Eilinen päivä, tai siltä minusta ainakin tuntui illalla kun nukkumaan hiippailin. Oikein tarkalleen en nyt osaa hahmottaa itsekään mistä moinen tunne niin voimakkaana tuli, enhän minä päivää viettänyt istuen saati maaten enkä edes netissä roikkuen niin että tunne selittyisi sillä. Jotenkin vain tuntui siltä ja oli sängyssä oikein pakko miettiä että tuliko sitä tehtyä mitään päivän aikana. Ja tulihan sitä, sapuskaa, pyykättyä kaikki pyykit pois koreista, pakastettua raparperia, keitettyä raparperikiisseli ja muuta vastaavaa pipertelyä.

Ehkä syy harakoille meno-tunteeseen onkin se, etten imuroinut eilen ollenkaan? Oikein muutakaan selitystä en äkkiä saa revittyä hihastani. Meillä näet teini ilmoitti siivoavansa koko talon jos vain poikaystävä saisi yöpyä yhden yön arkiaamua vasten. Tämä lupaus tapahtui sunnuntai-iltana ja minä ilmoitin teinille samantien, että minä sitten myös pidän kiinni siitä lupauksesta. Ja olenhan minä melkein pitänytkin, vähän tosin avitellut sieltä täältä etukäteen. Tai no sieltä ja täältä, miten senkin nyt ottaa.

Jos joku näet on hidas siivoamaan yhtään mitään, on se teini joka kulkee kännykkä korvalla. Varsinkin kun tällä menee koulusta kotiutumismatkaan vähintään pari tuntia, kas kun pitää käydä vielä kahvilla sen poikaystävän kanssa ja muutenkin hengailla yhdessä siihen asti kun poikaystävän kyyti kotimaisemiin lähtee. Varsinaista kotonaoloaikaa on ollut vasta puoli kuudesta iltaisin ja siitäkin ensimmäisen tunnin teini on käyttänyt kieppumalla keittiössä, olkkarissa ja huoneessaan. Ja sen ajan, vajaan pari tuntia, minkä tämä on käyttänyt siivoamiseen kahtena iltana, on tämä käyttänyt osittain myös istuskelemalla kännykkä korvalla.

No, ajattelen asian positiivisesti, yläkerrasta on lastenhuone siivottu lähes kokonaan. Tasot sieltä on näet vielä kaikki pyyhkimättä ja rapputasanne on siivottu juuri sen verran mitä minä sitä maanantaina siivosin samalla kun ruokkosin alakerrassa telkkaritason taustaa selvitellen mm kaikki ne miljoona eri johtoa jotka liittyvät kotiteatterijärjestelmään. Tänään ajattelin itse mennä suorittamaan sen tasojen pyyhkimisen ja samalla taidan urakoida yläkerran rappusiin levittäytyneet kapineet paikoilleen, teini ei ole näet ehtinyt laittaa vielä tikkuakaan ristiin oman huoneensa eteen ja alakertahan ei ole ollut kuin läpikulku- ja kieppumisalueena. Joten ehkäpä urakoin alakerrassakin, muutenhan me ehdimme hukkua paskaan, jos näin voi sanoa ja joka nyt ei tarkoita speden urakoimia kikkareita, ennen kuin teini ehtii tässä kerroksessa edes imurinjohtoa näyttää.

Ehkä se tekemätön olokin menee ohi kun tartun imuriin ja huiskin menemään? Ihan varmasti, tosin tässä herää mietintö siitä onko tänään siivouspäivä, ulkona näet on komea auringonpaiste. Joka houkuttelee miettimään nurmikonleikkausta. Se näet on järkyttävän pitkä, kiitos paitsi sen maailman surkeimman leikkurin myös julmetun vesimäärän jonka se sai osakseen. Samaisesta vesimäärästä kärsi ulkokukat, ne jotka oli kahdessa jalallisessa astiassa ulkorappusilla. Eilen aamulla kumpaisessakin astiassa oli vettä piripintaan ja kukat ikäänkuin uivat joukossa. Ei siinä auttanut muu kuin koettaa kaataa varovasti sitä vettä pois ja kiikuttaa kukat sisälle mullankuivatukseen ja se jos joku tuntui minusta typerältä.

Keittelin tosiaan iltapäivällä raparperikiisseliä tenaville, junnuhan ei sitä syö mutta muille maittaa varsin hyvin kermavaahdon kanssa. Siinä keitellessä tuli tietysti mieleen että riipaisenpa samalla muutaman varren pakkaseenkin ja kun niitä varsia pilkoin ja jaoin puolen kilon pusseihin tuli junnukin juuri sopivasti kertomaan kuinka oli tällä kertaa saanut koulussa vesimeloonia muiden saadessa omenaa, mutta kuinka opettaja oli sanonut että äidin pitää soittaa terkkarille ja selvittää miksi poika ei saa omenaa.

Minua jokseenkin ihmetytti, sillä vuosi sitten kouluunmenotarkastuksessa käsiteltiin myös junnun ruoka-aineallergiat. Muistanpa jopa lääkärinlapun jonka vein keittiölle. Ilmeisesti se lappu on sitten kadonnut johonkin ja kuukausi takaperin ihmettelin suunnattomasti miksi junnu oli yhtäkkiä julmetun tukossa koulusta tultuaan. Hetken ehdin jo epäillä että näinköhän siitepölymäärä on tuhatkertaistunut vai onko pojalle vain iskemässä kovaakin kovempi lenssu kunnes poika totesi itse, että koulussa oli ollut omenaa ja vaikka hän sanoi ettei hän saa sitä syödä, oli apuope käskenyt syömään ne pois lautaselta.

Tuolloin laitoin opelle viestiä asiasta ja junnukin tokeni parissa päivässä supertukosta siihen normi kevättukkoon mutta ilmeisesti sitä lappua sitten ei edelleenkään ole siellä keittiöllä koska eilen junnu oli saanut opettajan vaatimuksesta vesimeloonia. Niinpä soitin siinä raparperin perkaamisen yhteydessä terkkarille ja tämä oli, jos mahdollista, ihan yhtä ihmeissään kuin minäkin. Kun kyllähän siitä oli puhe ja hän on varsin hyvin tietoinen ja pitää jopa yleissääntönä, ettei koivuallergiset lapset saa omenaa siitepölyaikana, mutta eikö sitä muka tosiaan ole sitten kirjattu.

Aikansa junnun lappuja pelmattuaan tämä totesi että juu ei. Koivu-, leppä-, ibuprofeiiniallergiat lukee lapuissa, samoin pöly ja laktoosi, mutta omenaa hän ei ole sinne huomannut kirjata. Edelleen minua hämää silti se lääkärin kirjoittama todistus että mihin se on päätynyt, mutta samapa tuo kai, pääasia että terkka käy tänään viemässä ruokalaan tiedon siitä ettei junnulle saa antaa omenaa helmi- ja heinäkuun välisenä aikana.

Eilen illalla tarkkailin muuten siiliarmeijaani, tai sitä vähäistä osaa siitä mikä liikkuu siedettävään aikaan. Siiliarmeija on kolmen siilin kokoinen ja kokoja katseltuani olen päätynyt siihen, että kyseessä on sama kolmikko kuin viime kesänä eli emo ja kaksi poikasta. Poikaset tosin on jo aikuisia siinä kuin emokin mutta emon mitoissa ne ei ole vielä alkuunkaan. Hyvin ne on silti viime kesästä kasvaneet, alkavat olla puolet siitä mitä emo on ja emo onkin sitten iso. Tämä säälliseen aikaan liikkuja on toinen niistä poikasista, hipsuksi minä tätä kutsun.

Hipsu näet harjoittaa samaa lajia kuin viime kesänäkin eli istahtaa kesken kulkemisensa aina välillä rapsuttamaan toista kylkeään ja vuoroin korvaansa. Olisiko tuolla reppanalla jotain loisia vai kutittaako muuten vaan, en tiedä, mutta hassua katsottavaa se on. Eilen olin vähällä jo opastaa hipsua, tämä kun lähti syötyään pensasaidan raosta naapurin pihaan ja kääntyi vasempaan. Siilit asustavat pikkumetsässä eli oikea suunta olisi ollut oikeaan ja ihme kyllä, sain juuri ja juuri purtua kieleeni etten siinä rappusilla seistessäni sitä kiekaissut ääneen.

Tuijottelin tarkkaan mitä tämä touhuaa siellä naapurin pihassa, siis sen minkä pensasaidan alaosan raoista näin tämän välillä vilahtavan ja hipsu hiippaili naapurin sireenin alle. Ei hajuakaan miksi, mutta sinne tuo livahti. Hetken kuluttua hipsu palasi toisesta kohtaa pensasaitaa meidän pihaamme, rapsutti jälleen, kuten oli tehnyt tuolla ihmekierroksellaankin ainakin viidesti ja taapersi auton eturenkaan eteen jossa oli jälleen rapsutussessio. Sen jälkeen hipsu hiippaili auton alle enkä minä nähnyt tämän tulevan pois sieltä sinä aikana minkä rappusilla vielä notkuin eli näinköhän kaveri oli jäänyt lämmittelemään auton katalysaattorin alle, ukko kun oli tullut juuri vartti aiemmin töistä kotiin sillä.

Hipsun ruokailuajaksi on nyt muokkautunut vartti ennen kymmentä. Paljon aiemmin en viitsi edes ruokia ulos viedä, tarjoilua kun ei ole tarkoitettu muille ja yhdeksän aikaan illalla pihassa poukkii vielä iso harakka tutkailemassa tilanteita. Harakalla on ilmeisesti nukkumaanmenoaika noihin aikoihin, vähän jälkeen yhdeksän kun tätä ei näy enää missään. Pikkulinnutkin hiljenee samoihin aikoihin, äänestä päätellen jollain lintusilla on poikaset jossain ihan meidän pihassamme. Toivottavasti naapurin kolli ei keksi lähteä etsimään niitä, sitten menee kyllä hermo itsellä.

Oho, kello lähenee jo seiskaa eli ei auta, nyt on pakko hiljentyä ja siirtyä herättelytoimiin. Se on moro ja viettäkää mukava keskiviikko!