Jos kohta päivillä on ollut muutenkin tapana kiitolaukata ohi, niin eilinen vasta kiitolaukkasikin. Ja akka mukana, jos näin voi sanoa. Vaan kivaa oli, kertakaikkisen mahdottoman kivaa. Tajusin siinä speden kanssa erinäisissä liikkeissä kiitolaukkaillessani että enpä olekaan tainnut koskaan, siis koskaan, äitiyteni aikana olla tilanteessa jossa pääsen kiitolaukkailemaan vain yhden lapsen kanssa niin että lapsikin olisi jo osannut puhua tai että se olisi ollut erityisen helppoa autolla kiitolaukkailua paikasta a paikkaan b ja siitä paikkaan c.
Teinin kanssa tuli paljonkin kiitolaukkailtua ihan kahden silloin kun tämä oli pieni, mutta se kaksin kiitolaukkailu loppui jo tämän ollessa hätinä parivuotias, kas kun se poika 15v päätti hyökätä kolmanneksi pyöräksi. Teinin kanssa tehty kiitolaukkailu oli tosin kovin kovin erilaista, koska a. kiitolaukkailu tapahtui vaunuilla ja b. kiitolaukkailimme vain ja ainoastaan ruoan perässä, muuhun kun ei todellakaan ollut rahaa vielä tuolloin. kumma juttu, että vuosien mittaan sitä tosiaan oppii saamaan sen pennin venymään, suhteutettuna päälukuun ja elinkustannuksiin kun sitä rahaa ei ole vieläkään yhtään sen enempää. Minähän olen ollut kerrassaan villi tänä keväänä, jos tarkkoja ollaan, olen kolmesti ostanut prinsessalle vaatteita ja eilen hoitelin koko kesäkukkaosaston kuosiin.
Speden kanssa kauppareissut on kyllä yhtä juhlaa. Jos liikkeessä on autokärryt, tämä haluaa ehdottomasti niihin, jos ei ole niin äiti saa päättää meneekö tämä kärryihin vai ei. Hauskaa että lapsi on edes jossain sopuisaakin sopuisampi, karkkihyllytkin ohitetaan toteamalla että ne on kaupantädin karkkeja eikä niitä saa ottaa. Merkillistä että tämä selitys on uponnut meillä jokaiseen tenavaan pienenä, yhtä ainoaa kertaa en muista kenenkään saaneen karkkihyllysieppejä enkä, vaikka kuinka kaivan aivosopukoitani, muista kuulleeni edes kaupasta lähdettyämme kiukuttelua siitä miksi jotain ei saanut.
Takaisin eiliseen, aamutuimaan saattelin pojan 13v luokkaretkelle ja toisin kuin edellisenä aamuna, poika 15v istui hujauksessa sopuisana ja hyväntuulisena aamupalalla. Lähti kouluunkin ajoissa, kumma kyllä ja palasi koulusta edelleen hyvää tuulta pursuen. Sitten se hyvä tuuli katkesikin kuin veitsellä leikaten, pojan oli näet tarkoitus lähteä kaverinsa kanssa mopovaraosaliikkeen kautta isälleen sitä omaa mopoaan laittelemaan ja kas, pojan kaverinkaan mopo ei ollut ihan täydessä iskussa ja näin ollen hänkin sai toistaiseksi ajokiellon.
Oli muuten aika rumia sanoja ilmassa kun ihmettelin pojalle miksi tämä yleensäkään itse hakee niitä männänrenkaita, isähän niitä on ollut hakemassa jo viimeisen kuukauden ajan. Poikaparka on siis sivusta katsellut kun kaverit ajelee mopoillaan ja nyt paraskin kaveri sai sopivasti sekä kortin että mopon, joten harmitus reilu kuukausi sitten levinneestä moposta on sitäkin isompi. Mopo on isällä tallissa, kas kun isä sanoi sen laittelevansa kuntoon ja niin, minkäänlaista edistymistä ei tänä aikana ole valitettavasti tapahtunut.
Poika siis manasi hartaasti, ei se isä ole kuulemma ehtinyt vaikka ajelee varaosaliikkeen vierestä työnsä puolesta lähes päivittäin eikä se ole jaksanut eikä se ole muistanut ja vaikka mitä ja se isä on kyllä yks s... jätän nyt kirjaamatta tarkkaa sanamuotoa, sen verran pahasti se särähti äidinkin korvaan. Minä tietysti hyvää tuulta koko päivän pursuttuani esitin pojalle rauhallisesti ratkaisumallia jossa tämä soittaa isälleen ja toteaa, ettei pääse itse niitä millään hakemaan koska se kaverinkin mopo on epäkuosissa ja ettei tämä pääse sinne isällekään ennen iltamyöhää koska äidillä ei yksinkertaisesti ole juuri nyt sitä ajoneuvoa jolla kuskailla poikaa sen enempää varaosaliikkeeseen kuin isälleenkään.
Tietenkään tämä malli ei ottanut käydäkseen. Ei ennen kuin poika oli asiaa hetken märehtinyt ja sanonut sataan kertaan että ei se isä kuitenkaan kun se aina sanoo vaan ettei se ehdi tai pysty tai sillä ei ole rahaa. Lopulta poika laittoi isälleen viestin ja hetken vastausta odotettuaan ja odotteluun tympiinnyttyään hiippaili suihkuun. Tottakai eksä soitti juuri tuolloin takaisinpäin ja kysyi onko poika tulossa kuten sovittiin ja pitäisikö hänen nyt sitten kuitenkin hakea ne männänrenkaat. Sanotaanko nyt niin, että eksä oli ilmeisesti jotenkin ylihyvällä päällä ja johtuen tästä ylihyvästä tuulestaan pyysi mopon valmistenumeron saadakseen ne männänrenkaat tänään ja josko se poika sitten sitä laittelemaan.
Suihkusta palannut poika 15v katsoi äitiään kuin puolijumalaa suunnilleen, että kun isä ei ikinä hänelle ja miten sä ja voi hitto ja jee jee, noin suunnilleen ja kas, tämän perään poikakin pursusi loppupäivän hyvää mieltä, jopa siinä määrin että ei lähtenytkään samantien sinne omiin rientoihinsa kylille vaan istui aikansa höpöttämässä olkkarissa niitä näitä ja lähti vielä tämän perään äidin kanssa hakemaan bensaa ruohonleikkuriin. Äideillä on selvästikin kumma mahti...
Tästä tulee nyt selvästikin tällainen palataan alkuun-postaus eli niin, aamusta saatuani talon koululaisista tyhjäksi lähdimme speden kanssa vapaavalintaan ajatuksena hakea lisää lankaa siihen ponchoon joka on työn alla ja vanulappuja naamataulujen kiillotukseen. Lankaa ei ollut, prkl, ei sitä väriä mistä olen ponchoa tehnyt mutta en jaksanut eilen lähteä sitä metsästämään sittarista jossa sitä saattaisi olla vielä. Sen sijaan lankahyllyssä oli vaikka mitä muita ihanuuksia ja kas, eiköhän sieltä tarttunut mukaan sitten iso ja pieni virkkuukoukku ja tietysti paria eri laatua lankaa, ponchoihin. Ou mai!
Pienemmille pojille tarttui mukaan shortsisetit kummallekin ja prinsessalle hellemekko. Ihme kyllä, muistin ne vanulaputkin jota lähdin hakemaan ja kaupasta poistuttuamme siirryimme kesäkukkia hakemaan. Olisi se toki pitänyt arvatakin, kesäkukkaostosten jälkeen kotiuduttuamme ei mennyt aikaakaan kun päätin, että minulta puuttuu selvääkin selvemmin yksi erittäin tarpeellinen (hehheh) kesäkukka eikä siinä auttanut kuin lähteä toiseen kesäkukkakauppaan. Jossa mieleen juolahti että laskut on sekaisin ja tarvitsen sittenkin vielä muutaman lobelian lisäksi.
Kukat ostettuani tajusin tietysti että eihän minulla ole jääkaapissa mitään hätäpikaruokaa meille aamupäiväksi joten kas, kohta olimme marketin hyllyä kaivelemassa ja kotiin päästyämme nautimme oivan lounaan vapputyyliin, siis nakkeja ja perunasalaattia ja lounastettuamme sekä tutkailtuamme päivän jakson Tie Avonleaan-sarjasta siirryimme takaisin pihahommien pariin. Nyt on kuulkaa kesäkukkaosasto kuosissa ja ilmeisesti minusta on tulossa vanha koska meidän ulkorappusillamme kukkii nyt kahdessa astiassa niiden lobelioiden lisäksi pelargoneja joita olen aina karsastanut kuin ruttoa. Apua!
Luonnollisestikin siinä Avonlean yhteydessä oli pakko kokeilla sitä isoa virkkuukoukkua ja sitä toista uutta lankaa ja kas, koko eilisen tulikin sitten näprättyä sitä koukkua jokaisella sisäpiipahduksella. Iltapäivällä, saatuani pihahommat eiliseltä loppuun, istuin jonkinaikaa jopa ulkona koukku kädessä. Justaansa joo, koukussa, todella. Vaan on se kumma, kun koukku on ohjeen mukainen niin työkin etenee ihan salamana. Isolla koukulla tekemisen alla oleva poncho on jo melkein puolessa, johtuen osin siitä että illan istuin telkkarin ääressä virkaten.
Eilisiin touhuihin kuului myös ruohonleikkurin tutkailu talven jäljiltä ja olipa onni että kaivoin sen esiin eilen, se näet kävi tosi omituisesti. Toisaalta oli onni että se kävi omituisesti, muuten olisin todennäköisesti alkanut ajaa nurmikkoa eilen iltapäivällä. Ukko kurkkasi kapineen iltasella ja ei hajuakaan mitä sille teki, nyt se toimii normaalisti joten tänään on edessä nurmikkohurauttelut kunhan pihalle asti joudamme speden kanssa.
Tälle päivälle on hommia ihan kohtuukivasti varattuna. Paitsi normisiivoilua ja pyykkäilyä ohjelmassa on myös se nurmikonleikkaus ja ruoanlaitto ja kas, akka sai iltasella lisähommia. Ihania sellaisia! Olen viikkotolkulla kurkkinut tasaisin väliajoin kevätseuranta-sivua jännittäen palaako siilikatras vielä meidän pihaamme vai oliko viimekesäinen pihavaltaus vain joku merkki isomummulta joka ei tule enää toistumaan. Viimeksi eilen aamulla siilit kuului aamukeskusteluumme pojan 13v kanssa ennen tämän lähtöä ja jipii!
Siilit on palanneet! Tai niin, iltamyöhällä omenapuun alla istuskeli yksi iso siili kaivamassa talven jäljiltä maahan varisseiden linnunsiementen kuorten seasta pientä hiukopalaa. Silti. SIILI! Ihanaa! Näin ollen laukkaamme nyt aamusta ensitöiksemme speden kanssa lähimarkettiin ostamaan jauhelihaa, kissanruokaa onneksi on viime vuodelta vielä tähteellä. Että voi pienestä piikikkäästä kaverista saada paljon iloa.
Ehkäpä siirryn tästä suosilla perunasirkuksen ääreen, johan siihen lähimarkettikeikkaankin saa varata likemmäs tunnin, kas kun tänään ei ole auto käytössä ja speden kanssa aikaa tuhraantuu hieman enemmän kuin jos kävelisi yksin vauhdilla marketissa poikkeamaan. Se on siis moro ja viettäkää ihana torstai!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.