiden poikien kautta ja aijai, kyllä kuulkaa on vaikiaa päättää nyt. Ehkä otan tätä kaveria korvasta kiinni ja kiikutan tämän äitinsä eteen ihmettelemään asiaa. Hittolainen. Tsai. Höh! Tieto todellakin lisää tuskaa.

Vaan nyt, päätän tämän raporttini täältä ihmettelyn, kummastelun ja sekopäiden paratiisita tähän ja aloitan päivän aherruksen. Edessä on näet reilunpuoleinen perunasavotta ennen kuin lähden speden kanssa kaupoille. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai ja toivotetaan nyt samalla kertaa varoiksi viikonloppujakin kun en yhtään tiedä mitä tänään ja huomenna touhuamme.