Jos kohta eilinen työhaastattelu menikin loistavasti niin loppupäivää ei sitten voikaan kehua, ei niin parhaalla tahdollaankaan. Huoh. Se ensimmäinen pari-kolme tuntia vielä sujui jotenkin mutta sen jälkeen se alkoi. Ensin iski totaalinen päänsärky joka sai seurakseen totaalisen keskittymiskyvyttömyyden ja minä pyörin ja käänsin ja väänsin pitkin alakertaa. En osannut tarttua sen paremmin siivoiluun, telkkarin katseluun kuin syömiseenkään vaikka nälkä kurnikin. Suoraan sanottuna ketutti ja hyvin siinä samalla.

Suunnilleen tunti ja keskittymiskyvyttömyys ja se levottomuus oli tiessään ja tilalla oli lähinnä alistunut apaattisuus. Siinä on kyllä puolensa, käytin sen ajan päällystämällä pojan 14v koulukirjoja ja toivomalla jokaiselta vuorollaan keittiöön tulleelta tenavalta ettei nyt riehuttaisi. Ei kiljuttaisi. Että josko leikittäisiin ulkona ja ei tapeltaisi. Että kun äidillä särkee päätäkin aika tuhatta just nyt. Prinsessa totesi junnulle että äitillä on hermo kireellä kun se lopettaa polttamisen. Normaalisti toteamus olisi hymyilyttänyt mutta ei eilen ei.

Onneksi kamu soitteli samoihin touhuihin ja minä painelin yläkertaan saatuani kirjat muovitettua. Siinä puhelun aikana viikkailin pyykit kaappeihin ja manasin, kirosin ja välillä onnistuin jopa puhumaan aivan muustakin kuin tupakasta. Kotvanen meni mukavammin ja kas, kuudelta minä olisin voinut vetää kengät jalkaan ja juosta kiskalle mutta sen sijaan minä päädyinkin nojailemaan olkkariin ja sättimään itseäni siitä kuinka helketti soikoon tällaiseenkin lähden.

Kyllä se siitä taas sitten asettui tunnin-parin päästä, kääntyi uudelleen siihen apaattiseen alistuneisuuteen. Kasin kanttiin illalla tuntui jopa hetken aikaa ihan normaalilta, ei tehnyt röökiä mieli ja osasin jopa olla aloillani ja lukea ALn viimeisimmät uutiset. Kunnes ysiltä taas kiristi. Minä vähän luulen, että olen liian harvakseen napsinut nyt noita nikotiinitabuja, ehtii ne hiivatin niksat iskeä päälle täydellä voimalla ennen kuin tabu kielen alla alkaa toimia.

Tänään napsin vielä taajempaan ja koetan ennakoida paremmin. Ehkä jopa nappaan kaksi tabua kerralla, niin kun pakkauksen ohjeissa sanottiin vahvan riippuvuuden annostukseksi. Aamuteen keitettyäni laitoin suosilla kaksi tabua kielen alle enkä vähiten siksi että minun teki mieli sännätä ensimmäisenä ulos tupakalle ja kyllä, jos talossa olisi ollut tupakkaa niin varmasti olisinkin sännännyt, ihan vain vanhasta muistista ja vitutuksesta johtuen.

Sillä minua todella vituttaa. Ja paljon. Minulla on näet ollut iät ja ajat ongelmallinen yläetuhampaan vieruskaveri, miksi sitä nyt sitten kutsutaankaan. Se ei näet ole kumpikaan siitä etuhammasparista vaan niiden toisen puolen vierushammas mutta ei sitä kaiketi kulmahampaaksikaan vielä kutsuta. Tämä kyseinen hammas näet paikattiin vuonna pähkinä ja käpy. Tuolloin paikka oli suunnilleen yhden neljänneksen hampaasta ulottuen kokolailla sieltä ikenen vierestä aina hampaan kärkeen toiselta sivultaan eli ihan kunnon pala sillä paikalla raksattiin.

Vuonna tikka ja hanuri se pala heilui siinä kun kielellä paineli. Tuolloin hammaslääkäri laitteli sen uudemman kerran ja luonnollisestikin se pala sitten hieman isontui siinä samalla. Vuonna mato ja makkara se pala sitten pamahti irti kun olin kaverillani kahvittelemassa. Taisin puraista keksiä jos en väärin muista. Olihan se toki tuntunut omaan kieleen siltä että en ollut varma onko se kunnolla kiinni vai ei, mutta tuolloin se ei heilunut joten oletin kieleni olevan hieman no, tutkimuskyvytön.

Ja taas hampaasta porattiin himppanen ja rakennettiin uutta siipaletta siihen toiseen reunaan joka hups, käsittikin nyt oikeastaan jo yhden kolmanneksen hampaasta. Melkein puolet saattaisin jopa sanoa. No. Viime yönä heräsin siihen että pääni sisällä kuului pam. Ja kas, minähän sitten otin ja narskuttelin hermoilu-unissani sen palan irti. Voi hel****i sanon mä! Jos kuulkaa meillä olisi sitä tupakkaa täällä niin voitte olla niin satavarmoja että minä olisin kävellyt yöllä suorinta reittiä kuistille ja vetänyt posket lommolla. 

Tänä aamuna nousin siis pyhän ketutuksen, harmituksen ja kiukun saattelemana sängystä. Laitoin teeveden mikroon ja nikotiinitabun kielen alle kun muistin että hitto ei kun ei, ei tässä nyt kahvia keitellä eikä tupakille mennä. Kiroilin vielä hartaammin tämän muistettuani. Hetken päästä tuuppasin vielä toisen tabun kielen alle ja kas, juuri nyt ja tässä ei tee mieli sitä tupakkaatupakkaa mutta kieltämättä tuntuu siltä että huulilta ja sormilta puuttuu nyt joku normirutiini.

Sitä paitsi, tämä tee on ihan hanurista. Ja sekin on ihan hanurista että minun pitäisi rääpiä pari penskaa yläkerrasta hereille. Onneksi junnu sentään menee vasta ysiin. Niinpä niin, ei tästä nyt kovin hyväntuulista postausta tule tänään, eikä sekään muuten paranna yhtään tätä ketutusta kun muistin eilen siinä iltasella että spedellä on tänään hammashoitaja aamupäivällä. Me kun olimme juuri puhuneet ukon kanssa että ehkäpä lähdemme pyörähtämään jossain sillä aikaa kun muksut on koulussa.

No, minä pyörähdän lapsen kanssa siellä hammashoitajalla ja se aika osuu niin typerästi että ei siinä juuri muualla viitsi käydä, se kun menisi sitten armottomaksi raviksi. Ja se hammashoitajakin ketuttaa, se kun näet on kaiketi se sama naisihminen joka piti järjettömän madonluvun junnulle tämän ollessa siellä pari-kolme vuotta sitten. Junnuparka itki autossa kotimatkalla että eikö hän ihan oikeasti saa enää juoda edes maitoa kuin ruoan kanssa. Ja pitääkö hänen oikeasti juoda pelkkää vettä aina muuten, iltapalallakin.

Äsh. Minä lähden nyt herättelemään prinsessaa ja poikaa 14v. Se on moro ja viettäkää mukava tiistai, minä jatkan hammaskiroilua.