Ukon loma. Tylsää, sanon mä. Onneksi ukko aloittaa tänään iltavuorolinjalla joten tällä viikolla ei ole vielä tarpeen tuunailla ruokaa valmiiksi juuri kahdeksi kuten aamuviikoilla on. Tylsää se on silti, etenkin kun ukon loman loppuminen kielii väistämättä siitä että lapsillakaan ei ole lomaa enää kuin reilu viikko jäljellä. Millähän minä saan itseni nitkautettua arkirytmiin, nyt kun on tullut valvottua myöhempään ja monena aamuna myös nukuttua myöhempään. Kaipa se tästä tämän viikon aikana muokkautuu, ainakin lapsilla on rytmi suht hyvissä kantimissa jo.

Poika 16v lähti isälleen eilen aamupäivästä ja sen verran kovasti minä tämän kaiken näköjään otan että minun oli kertakaikkiaan pakko tirauttaa pienet itkut tämän polkaistua pihasta pois. Oikeastaan se itku jäi sisään hautumaan vielä pariksi-kolmeksi tunniksi, kyyneleet nousi silmiin aina kun jokin poikaan liittyvä asia kävi mielessä ja vasta iltapäivällä pääsin tunteesta eroon kun kaappasin prinsessan kyytiin ja päräytimme makuuniin vuokraamaan elokuvia.

Voi kun osaisi selittää pojalle kuinka paljon hän surua rakentaa tekemisillään. Ja kuinka se suru jää sisälle vaikka poika ilahduttaisi tekemisillään välillä kuten nyt lauantaina teki. Ehkä se surukin on nyt sitkeämpää koska mielessä on yhtä aikaa monta mieltä matalaksi kiskovaa asiaa. Pojan elämä on kuin kuorrutus tässä kaikessa, se jota suree kaikista eniten ja jota miettii eniten, ja ne kaikki muut jutut ovat pohjavireenä sille. Mene ja tiedä.

Niin. Minun pitäisi keskittää iso osa ajatuksistani siihen mitä teen "isona". Vaikka vielä tällä hetkellä olo on sellainen että haluaisin ehdottomasti olla kotona speden kanssa niin silti, spede kasvaa kaiken aikaa ja edessä on vielä sekin päivä jolloin tämäkin lähtee koulutielle. Kovin vaikea nähdä itseään istumassa kotona päiviä yksin, ainakin niin että ei tee mitään jonka voisi työhön rinnastaa. Olen jopa miettinyt niinkin hullua ideaa kuin soittoa isäpuolelleni.

Isäpuolen kautta kun saattaisin saada pientä lisätuloa, jos en muuta niin toimimalla hänen "juoksutyttönään". Ja siinä juoksutytön hommassa, isäpuoleni tuntien, olisi vielä se hyvä puoli että minä voisin kiikuttaa spedeä mukanani. Se miksi idea on hullu johtuu pitkälti siitä että me emme ole olleet vuosikausiin missään tekemisissä. Isäpuoli on, miten sen sanoisi, hyvin omanlaisensa ihminen ja viime aikoina tämä on puhunut kerran jos eräänkin minusta ja lapsistani siskolle. Kuinka tahtoisi tavata, kuinka minä olin sellainen ja tuollainen pienenä ja kuinka hän ihmettelee missä vaiheessa minä katosin.

Se katoaminen taas johtuu pitkälti myös isäpuolesta itsestään, kuten sanoin, hän on kovin omanlaisensa ihminen ja vaikka hän elää siskon elämässä mukana lähes jokapäiväisesti niin minun kohdallani hän ei ole sitä tehnyt enää sen jälkeen kun äiti kuoli. Eikä tämä tehnyt sitä ennen äidin kuolemaakaan vaikka paljon taajempaan tosin osallistui elämääni. Tapaamaan olen ajatellut tätä joka tapauksessa mennä vaikka en ideaani lähtisikään jalostamaan mihinkään suuntaan, kyllä minä hänestä silti välitän paljon vaikka jotenkin olen itsekin ottanut etäisyyttä paljon. Olihan hän se joka minua kasvatti kuusivuotiaasta asti eikä hän erotellut minua ja siskoani tämän syntymänkään jälkeen.

Paitsi tämä työelämäjuttu niin mietintöjä aiheuttaa myös teinin koulun jatkuminen, nämä kun ovat poikaystävän kanssa viettäneet koko kesän kaksin. Kouluviikoilla en tule sallimaan yöpymisiä kumminkaan päin ja ehkä osin siitä syystä teini on alkanut tosissaan harkitsemaan omaa asuntoa. Vikana on se, ettei poikaystävä tahdo lähteä kotoaan ennen kuin on käynyt armeijan ja siihen on vielä pari vuotta aikaa.

Olen koettanut kerran jos toisenkin sanoa teinille että jos siltä tuntuu että omilleen on pakko päästä niin hankkii asunnon yksin, kyllähän se poikaystävä siellä voi silti aikaa viettää vaikka kuinka ja paljon. Kummankaan kotona kun ei ole mahdollisuutta kaksin elellä myyryläisinä kun koulut alkaa. Teini taas ei tahdo tätä, ei niin millään. Ehkä syksy saa tämän toisiin ajatuksiin, mene ja tiedä.

Pientä huolta herättää myös koulujen alku junnulla ja pojalla 13v, mutta se huoli johtuu lähinnä siitä että kummallakin on edessä muutoksia. Junnu siirtyy sinne isoon luokkaan ja poika 13v taas yläkouluun. Todennäköisesti kaikki menee hyvin ja tämä huoli on turhaa mutta mietityttäähän se. Etenkin pojan 13v kohdalla ja toisaalta taas, todennäköisesti tämä sulautuu joukkoon kuin kala veteen. Onhan tällä järjetön määrä kavereita ja iso osa yläkoulun oppilaistakin on valmiiksi tuttuja.

Kaiken tämän lisäksi olen huolissani ystävästäni jolla on mopo lähtenyt täysin käsistä tämän kesän aikana. Joka ainoalla keskustelukerralla hän suree rahattomuutta ja joka aivaten ainoa aamu tämä nukkuu tenavineen puolille päivin. Eipä siinä kaiketi muuten mitään olisikaan mistä huolestua mutta kun se nukkuminenkin johtuu pitkälti siitä että tämä tappaa ikävää illat kaljatölkit seuranaan ja lapset saa valvoa puolille öin mennen tullen. Niitä kaljoitteluiltoja on puolet viikosta ellei enemmänkin ja jotenkin minä olen huolesta mutkalla.

Vielä enemmän sitä huolta lisää tämän haluttomuus ajatella asiaa sen kummemmin, mitäs väliä sen on vaikka he nukkuvat puolet päivästä ja valvovat puolet yöstä, hän ei aio ryhtyä rytmin siirtoon ennen koulujen alkua. Ja arvaapa kuinka tylsää hänellä on. Sittenkin että hyppää baareissakin kerran-kaksi viikossa. En minä sitä tylsyyttä epäile, mutta ei se kalja siihen lääke ole. Päinvastoin, vielä tylsemmältä alkaa tuntua.

Olkoon kuinka väärin tahansa niin tähän ystäväni asiaan en ole kunnolla jaksanut paneutua vaikka ehkä pitäisi. Tuntuu että näissä omissakin on tarpeeksi mietittävää. Huolestuttaa se silti, huolestuttaa ja välillä suorastaan ketuttaa. Tekisi mieli ravistella ja kysyä että etkö sinä prkl ymmärrä mitään, eihän sinulla voi olla rahaa kun osa rahoista menee kaljaan ja baariin, eihän sinulla voi olla kuin tylsää kun puolet viikosta olet puolipitoinen krapuloissasi ja puolet viikosta odotat iltaa että kehtaat korkata sen kaljan.

Olkoon, ei jaksa. Eikä oikeastaan ehdikään nyt miettiä tätä enempää, minun on näet hilppaistava kiskomaan kuteet niskaani ja singahdettava pensasaidan läpi naapurin puolelle. Kas kun naapurin hauva on tämän päivän ihan yksin yksin kotosalla ja lupasin kiikuttaa tämän pihalle aamusella. Sama kuvio on edessä päivällä ja iltasella, naapuri lähti näet tekemään pikareissun tenaviensa kanssa viime yönä. Palaavat huomenna aamupäivästä joten siihen asti minä loikin kahden pihan väliä.

Ja nyt se on moro, viettäkää mukava maanantai. Siihen minäkin tulen pyrkimään.