Kiitos vain kaikille kakkumestareille joiden luomuksia olen sihtaillut kerran jos eräänkin pitkin blogistanian ihmeellistä maailmaa. Jo aiemmin hurahdin testailemaan pursottamista ja vähitellen se homma alkaa jotenkuten sujumaan niin eikös nyt sitten iskenyt hinku testailla niiden kakkukoristeidenkin tekemistä. Ja MMF-massasta tietysti, marsipaania kohtaan kun minulla on jonkinlainen inhotussuhde.

Tässäpä nyt nämä ihan ensimmäiset tekeleeni ikinä, tai oikeastaan toiseksi ensimmäiset, ensimmäisethän tein eilen sinisestä MMF-massasta, siitä samaisesta josta tein ihan himppasen turhan ytyä tavaraa tomusokerimäärän yliannostuksella. Liekö sitten se yliyty taikina yhdistettynä uteliaaseen junnuun ollut tuhon syynä, rusetit paukahti kahtia niin että kumahti kun junnu niitä hieman tutkaili lähemmin... Niistä minulla ei valitettavasti ole edes kuvia, kas kun olin tähän päivään asti vahvassa uskossa sen suhteen että kamera on rikkirikki. Ei hajuakaan mitä poika 15v sille on tehnyt mutta hei, sehän toimii! Eli kuvia pukkaa ja nyt tosiaan niistä toiseksi ekoista koristeista.

Leikkivät ruusuja, ei saa häiritä...

Kuin myös tämä, mutta ei tahtonut kahden muun seuraan...

Tämän ihmekukkasen keskelle on selvästikin pulu kakkinut...

Ja nyt pukkaa sitten kysymystulvaa päälle, kas kun kukaan ei ole seppä syntyessään ja selvästikin neuvoa jos jonkinlaista tässä kaivataan, jos nyt ei muuten niin ihan vain alkuun päästäkseen. Koska parikymppiäkin on tällä hetkellä suht kovassa kurssissa tässä pirtissä niin mitään järjettömiä rahasummia ei ole laitella kapineisiin joita olen monissa blogeissa nyt ihastellut kieli pitkällä vaan aika paljon pitäisi käyttää luovuutta kapineiden suhteen.

Sen verran olen nyt tutkinut ja hutkinut että totesin seuraavien kapineiden olevan mitä todennäköisimmin aika käyttökelpoisia ja jopa saatavilla jo valmiiksi. Sydänmuotti, ainakin ebe oli käyttänyt kyseistä kapinetta kukkien terälehtien tekemisessä joissakin versioissa. Sukkapuikko, sillä pystynee näpsästi painelemaan kukkien terälehtiin kuvioita. Munakenno, yhteen munakennoon pystyy laittamaan 15 kukkaa folioon muotoutumaan ja kuivumaan. Näitä en ole siis vielä testannut, mutta olettaisin toimivan. Lisäksi löytyy Tupperin appelsiinikuorintakapine, sitä tässä olen jo joissain määrin heilutellut mm painantakapineena. Sekä tietysti hammastikkuja joilla painelin niihin eilen tekemiini rusetteihin "rypytykset".

Eli nyt te, jotka taiteilette vaikka mitä ihanuuksia kakkuihin koristeiksi, mitkä on ihan ehdottomia juttuja mitä kannattaa hankkia. Aion hommailla pikkuhiljaa vähän jotain pientä, mutta ihan jotkut perusjutut pitäisi varmaan hankkia ihan aluksi tai koettaa keksiä jotkut korvaavat niille. Esimerkkinä todettakoon että totesin ettei mattopuukko ole alkuunkaan hyvä kapine vaikka näin luulin ja toisaalta taas vauvan tuttipullon korkki on yllättävän kätevä kapine. Pizzaleikkuri olisi mahdottoman ihana kapine massan pilkkomiseen mutta sanotaanko niin, että se on ihan himppasen turhan iso jos aikoo jotain kukkakuvioa sillä ajella...

Lisäkyssääkin pukkaan, eli mistä koristeita on mielestänne paras tehdä? Olen nyt tosiaan tutkaillut koristeita jos jonkinlaisia pitkin blogistaniaa ja lukenut sokerimassasta, marsipaanista, MMF-massasta ja marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta eli kääk, varsinaista salatiedettä sanon mä! Entä sitten värit? Ajattelin hommata ainakin nestemäistä elintarvikeväriä ens alkuun, se kun sekoittuu helposti massaan tekovaiheessa ja ehkä jauhemaistakin jonkin verran mutta käsittääkseni niitäkin on miljoonaa eri mallia.

Siis kääk! Auttakaa nyt naista mäessä sillä tälle kävi todennäköisesti juuri samoin kuin monelle blogistanian kakkutaiteilijalle konsanaan... Sormet syyhyää suunnilleen kaiken aikaa jääkaapissa nököttävän MMF-massan kimppuun.