Niin. Virkeänä ja sirkeänä ihmisenä tilasin lääkäriajan heti vastaanoton auettua kello 8 ja kas, sainkin sen ajan sutjakkaasti jo 11:15. Virkeys ja sirkeys kuluikin sitten kokonaisuudessaan siihen ajan tilaamiseen, aamupäivän koikkelehdin pitkin taloa kuin zombie konsanaan ilman toivoakaan siitä että olisin saanut mitään järjellistä tai edes järjetöntä aikaan. Kellon viisarien osoittaessa viimein yhtätoista pakkasin sekä junnun että speden auton ja hurhur vaan, siellähän me istuimme tohtorin oven takana 11:10.

Arvatenkin ensimmäinen viisi minuuttia meni suht lokoisasti speden mittaillessa katseillaan paitsi ohikulkijoita myös ympäristöä ja junnun miettiessä montako ovea mahtoikaan lääkärissä olla ja jos siellä kerran oli sata niin kuinka monta ollenkaan niitä mahtaa olla sitten siellä junnun omassa lääkärissä joka on siis se valtava rakennus siellä mansesterissa jossa on niitä eri poliklinikoita ihan riittämiin. Vaan siihen se ilo sitten loppuikin.

Lääkärin ovi näet aukesi ja omalääkärimme kesälomasijaisuutta tekevä lääkäri kutsui 11:15 pakeilleen vanhan pariskunnan jolle valitteli sitä että olivat joutuneet odottamaan niin pitkään. Myöhässä siis. Pidin silti tiukasti toivoa yllä että ei kai ne omalääkäriajat kuitenkaan ole paljon myöhässä, maksimissaan se kymmenisen minuuttia jonka lääkäri yleensä potilaita pihdeissään pitää ja ihan just koht silleen olisi meidän vuoro.

Viisarit siirtyivät osoittamaan sitä 11:25 aikaa, junnu pulisi ja pölisi, spede kikkaili penkissä suuntaan jos toiseen. 11:30 ja junnu alkoi valitella kuinka tylsää hänellä oli, spede koetti oikaista siihen pieneen penkkiin jolla istui ja alkoi sitten horjahduksen opastamana kipuamaan syliin istumaan. 11:35 ja junnu totesi että mennään kotiin. On tyhmää, tylsää ja ankeaa ja hän laskee sitten sataan jos ei kerran lääkäri meitä ota.

11:40 ja junnu kailotti järjettömään ääneen numeroita äidin hyssytellessä vieressä. Ihmisiä tuli ja meni, mutta se meidän lääkäriovemme pysyi visusti säpissä. Spede hoki "kooaa tattuu" ja "ennää kotii" ja junnu väänsi, käänsi ja pyöri kuin väkkärä. Äidillä oli lievästi tuskastunut olo. 11:45 ovi viimein avautui, vanha pariskunta köpötteli käytävälle ja lääkäri hihkaisi speden nimen kiireisellä äänensävyllä. Ahas. Okei.

Huoneessa tämä kysyi mikä vaivaa, ketä vaivaa, mihin vaivaa ja sen paremmin edes kuuntelematta mitä tälle vastasin kääntyi hän koneelle lukemaan pikaisesti viimeisen epikriisin joka speden kohdalla oli auki. No siitähän on aikaa ja varmasti reilusti, spede kun ei ole lääkäriä juuri tarvinnut. Minä selitin selän takana lenssun kestoa, edellisen yön touhua, korvan kiskomista ja "kooaa tattuu" hokemisia ja heinänuhia ja sitkeää yskää joka on toisinaan todella kireän kuuloista ja jota on muutamaan kertaan lääkitty junnu ventolinella kotioloissa kun ei se vaan ota toetakseen ja välillä kaveri on ihan tukossa.

Lääkäri kääntyi takaisin potilaaseen päin, komensi ottamaan paidan pois ja kuunteli keuhkot todeten että jahas, aikamoisen obstruktiiviset äänet täältä keuhkojen alalohkoista kuuluukin. Ai ai. Ventolinea, onkos se tuttu muuten, sitä voisi pojalle antaa nyt ihan säännöllisesti useamman päivän, ettei nyt sentään keuhkokuumeeksi paukahda.

En ehtinyt oikein edes vastaamaan kun lääkäri jo totesi että katsotaanpa ne korvat. Korva a, punoittaa sen mitä hän nyt sieltä vaikun takaa näkee. Korva b, herramunjee, tämä on todella ärhäkänpunainen ja selvästi tulehtunut. No, hänpä nyt kuitenkin katsoo vielä sillä mikä lie tymp... tympeä kapine vaikka, että onko sitä liikkuvuutta vielä ja kas, olihan sitä. Kummassakin korvassa. Että josko se punaisuus sitten kuitenkin osaltaan siitä räkäröhnäilystä johtuisi.

Niin, ei tämä nyt kyllä antibioottikuuria vaadi. Saattaa toki olla että vaatii viiden tunnin kuluttua liikkuvuudenkin sitten hyytyessä mutta nyt vielä ei. Että jos sitä ventolinea niihin keuhkoihin ja särkylääkettä korvaan. Ja hän nyt neuvoo sen ventolinen käytön samalla kun hän määrää lapselle sen tilajatkeen ja sitä lääkettä. Öhöm. Niinkun meillä on sitä ventolinea, ja on tilajatketta, ja on käytettykin sitä silloin tällöin ja kuten jo alussa sanoin, junnulla on tosiaan se todella tymäkkä astma ollut vauvasta asti.

Ventolinea on totuttu käyttämään miten päin hyvänsä ja kun ne junnunkin keuhkot pitäisi kuunnella ihan varoiksi vaikka ei niissä todennäköisesti sen kummempaa olekaan mutta että tietää että lääkitys on nyt kohdallaan vaikka lenssu onkin melkomoinen tälläkin. Aha. Totesi lääkäri. Että sellaista. No, teillähän on tietysti vanhalla antotavalla neuvottu se ventoline että hän nyt kuitenkin neuvoo sitten sen uuden tavan kun ei se neljästi päivässä kyllä nyt riitä.

No kun ei ole. Kun ihan sen mukaan että se astma on tosiaan ollut tymäkän puoleinen. Eli aina tarvittaessa kertoja sen kummemmin laskematta ja niin paljon kuin lapsi sietää ilman että tulee sydämentykytyksiä tai tärinöitä. Ai jahas no sitten totesi lääkäri. Ja painotti ventolinen tärkeyttä koska se on kuulkaa rouva sitten ikävämpi juttu jos tässä nyt lapsi joudutaan röntgeniin ja keuhkokuumeisena sairaalaan. Että sitä ja reilulla kädellä.

Kotiin palattiin siis vähemmän täyspäisinä, jos näin voi sanoa. Lievästi hämmästellen ja kummastellen, minä kun en edelleenkään jaksanut uskoa että se olisi se keuhko-osasto se ongelmaosasto nyt vaan olin takuuvakuuttunut että se on se korva koska sitä se spede valittaa ja koska se tukkoisuuskin katoaa kun tämä muutaman kerran saa yskäistyä kunnolla. Että kaikkea sitä. Kotona infosin ukolle tilanteen todeten että tämä lääkärikeikka oli ehdottomasti tämän alkaneen vuosikymmenen typerin ja turhauttavin ja että lääkäri ei kyllä kuunnellut sanaakaan mitä minä sanoin vaan oletti minut ilmeisesti mitään tietämättömäksi äidiksi.

Ukko kehotti tekemään juuri sen jota olin juuri tuuminut eli tilaamaan ajan korvalääkärille. Jonne, ihme ja kumma että meitä se onni potkaisi, saimme viimeisen vapaan ajan tälle päivälle eli klo 15:00. Ja jonne sitten matkasimmekin ihan kaksin speden kanssa ennen kolmea. Odottaaksemme kokonaiset viisi minuuttia hyväksi toteamamme korvalääkärin kutsua. Eikä tämä toteamus edelleenkään osoittautunut vääräksi, kas lääkäri jutusteli paitsi speden, myös äidin kanssa ja todella kuunteli kun selitin mitä, missä ja milloin ja miten poika on oireillut.

Samalla kerroin että olimme saaneet hoito-ohjeet käyttää ventolinea koska se keuhkokuume nyt siellä saattaa vaikka intoutua koska keuhkojen alalohkot niin pörisee, pärisee ja pitää muutenkin sopimattomia ääniä. Ja korvaosasto taas oli punaisuudestaan huolimatta ihan jees koska liikkuvuudessa löytyi ja se räkäröhnälenssukin varmasti osaltaan sitä punaisuutta lietsoi. Ja kuinka tämä ei kuulostanut alkuunkaan oikealta noin äiti-ihmisen korviin koska äiti-ihmisestä se oli se korva joka lasta kiusasi johtuen varmasti osaltaan siitä röhästä joka ei ottanut toetakseen koska se korva. Ketjureaktio siis, ympyräisenä tosin.

Lääkäri otti rauhalliseen tapaansa kapineet esiin ja jutusteli spedelle samalla kun kurkkasi ensin sinne alunperin tulehtuneeksi julistettuun korvaan joka sitten olikin julistettu toistaiseksi ei tulehtuneeksi. Vain todetakseen että korva on täynnä märkää eli ei ihme jos siellä joku liikkuu ja ei ihme jos lapsi sitä valittelee. Oikeassa korvassa taas oli punoitusta mutta ei selvää tulehdusta ja sen korvan lääkäri katsoi sillä tympeällä laitteella vielä varmemmaksi vakuudeksi. Hautomassa saattaa olla, totesi lääkäri ja totesi vielä perään putken olevan tulossa pois korvasta mutta hän antaa sen tulla omia aikojaan, se kun on vielä himppasen kiinni tärykalvossa ja näin ollen sen poistaminen vaikun poiston yhteydessä tekisi kipeää.

Sen perään kurkittiin suuhun, ihmeteltiin miksi kurkku oli niinkin siisti kuin oli sitä keuhkotilannetta ajatellen, kutiteltiin kaulalta ja kuunneltiin vielä ne hengitysäänet. Jotka oli muuten ihan vain hengitysäänet. Ilman rohinoita, ritinöitä tai paukkeita. Että ei hän kyllä nyt täältä kuule mitään ylimääräistä ääntä. Olisiko tuo ollut sitten limaa sillä hetkellä ja lapsen yskäistessä sieltä lähtenyt. Että ei sitä ventolinea nyt välttämättä tarvi mutta tietysti jos välillä tuntuu tarpeelliselta niin toki voi antaa.

Sanonko. En taida jaksaa. Mutta mieli tekisi. Totean vain että miksi, oi miksi, en tajunnut heti aamulla kun kuulin ettei omalääkäri ole paikalla tilata aikaa sinne korvalääkärille. Tämä kyseinen korvalääkäri kun on meillä hoitanut jokaisen pienemmän penskan tutkimukset ja putkitukset, paitsi prinsessan viimekertaisen hoidon soimme kyllä toiselle lääkärille joka osoittautui muuten aivan yhtä hyväksi kuin tämä jota normaalisti olemme käyttäneet.

Spede sai viikon antibioottikuurin, äiti kehotuksen nauttia kesästä ja autossa istui kotimatkaa tehden kaksi varsin tyytyväistä ihmistä; lääkärin palkkioksi antamaa makutikkua imeskelevä spede ja mielessään trallatteleva äiti.