Minä en nyt yhtään ymmärrä miten minä olen tällä viikolla nähnyt aivan järjettömän paljon unia joka ainoa yö. Ja eläviä unia vielä kaiken lisäksi, unia joissa on milloin menty laivalla, milloin jouduttu todistamaan sissijoukkojen tekemiä raakuuksia, milloin samoiltu metsässä. Yöelämästäni on tullut niin villiä, että eilen tuntui etten herää millään. Vielä puoleltapäivinkin haukottelin ja silmät lupsui kun koetin vähän jotain touhuta eli hohhoijaa, väsyttävää on tämä. Kaiken kruunaa se, että aiemmin omia-aikojaan aamutuimaan herännyt akka on herännyt tällä viikolla joka aivaten ainoa aamu vasta tasan kuudelta kellon soidessa. Hitto.

Eilen en saanut oikein mitään edes aikaiseksi. Pyykkejä viikattua, ruoantynkää laiteltua ja siinä se melkein sitten olikin. Virkkuukoukku kädessä tuli notkuttua puolet päivästä nojatuolissa tuijotellen telkkaria puolella silmällä. Iltapäivällä viimein alkoi olla herännyt olo ja käytin tilaisuuden hyväkseni kaivellen kännykän esiin ja soittaen sille televisioasentajalle. Tästä kun ei ole kuulunut vielä pihaustakaan ja ukon telkkarikuume kasvaa hyvää kyytiä, tämä kun olisi niin lähdössä jo tutkimaan mitä on tarjolla. Toisaalta ukkoa näemmä syö aika lujaa se pari tuntia mitkä tämä iltaisin katselee televisioa olkkarissa, eipä silti, itsekin jouduin eilen vaihtamaan paikkaa prinsessan kanssa kun en vain nähnyt kunnolla sohvalta televisioa.

Minun pitäisi kaiketi saada aikaiseksi ja raahata itseni lekuriinkin, mutta olen jotenkin miettinyt että nyt kun kesäsulut on alkamassa ja on ihmisiä jotka tarvitsevat kipeämmin lääkäriä kuin minä, niin taidan odotella syksyyn. Vasemman käden peukalo ei näemmä pidä virkkauksestakaan, päivä päivältä se on alkanut vaivaamaan enemmän. Vaiva on silti edelleen siedettävä, peukaloa ei särje särje kuten viime talvena teki, se ei vain siedä taivuttelua eikä toisaalta myöskään painelua juuresta. Kaiken aikaahan se on vaivannut asentojen puolesta mutta tämä pitkä kudintauko sai sentään kivuttomat liikeradat isonemaan. Nyt on palattu takaisin talvisiin liikeratamahdollisuuksiin vaikka niin, hammasta purren peukaloa pystyy kyllä liikuttamaan aivan minne haluaa. Hittolainen, ei ole vanhaksi tulemista ei.

Osasyy lääkärireissun karttelulle on sekin että minua risoo mennä arvottavaksi. Ja vielä enemmän piikitettäväksi, kortisonipiikkiähän lekuri tarjosi sormelle jo viime talvena jos se ei tokene siitä. Eniten kaikessa minua tosin risoo se, että en pysty toimimaan käsieni kanssa aivan samoin kuin ennen ja se risominen onkin sitten ihan omaa luokkaansa. En viitsi edes laitella tähän sitä sanalitaniaa jota olen aika-ajoin käytellyt koettaessani tehdä vasemmalla kädellä kotihommia jotka edellyttävät puristamista tai mitä tahansa, johon peukalon liikerataa ja voimia kaivataan. En.

Sen sijaan vaihdan aiheen sutjakkaasti eilen kohtaamaani sotajoukkoon. Siihen siiliarmeijaani. Onkohan siileillä olemassa hierarkia? Samaan tapaan kuin koira- tai susilaumassa? Vaikka siilit nyt ei laumassa eläkään käsittääkseni? Eilen illalla pikkusiili, ei hipsu vaan se toinen pieni, oli syömässä toisella kipolla ja ei aikaakaan kun iso siili hiippaili paikalle tunkien nenä edellä pikkusiiliä kohti niin että tämä tuhisi, tuhisi ja tuhisi ja siirtyi vähän kerrassa sivumpaan koettaen välillä pitää edes jonkinlaisia asemia ruokakippojen välimaastossa.

Tätä tunkemis- ja tuhinanäytöstä kesti valehtelematta reilun tunnin, sinä aikana minä ehdin katselemaan Housen loppuun, kurkkaamaan ikkunasta näytöstä, tuijottamaan Amyä, kurkkaamaan ikkunasta, tervehtimään töistä palaavan ukon, suukottamaan yöunille lähteneen pojan 13v ja kurkkimaan jälleen ikkunasta. Samoilla sanoilla kun Amy viimein loppui oli siilitkin pääsemässä jonkinlaiseen ratkaisuun ruokakippohierarkiassa, pikkusiili oli näet peppu edellä menossa pensasaitaa kohti ja isosiili köpsötteli aivan kuin hartiat koholla tätä kohti määrätietoisesti niin kauan kunnes pikkusiili oli aivan lähellä pensasaitaa eikä uskaltautunut enää koettamaan askelia eteenpäin.

Isosiili kääntyi, kipitti vauhdilla ruokakipoille ja pikkusiili lopetti tuhinan, tässä kohtaa olin siis jo ulkorappusilla seurailemassa tapahtumia, kääntyi ja katosi vauhdilla pensasaidan välistä naapurin pihaan. Isosiili jäi syömään tyytyväisenä kun minä palailin sisälle ja täytyy todeta, että se isosiili on ihan oikeasti tuplaten pikkusiiliä isompi. Jäin oikein miettimään onko tosiaan kyseessä viimekesäinen emo ja toinen tämän poikasista, pikkusiili kun on väriltäänkin paljon paljon vaaleampi kuin isosiili. Jotenkin sopisi niin hyvin olemaan, pikkusiilithän alkaa näet myös olla "aikuisia", siili kun saavuttaa sukukypsyyden vuoden iässä ja toisaalta, siili saa poikasia kuitenkin vasta juhannuksen tienoilla eli tämän vuoden poikasia nämä ei voi olla millään ilveellä. Ajoiko äiti siis lapsensa huitsaan?

Oikein muuta merkittävää täällä ei olekaan nyt tapahtunut, jos sitten merkittävänä ei pidä sitä että prinsessalta lohkesi eilen aamulla pala hampaasta ja lähempi tarkastelu osoitti palan lähteneen hampaasta joka heiluu kuin viimeistä päivää ja jota prinsessa ei uskalla silti nypätä irti eikä toisaalta anna myös meidänkään nypätä. Toivottavasti hammas saadaan tänään huitsaan, jos joku on rasittavaa niin kuunnella kuinka lapsi kitkuttaa kun "sattuu" eikä anna silti tehdä asialle mitään. Hitsi.

Tänään ohjelmassa on myös junnulla kevätretki eli he suuntaavat teatteriin luokan kanssa. Junnu aiheutti muuten lievää rintarottingilla-meininkiä täällä pari päivää sitten, tämä toi koulusta näytille matikan ison kokeen, sellaisen joka tehdään ekan ja tokan luokan välissä. Poika oli sitten paukuttanut kokeesta täydet pisteet. Samaiseen nippuun opettaja oli liittänyt pari kirjoituskoetta, jotka nekin oli lähes täysin oikein. Pientä punamerkintää oli papereissa liittyen sanavälejen pituuteen ja kirjainten leveyteen, junnu kun kirjoittaa aivan järjettömän leveitä kirjaimia. Jäin tosin miettimään, että onko tämä loistava koulumenestys nyt tulosta pienryhmässä olemisesta ja meneekö koulu plörinäksi samantien kun vaihtaa isoon luokkaan mutta toivottavasti ei.

Isommista poika 15v lähtee tänään isälleen, teini puolestaan poikaystävälleen ja poika 13v pyysi äitiä keittelemään tälle uuden kulhollisen raparperikiisseliä. Pienemmistä ei kukaan näytä välittävän kyseisestä kiisselistä, isommat taas syövät kaikki sitä mutta kukaan muu ei samanlaisella antaumuksella kuin poika 13v. Äitiinsä tullut, minä vedin raparperikiisseliä kuin suklaata lapsena, parhaan ystäväni äiti keitteli sitä aina kesäisin ja lähetti ystävän hakemaan minutkin kiisselille. Meidän äiti ei kiisseliä keitellytkään eli olen tosiaan syönyt sitä ensimmäisen kerran ikinä siellä ystävälläni.

Vaan nyt, kello käy ja tämä istuu. Siirryn siis vähitellen kaivelemaan junnulle lämmintä ylle, he kun menevät katettuun ulkoilmateatteriin, ja kaipa se on kohta heräteltävä tenavia koulutielle. Se on moro ja viettäkää oikein mukava perjantai!